Viime kirjoituksen jälkeen eli 1,5 vuoden olen potenut lonkkakipuja yli puolen vuoden pätkän. Tt-kuvaukseen meneminen ja tulosten odottaminen nostivat monenlaisia fiiliksiä historiasta. Kortisonipiikeillä se saatiin kuntoon ja tänä kesä pääsin liikkumaan kunnolla. Viime talvena kroppa oli todella kovilla ihan vaan lumitöiden kanssa vaikka kävin keskimäärin pari kertaa viikossa vesijumpassa tai -juoksemassa.Nyt olen syksyn kohottanut lihaskuntoa määrätietoisesti, jotta selviäisin paremmin talven lumitöistä. Edelleen aina jännittää, miten pahiskäsi reagoi erilaisiin raskaampiin töihin.
Vuosi sitten kesällä toteutin haaveeni ja ajoin moottoripyöräkortin, suoraan A-kortin. Hankin myös ihan uuden adventurepyörän. Sain hienosti tukea hankintaan, sillä itse en ensikertalaisena olisi osannut tehdä niin sopivaa valintaa. Tiesin, että todennäköisesti haluaisin ajaa myös soralla ja ehkä metsässäkin, mutta jaksaisinko ikinä nostaa yksin pyörää ylös, kun oikeassa kädessä ei ole kunnolla voimia. Pääsin heti kaupasta suoraan roadtripille ja nautin todella. Ei kiukutellut käsi eikä kroppa muutenkaan. Olen ajanut muutaman retken muiden kanssa, mutta suurimmaksi osaksi yksin ja hakenut tuntumaa. Olen uskaltautunut ajamaan seisaaltaan metsäpoluilla. Nyt KTM390 on kerännyt jo melkein 8000km kahden vajaan kesän aikana. Huikean hauskaa puuhaa ja kovasti polttelisi lähteä ulkomaille ajelemaan hieman erilaisia reittejä. Kyllä, olen edelleen hieman malttamaton ja minulla nousee helposti matkakuume. Olen siitä myös iloinen. Oli aikoja, jolloin en uskaltanut kovinkaan unelmoida pelkopeikon vaaniessa jatkuvasti.
Ei se pelkopeikko ole kadonnut minnekään ja tällä viikolla se on hätyytellyt lähipiiriä. Sain myös tiedon yhden ystävän rs-diagnoosista. Molemmat ystäväni ovat ikäisiäni, joten myötäelän voimakkaasti ja hiipii myös ajatus, milloin on minun uusintakierroksen vuoro. En sitä aktiivisesti pelkää, mutta jotenkin ajattelen, että se on todennäköisesti ajan kysymys. Yritän silti olla rohkea ja viipottaa eteenpäin omia, arvaamattomia polkujani. Tänäkin vuonna on tullut paljon uutta, kun hyppäsin hieman uhkarohkeastikin uusiin kuvioihin vapaa-ajalla ja vastuuta tuli enemmän kuin olisin etukäteen odottaa.
Tällä blogilla on edelleen hämmentävän paljon lukijoita ja on käynyt ilmi, että osa ystävistänikin seuraa tätä edelleen. Olen valinnut kirjoittaa nimimerkin takana säädelläkseni omaa jaksamista. Näin voin mielestäni kirjoittaa avoimesti, mutta vain harvat tietävät henkilöllisyyteni (tai niin ainakin luulen). Ystävät ja tutut, olen aina valmis keskustelemaan näistä aiheista. Minua ei tarvitse säästellä. Lupaan kertoa, jos tulee liian raskas olo ja oma pää alkaa vaipua pinnan alle. Toivon, että kirjoitukseni antavat tietoa, perspektiiviä ja tukeakin, jos on päätynyt itse tai läheisen vuoksi pirulliselle rs-polulle. Se tuntuu olevan ikuinen vuoristorata. Yrittäkää pysytellä kyydissä. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti