keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Kotona jälleen

Yö sairaalassa sujui mukavasti kahden hengen huoneessa. Huonekaverina minulla oli huomattavasti nuorempi nainen, joka ei onneksi ollut osastolla rintasyövän takia. Nukuin hyvin kolmeen asti, jolloin yöhoitaja tuli laittamaan antibiootteja tippumaan suoneen. Kädessä oleva tippahässäkkä oli kuitenkin mennyt lakkoon, joten pitkällisten vääntelyiden ja kääntelyiden jälkeen sainkin antibiootit nappeina. Siinä vaiheessa olinkin jo sitten niin hereillä, että piti keksiä jotain tekemistä. Onneksi Elisan viihdeboksia voi järjestellä etänä. Pitkän sairauslomani aikana tulin tallentaneeksi sinne paljon kaikenlaista, joten tein siellä sitten suursiivouksen viime yönä. Viiden maissa alkoi taas väsyttää, joten jatkoin uniani.

Maaliskuisen leikkauksen jälkeen ihmettelin Naistenklinikan kotiuttamistoimia... Tällä kertaa sujui huomattavasti paremmin. Aamulla lääkäri kävi tarkistamassa leikkausjäljet, jotka ovat siistit molemmilla puolilla. Seuraavaksi oli ohjelmassa fysioterapeutin jumppaohjeet ja lopuksi sain hoitajalta uudet proteesit, liivit ja sideharsoja leikkauksen jälkeen käytettävän topin täytteeksi. Sain myös jälkitarkastusajan kolmen viikon päähän sekä kahden viikon päähän ajan ultraan, jossa tutkitaan ne maksan varjostumat. Tavaroiden pakkaamiseen meni tovi, sillä sisarukset olivat kantaneet minulle sairaalaan herkkuja ja lehtiä eikä nuo sairaalasta saadut uudet varustuksetkaan ihan pieneen tilaan mahtuneet.

Mies tuli noutamaan minut puolen päivän maissa. Kotimatkalla kävimme apteekissa ja lounaalla. Sitten olikin jo päiväunien aika. Asustan seuraavan viikon sohvalla, koska minulla on molemmilla puolilla dreenit enkä saa nukkua piuhojen päällä, joten ainoa vaihtoehto on nukkua selällään.

Paikallisesten kukkakauppojen lähetit kävivät pariin otteeseen oven takana illan aikana ja sain ihania kukkia. :) Iltaohjelmaan kuului tietenkin suihkutuokio kahden dreenin kanssa, suojalappujen vaihtaminen ja Klexanen piikittäminen. Kohta onkin taas aika ottaa särkylääkkeet ja asettua sohvalle lämpöpeiton alle.

1 kommentti:

  1. Kiva että olet jo kotona!Kyllä se kotisohvalla nukkuminenkin sairaalaolot aina voittaa.Toivotaan että saat dreenit pian pois ja elämä helpottaa.Voimia sinulle ja toipumisia!:)

    VastaaPoista