perjantai 21. syyskuuta 2012

Ohi on!

Otsikossa tulikin sanottua kaikki tarpeellinen. :) Olen siis käynyt läpi kaikki minulle määrätyt hoidot läpi eli 6 x sytostaattihoitoja (3 x Taxotere + Xeloda sekä 3 x CEX) sekä yhteensä 6 viikkoa eli 30 sädehoitokertaa. Iho on palanut ja irronnut kaulalta sekä liivien alareunan kohdalta (lähti teippien mukana). Tuntui oudolta lähteä Syöpikseltä. Oudolta sekä henkisesti että fyysisesti, sillä heräsin aamulla vatsakramppeihin ja vatsa oli niin sekaisin, että jännitti olla sädehoidossa... Suuntasin hoitojen jälkeen kiireellä kotiin vatsa kipeanä ja hieman heikkovointisena, joten päädyin työskentelemään etänä viimeisenä hoitopäivänä. Olo helpotti hiljalleen. En tiedä, oliko kyseessä vatsatauti vai joku jännittäminen yms, mutta en ole kyllä aiemmin vatsalla reagoinut enkä mielestäni jännittänyt tätä päivää.

Seuraava reissu Syöpikselle on luvassa vasta marraskuun lopussa TT-kuvaukseen, joka halutaan tehdä vasta, kun elimistö on toipunut ja rauhoittunut sädehoitojen jäljiltä. Joulukuun alkupuolella on luvassa myös ainakin labrat ja lääkärikäynti.

Enää neljä viikkoa lomaan. Matka varattiin hyvissä ajoin Tunisiaan, koska koko perheen toiveissa oli rento loma, jolla pojat saisivat uida niin paljon kuin haluavat ja jaksavat. Nyt sitten odotetaan mielenkiinnolla, mihin suuntaan levottomuudet kehittyvät. Olisikin ollut turhan tylsää päästä vain laskemaan päiviä lomaan. Aina pitää olla jotain säpinää. ;)

8 kommenttia:

  1. Ihanaa :)! Paljon onnea ja mukavaa lomaa :)!

    VastaaPoista
  2. Onnittelut ja jännittävää loman odotusta, toivottavasti menee hyvin. Minullakin oli tänään viimeinen sädehoitokerta Tampereella ja lääkäri kehotti palkitsemaan itsensä lasillisella kuohu-tai punaviiniä. Eiköhän oteta malja syöpävapaalle tulevaiduudelle:))

    VastaaPoista
  3. Toipumista ja jaksamista arkeen juhlavampia hetkiä odotellessa. :-)

    VastaaPoista
  4. Olette varmasti lomanne ansainneet!Nauttikaa!Toivottavasti Tunisiassa on riittävän rauhallista ja turvallista.Aurinkoahan sinun pitää varoa sädehoidon jälkeen joten varustauduhan huivein että saat kaulasikin suojattua kunnolla.Ympäristön vaihdos hetkeksi tekee varmaan tosi hyvää kaiken tuon hoitorumban jälkeen.

    VastaaPoista
  5. Huraa! Nyt vain kaikkea mukavaa kehiin, kuten lepoa ja hyvää ruokaa ja juomaa ja lasten iloa ja ihon hoitoa ja ........

    Leppoisaa viikonloppua näin ensalkuun!

    VastaaPoista
  6. Hei...Olen seurannut blogiasi vasta loppukesästä asti ja voi miten tuttuja juttuja ovat. Mulla oli kesällä yksivuotiskontrolli ja kaikki oli ok!!! Toivoa on!!! Sinulle maailman parasta jatkoa ja lomaa ja kaikkea!!! Ollaan urheita! Mulle tuli hoitojen jälkeen vähän tyhjä olo - kuului asiaan. Työt maistuivat hyvältä ja normaali arki oli niin tervetullutta! Kaikille lukijoille terkkuja ja peukutuksia Nokialta!

    VastaaPoista
  7. Kiitokset onnitteluista tsemppauksista ja muista terveisistä. Viikonloppu on mennyt taas vaihteeksi futiskentän laidalla. Huomenna alkaa uusi arki ilman hoitoja. :)

    VastaaPoista