Pieni potilas

Olen iloinnut siitä, että pojat ovat olleet terveitä koko syöpäprojektini ajan. Isompi aiheutti pientä draamaa loukkaantumisilla kevättalvella, mutta muuten on mennyt hyvin. Tänään hain pienemmän eskarista jo puolen päivän aikaan ja otsa oli varsin lämmin. Nuha ja yskä saivat siis seuraksi kuumeen ja siitä alkoikin pähkäily. Olen vielä kotona, mutta en voi (enkä halua) ottaa potilasta Syöpikselle tartuttamaan jo muutenkin kipeitä potilaita. Onneksi mies on töissä Syöpis-reittini varrella, joten voin hätätapauksessa viedä potilaan hänelle kokousseuraksi sädehoidon ajaksi. Toinen vaihtoehto on jättää potilas autoon parkkikselle pelaamaan Nintendoa äidin sädetyksen ajaksi. Nyt alkaa ankara dopingohjelma: luvassa on kasoittain vitamiineja molemmille pojille ja siinä sivussa myös meille vanhemmille. Tänään kävin jo ostamassa kasan tuoreita marjoja ja keitin välipalaksi marjapuuroa.

Olen kysellyt pojilta heidän fiiliksiään rintasyövästäni. Isompi tuumasi, ettei häntä enää huoleta ja kehotti minua käyttämään edelleen hattua tai huivia. Kavereiden kanssa asia ei ole kuulema tullut puheeksi kevään jälkeen. Silloin oli maininnut, että olen ollut leikkauksessa. Kukaan ei ole kiinnittänyt mitään huomiota edes siihen, että olen hengaillut viimeiset puoli vuotta kotona pipo päässä.

Pienemmän kanssa kävin seuraavan keskustelun:
Äiti: Huolestuttaako sinua äidin rintasyöpä?
Herra 6v: Ei.
Äiti: Oletko jutellut siitä kavereiden kanssa?
Herra 6v: Joo, kerroin eskarikavereille, että minun äidiltä on leikattu toinen tissi pois ja se on kalju.

No, tämä selittääkin, miksi hänen eskarikaveri muisti kysyä viime viikolla, että kumpiko tissi minulta on leikattu. Pahoittelut nuoremman poikani kavereiden vanhemmille... ovat tainneet joutua käymään varsin mielenkiintoisia keskusteluita kotosalla.

Olen edelleen avoimen tiedotuspolitiikan kannalla. Ehkä jonain päivänä syöpä ei ole enää ihan niin iso mörkö.