Uimahalli on monille ihan ns. normaaleillekin vaikea paikka, jos on hieman epävarmaolo oman kropan kanssa. Hoitojen jälkeen palailin ujona uimahalliin ja pidin uimapukua päällä. Silloin oli vielä käytössä uimapukuun ommeltava merkki, joka oikeutti pitämään uimapukua päällä myös suihkussa ja saunassa. Nykyisin on olemassa ranneke. Se tuntui minusta jotenkin hankalalta, joten päädyin jättämään uimapuvun pois. Eikä kukaan kysellyt mitään, ehkä joskus katsoi hieman pidempään.
Vuosien varrella olen rohkaistunut ja pesen uimahallissa hiukset selkä seinään päin, kuten kotonakin. Pari viikkoa sitten olin vesijumppaillut terapia-altaassa itseni aika väsyksiin. Suihkussa huomasin, että yksi nainen istui uimapuku päällä ja katseli minua pitkään. Sitten hän tuli viereeni ja kysyi, että onko minulla rakennettu rinta. Kerroin, että on. Avasin siinä suihkussa seisoessani alasti kaikkien kuullen syöpäpolkuni otsikkotasolla eli useita leikkauksia jne. Hän vilautti uimapuvun alta leikkausaluettaan. Hän oli saanut hoidot viime vuonna ja pian on edessä korjausleikkauksen pohdinta. Päädyin esittelemään keskellä suihkutilaa kaikki arpeni leikkausten aikataulut jne. Harvoin on ollut niin alaston olo, monella tapaa. Kysyjän tuttavapiirissä oli hieman huonompia kokemuksia, pysyviä kipuja leikkauksista. Yritin olla lempeä ja kannustaa selvittämään asioita eri tahoilta, kuten rintasyöpäyhdistyksen kautta. Hän puhui murtaen suomea ja vaikutti siltä, ettei ollut oikein löytänyt tukea. Meillä oli mukava noin 5 minuutin juttutuokio ja hän vaikutti helpottuneelta. Kiittelin häntä rohkeudesta, että tuli juttelemaan.
Jälkikäteen kohtaaminen tuntui voimaannuttavalta. Uskalsin olla saatavilla ja hän uskalsi kysyä. Alkoi myös nousta turhautumista siitä, etteivät potilaat vieläkään saa kunnolla tukea vaikealla polulla. Henkilö oli soittanut saamaansa (ilmeisesti rintasyöpäyhdistyksen) puhelinnumeroon, jossa oli vapaaehtoinen oli vastannut puhelimeen tarjoten tietoa ja tukea. Henkilö oli myös kertonut oman rintasyöpänsä uusiutuneen. Tämä oli selvästi nostanut erilaisia pelkoja pintaan. En edes uskaltanut kertoa tämän nähtyäni kertoa blogini nimeä. Toivon, että hän löytää jonkun paremmalla onnella sujuneen korjausleikkauskertomuksen ensin. Tämä oma, välillä tuskainenkin polkuni, on syy, miksi en ole lähtenyt vertaistukitoimintaan. En halua pelotella enkä halua piilotella pieleen menneitä leikkauksia.
Miksiköhän kirjoitin tästäkin? Ehkä siksi, että rintasyöpä ja uimahalli ovat olleet minullekin vaikea yhdistelmä. Vesijumppa ja uinti ovat kuitenkin erinomaisia keinoja pitää kroppa toimivana leikkausten jälkeen. Haluan siis rohkaista kokeilemaan ja useilla paikkakunnilla rintasyövän läpikäyneet voivat saada erikoishintaisen vuosikortin. Ilman sitä kävisin todennäköisesti harvemmin, sillä uimahalli ei ole ykkösvalintani esimerkiksi kesällä, kun ulkoilu on mukavaa. Leikkausalueet alkavat kuitenkin helposti "kirraamaan" ja liikeradat hieman heikentyä, mikäli en sopivan usein käy jumppailemassa.
Ai niin, 15.2. tuli 12 vuotta rintasyöpädiagnoosistani ja ensimmäistä kertaa en muistanut "merkkipäivääni"! Tajusin sen pari päivää myöhemmin. Ihana unohdus!
