On inhottavaa, pelottavaa, ärsyttävää ja kivuliasta olla syöpäpotilas, mutta asiat voisivat olla huonomminkin. Tänään elämän julmuus iski kovalla voimalla päin kasvoja Syöpiksellä. Näin siellä noin 3-4-vuotiaan pienen tytön istumassa sairaalasängyllä odottamassa vuoroaan sädehoitoon. Tyttö näytti niin hauraalta pienessä vaaleanpunaisessa sairaala-asussa pää kaljuna. Onneksi hänellä oli seuranaan ihanan ystävällinen hoitaja, joka luki satua ja mukana oli myös pari pehmolelua tuomassa turvaa.
Tuo pieni ihana tyttö oli kyllä pysäyttävin potilas koko syöpäaikanani. En osaa edes kuvitella vanhempien tuskaa. Toivottavasti tyttö toipuu ja saa kasvaa isoksi ikätovereidensa tavoin. Tuli niin tavattoman avuton olo. Teki mieli lähteä siltä seisomalta Lastenklinikan puolelle pestautumaan edes vapaaehtoiseksi seuralaiseksi lapsille. Pakko tunnustaa, että elän nyt ns. ruuhkavuosia, joten nyt en ehtisi olla siellä tarpeeksi läsnä. Illalla tuli taas halattua poikia tavallistakin enemmän ja kerroin heille siitä pienestä tytöstä. Jos en muuta saa pojille opetettua, toivon, että he oppivat arvostamaan elämää ja terveyttä eikä vain tavaroita tai urheilusaavutuksia.
Olen seurannut jo pidemmän aikaa imusolmukesyöpään sairastuneesta 10-vuotiaasta Ville-pojasta kertovaa blogia. Olen kertonut pojille Villestä. Olemme yhdessä harmitelleet sitä, ettei Ville voi pelata futista ja puuhata kavereiden kanssa normaaliin tapaan. Villen taipaleesta voi lukea hänen äitinsä kirjoittamasta blogista hyviksetvoittaapahikset.blogspot.fi.
Yksi helppo tapa tukea pieniä syöpäpotilaita, on lahjoittaa rahaa pienten potilaiden hyväksi toimivia yhdistyksiä. Yksi niistä on Kympin Lapset, joka tukee HYKSin Lasten ja nuorten sairaalassa hoidettavia lapsisyöpäpotilaita. Toiminnasta voi lukea lisää osoitteessa www.kympinlapset.fi.
Olen itse ollut pienenä sydänlapsi ja perheemme tukena on ollut Sydänlapset ja -aikuiset ry, joka järjestää vertaistapaamisia, jakaa tietoa ja järjestää leirejä yms sydänpotilaille ja heidän perheilleen. Jokainen euro on näille yhdistyksille tärkeä ja niiden toiminta on tuonut apua ja tukea lukemattomille perheille.
Tällä kertaa blogia kirjoittaa näköjään ystävällinen maailmanparantaja. Huomenna näppiksen ääressä on varmasti taas se kaikesta marmattava itsekeskeinen tyyppi.
Niinhän se on, että aina voi mennä huonomminkin. Mä kiitin suurempia voimia, kun sytostaattihoidon aikana olin vauvani kanssa lasten infektio-osastolla ja toisella puolen hissiaulaa oli lasten syöpäosasto. Onneksi mun tarvi olla vaan lapseni kanssa infektio-osastolla eikä sillä toisella puolen. Oman kärsimyksen voi kestää, mutta lasten kärsimys on niin paljon pahempaa.
VastaaPoistaHvyä se on välillä ajatella suurempaa kuvaa, mutta huomenna on taas lupa olla itsekäs ja kiukkuinen syöpäpotilas.
Tulimme eräänä päivänä Villen kanssa Lastenklinikalta, hän oli saanut taas satsin sytostaatteja ja istuimme autoon. Huokaisin syvään ja sanoin, että ottaisin mielelläni tuon taudin itselleni, jos pystyisin. Ettei hänen tarvitsisi kärsiä yhdestäkään kivusta, huonosta olosta, piikityksestä, kuvauksesta....
VastaaPoistaMitä siihen sanoi tuo Taistelijapoikani?
- Äiti, jos tää olis tullu sulle, sä et olis tästä selvinnyt vaan oisit jo kuollu. Mut mä selviän tästä.
:`)
Kotona katsoimme netistä selviytymisprosentteja, lapsilla yli 90%, aikuisilla 40%.
Viisas lapseni. Mutta silti. Oman lapsen kärsimyksen katseleminen on hirveintä, mitä maa päällään kantaa.