Rintasyövän syövereissä 2012 alkaen & edelleen elossa

Aamulla sairaalaan klo 10.30 ja kotia kohti paketoituna klo 17. Siinä välissä parin tunnin operaatio nukutuksineen. Siinä tiivistetysti operaatiopäivän kulku. Aamulla käytiin vielä operaatio läpi ja tarkistettiin tiedot. Sen jälkeen tallustelin leikkaussaliin. Henkilökunta tarkensi vielä suunnitelmaa ja kyseli vointia. Totesin ottavani neljänkympin huollon vähän enemmän tosissaan kuin suurin osa ja olevani valmis untenmaille. Pitäisiköhän näihin asioihin suhtautua välillä vakavammin? Ehkä ei, sillä salissa tunnelma oli mukava ja oma oloni luottavainen. Siirron aikana oli ylävatsasta otettu rasvaa kahden, noin pikkusormen pään kokoisen, kolon kautta ja siirretty ylös molemmille puolille. Vatsan kolot oli suljettu yksittäisillä tikeillä. Salissa minulle oli puettu tarramekanismilla oleva joustava tukivyö, jota tulee käyttää kaksi viikkoa. Yläosaan oli viritelty sideharsoa lämmittämään siirrettyä rasvaa. Heräsin heräämössä muistaakseni noin 13.30 ja ennen klo 15 sain jo siirron osasto...

Siis joo... onhan taas ollut kevät. Uskalsin hypätä uuteen ja olen tyytyväinen. Kiirettä on, mutta painekattilassa olen aina tainnut viihtyä liiankin hyvin. Uusi työ on tuonut paljon uutta. Myös entistä tummemmat silmänaluset, kun tulee venyttyä omasta tahdosta rajalle ja välillä ylikin. Toissa viikolla tuli kesken työpäivän puhelu, että rasvansiirto on pe 3.6. Sitä ennen mammo, ultra, lääkäri ja labrat. Great! Asiakkailla on tarve saada projektit hyvään lentoon ennen kesää, joten just nyt en malttaisi lähteä telakalle, mutta en jäädä poiskaan operaatiosta. Kävin lääkärin vastaanotolla ja näyttää siltä, että vatsamakkarani on saanut tarkoituksen. Siitä saadaan massaa tissiaihioiksi, joita aletaan rakentaa perjantaina. Liikoja ei saa odottaa, vaan alkuun täytetään kuoppia. Seuraava kierros on suunnitteilla noin kolmen kuukauden päähän ja jossain vaiheessa myöhemmin todennäköisesti enemmänkin täytettä. Pelottaako? No ei. Luotan ammattilaisiin. Odotan jo innolla kunnon unia perjantain...

Raskas suru. Epäreilu maailma. Ei auttanut lääketiede, taistelutahto tai pääsääntöisesti suositusten mukaan eletty elämä. Rintasyöpä vei 1,5 vuodessa serkkuni. Minua nuoremman, jolla oli paljon pienempiä lapsia. He olisivat tarvinneet vielä pitkään äitiä ja mies vaimoaan. Alkuvuosi on meillä siis menty varsin surullisissa ja vakavissa merkeissä. On keskusteltu paljon isoista asioista. On pohdittu menneitä ja tulevaa. On myös keskusteltu pienistä asioista sekä opetettu koiralle uusia temppuja ja hassuteltu, ettei elämä mene liian vakavaksi. On pakko jatkaa. Haluan jatkaa. Onneksi ollaan menossa kevättä kohti.