Dreenituskaa ja joulutouhotusta

Maaliskuussa vielä luulin, että yhden dreenin kanssa eläminen on tuskaa. Tällä viikolla olen saanut kokea kahden dreenin kanssa elämisen riemut. Olen nukkunut sohvalla, koska siinä pysyn parhaiten selälläni. Poikien kanssa pötköttelemme päivittäin kuin sopulit kasassa. Perjantaina tokaluokkalainen tuli viereen pötköttämään ja onnistui painamaan dreeniletkua kädellä, jonka jälkeen noin kämmeneen kokoinen alue vasemmassa kyljessä oli kipeä. Auts! Sen jälkeen poikaraukka oli kauhuissaan ja minä yritin selittää, ettei se ihan niin paljoa sattunut kuin äidin parkaisusta olisi voinut luulla...

Eilen pääsin jo aamusta seikkailemaan Naistenklinikalle, koska poistetun rinnan puolen dreenistä oli tullut enää 50ml ja toiselta puolelta 30ml nestettä. Oli siis aika poistaa nuo kammotukset. Pääsin punktiopolilaisten kanssa samaan jonoon, jossa vierähtikin reilu tunti. Kun minut vihdoin kutsuttiin sisälle, sain huomata että minua oli vastaan ottamassa kaksi hoitajaa eli varsinainen hoitaja ja opiskelija. Voitte varmaan arvata, kumpiko laitettiin hommiin... Ensin piti irroittaa tikkilangat. Hoitaja nosteli letkua huolella (joka sattui ihan pirusti) ja sitten leikkasi langat tärisevin käsin. Auts! Sitten olikin vuorossa letkujen repiminen sisuksistani. Repiminen on tässä kohtaa oikea sana, sillä ne olivat tietenkin juuttuneet kiinni. Ensin repimistä harjoitteli harjoittelija ja sen jälkeen kokeneempi hoitaja. Ilkeältä potilaalta pääsi kirosana. Sen verran kovasti voimaa oli käytettävä. Vasemman puoleinen dreeni oli tukkeutunut osittain, joten sieltä alkoi suihkuta nestettä irrottamisen yhteydessä ja ainakin sitä puolta pitää mennä näyttämään punktiopolille tulevalla viikolla. Onneksi mies ja pojat olivat käyttämässä minua Naikkarilla. Oli taas jostain syystä aika väsynyt olo tuon keikan jälkeen.

Dreenien aiheuttamaa hankaluutta, kipua ja v*tutusta lukuunottamatta toipuminen on alkanut hyvin. Kivut ovat olleet kohtuulliset ja kädet liikkuvat hyvin. Suihkussa oma kroppa tuntuu luonnollisesti erilaiselta kuin ennen. Vaikka painoa on lähtenyt vain sen rinnan verran, henkinen painonpudotus on ollut tällä viikolla ainakin viisi kiloa. Haluaisin kovasti jo hieman sporttailemaan. Olo on siis täysin erilainen kuin maaliskuun leikkauksen jälkeen tai yleensäkään aiemmin tänä vuonna. Osa tästä hyvinvoinnista on varmasti myös henkistä helpotusta. Lähestyvä joulu tuo myös iloa. Eilen pojat saivat isänsä antamaan periksi ja joulukuusi saatiin jo sisälle ja koristeltua. Yleensä mies antaa periksi meidän kolmen joulutouhotukselle vasta joulukuun alussa, mutta koska hän on tulevan viikon työmatkalla, katsoi parhaakseen luovuttaa normaalia aikaisemmin. Epäili jostain syystä, että puolikuntoinen potilas lähtee poikineen varastoon penkomaan kuusta hänen poissaollessaan. Miksiköhän moista epäili? ;)