Reilu vuosi on kulunut leikkauksesta ja vihdoin voin sanoa saaneeni kunnolla etäisyyttä syöpätaipaleeseen. Alkusysäyksen irrottautumiseen olen saanut harventuineista punktiokäynneistä. Nyt voin vihdoin oikeasti aikatauluttaa vapaasti elämääni parin viikon pätkissä eikä ole pakko ravata siellä yhtenään. Vaikka nestettä olisi kertynyt hieman, voin odottaa vielä pari päivää tai jopa viikon ennen kuin suuntaan kohti Naikkaria. Uskallan jo suunnitella pidempää kesälomareissua vaikka lähes joka punktiossa minulle onkin ehdotettu uutta leikkausta, johon olen vastannut joka kerta tiukan ein. Jos nyt alkaa vihdoin helpottaa, miksi lähtisin herättämään nukkuvaa nestekarhua? Irtautumista potilas- ja toipilaselämästä on vauhdittanut uusi työ, jota en ollut edes uskaltanut toivoa ainakaan tälle keväälle. Olin ajatellut pohtia rauhassa tulevaa. Asioilla on tapana järjestyä, joten päätin tarttua kaksin käsin tilaisuuteen, jota minulle tarjottiin.
On ihanaa olla uusien haasteiden parissa. Olen ollut aivan poikki iltaisin, varsinkin kun meillä on ollut rakas ystäväni Usasta tyttärensä kanssa reilun viikon verran. Päivät imenyt uutta tietoa sienenä sisään ja vapaa-ajalla touhottanut vieraiden kanssa Korkeasaaressa/ rinteessä/ Flamingossa/ pulkkamäessä jne. Olen mestari kasaamaan kaiken aina samalle ajanjaksolle...
Vaikka viihdyin hyvin entisessäkin työpaikassa ja haasteita oli kiitettävästi, tuntui hyvältä vaihtaa maisemaa viime vuoden jälkeen. Ihan vailla syöpätarinaani en työpaikkaa vaihtanut, sillä päädyin kertomaan uudelle esimiehelle viime vuodestani ennen papereiden allekirjoittamista. Pari ylimääräistä lääkärikertaa kuitenkin tulee aina vuosittain vaikka mitään vakavampaa ei ilmaantuisikaan, joten halusin kertoa suoraan, mistä ne johtuvat.
Ehkä on tässä vaiheessa pakko tunnustaa, että vanha taistelukaverini on päättänyt ryhtyä taas piinaamaan minua. Kuluneen viikon aikana oikea käsi on alkanut turvota hieman aiempaa enemmän. Kämmenselässä on selvää turvotusta ja ehkä ranteessakin. Pakko kai on tämän hieman kovapäisenkin tapauksen tunnustaa, että käden rasittamista on varottava. Enpä siis taidakaan pestä koko huushollin ikkunoita tai terassia... ainakaan samalla kertaa.
Olin 35v, kun triplanegatiivinen rintasyöpäni todettiin helmikuussa 2012. Sytostaattihoidoissa kävin 6 kertaa ja sädehoitoa sain 6 viikon ajan. Korjausrakentaminen on ollut vuosien projekti (rasvansiirtoa, implantteja ja useita korjauskierroksia) eikä edennyt suunnitelmien mukaan. Toistaiseksi viimeinen leikkaus oli toukokuussa 2022 ja tatuaatiokin on vihdoin tehty. Uutta 2019: Siskolla rintasyöpä HER2-positiivinen ja ikä 39v - myös tästä siskon luvalla blogissa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suosituimmat tekstit
-
Eilen aloitin kortisonikuurin ja tänään sain ensimmäisen kerran Taxotere-sytostaattia suoraan suoneen Syöpiksellä. Varsinainen tiputus kesti...
-
Raskas suru. Epäreilu maailma. Ei auttanut lääketiede, taistelutahto tai pääsääntöisesti suositusten mukaan eletty elämä. Rintasyöpä vei 1,5...
-
11.2.2012 huomasin isohkon patin rinnassa ja toisen kainalossa. Olin jo ehtinyt varata ajan vaihtelevan nuhan vuoksi työterveyslääkärin vast...
-
Yritin sairastumiseni alkutaipaleella saada selville tulevien kuukausien kuluja, mutta en löytänyt kattavaa listaa, joten tässäpä sellainen ...
-
Tänään aamulla minulle oli varattu aika Naistenklinikan osasto 31:lle kirurgille klo 9.30. Kuvittelin olevani pessimisti, kun laitoin parkki...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti