Mies lähti aamulla työmatkalle ja minun vastuulle jäi kotirintama kuljetuksineen. Vointini on yllättävän hyvä, joten työmatkan ajoitus on ok vaikka etukäteen olin hieman epäilevä. Eskarilainen on mestari vitkuttelemaan aamuisin sille tuulelle sattuessaan ja usein lähdemmekin kotoa melko vauhdikkaissa merkeissä. Niin tänäkin aamuna. Laitoin jo oven kiinni, kunnes tajusin, että unohdin puhelimen sisälle. Hain puhelimen ja eteisestä satuin vielä vilkaisemaan sohvalle, jossa pumpulitissit odottivat kiltisti vuoroaan. No, eipä olisi ollut niin vakavaa vaikka olisivatkin jääneet siihen, kun käväisin vain päiväkodilla toppatakki päällä. Mutta tästä viisastuneena pyydän kaikkia minut tuntevia vinkkaamaan mikäli saavun jonnekin julkiselle paikalle ihan lautana. Ihan rohkeasti vaan, sillä olen varmasti kiitollinen! Pitänee ostaa varatissit autoon unohdusten varalle. ;)
Olen tainnut tänään ottaa ilon irti siitä, ettei mies ole vahtimassa ja komentamaan lepoon. Olen varsin hyvin oppinut ottamaan rauhallisesti ja lepäämään... tai sitten en. Minä oikeasti yritin. Makasin aamupäivällä ainakin tunnin sohvalla telkkaria katsomassa ja unta metsästämässä, mutta koska uni teki oharit, nousin ylös ja aloin hinnoittelemaan poikien vanhoja vaatteita kirppikselle ja pesemään niiden futiskamoja. Tulipa sitten puuhasteltua kotosalla useampi tunti. Iltapäivällä neljän jälkeen iskikin sitten vilu ja totaalinen väsymys. Ei, en ole edelleenkään lainkaan kovapäinen...
Vasen puoli hölskyy kivasti kävellessä ja alue alkaa olla varsin kipeä ja kireä. Pakko kai luovuttaa huomenna ja suunnata huikean puolentoista viikon tauon jälkeen punktioon. Oikea puoli vaikuttaa varsin lupaavalta. Toivottavasti olen sen osalta päässyt jo punktioista eroon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti