tiistai 22. lokakuuta 2013

Rintsarin arkea: lääkärikeikkaa ja tissitilaus

Minusta on tullut hajamielinen potilas. Ensin en muistanut onko minulta otettu papaa viimeisen vuoden sisällä ja sen jälkeen en muistanut selvittää asiaa ajoissa. Selvitin kuitenkin. Toisessa päässä oli hieman epäuskoisen kuuloinen hoitaja, kun soitin ja kysyin että olettekohan sattumoisin ottaneet minulta papaa. Yleensä ne käynnit olen muistanut melko hyvin, mutta tässä viimeisen 1,5 vuoden aikana on ollut pari muutakin käyntiä, joten en muistanut mitä kaikkia tutkimuksia tehtiin. No, kysymällä selvisi. Ei oltu otettu papaa, joten taas tuli keikkaa, mutta niin tiukalla aikataululla etteivät tulokset tulleet ajoissa. Kierukan asentaminen siirtyi siis kuukaudella eteenpäin. Ensi viikolla voisin taas joku aamu tsempata itseni Kirralle, jotta pääsevät taas punktoimaan ja tuikkaamaan paluupostina kortisonia.

Tajusin tässä toissa viikolla, että ensi kuussa tulee täyteen vuosi toisesta leikkauksestani. Siispä on aika anoa uusia tissejä. Soitin tänään terveyskeskukseen ja kysyin, mitä kautta saan maksusitoumuksen apuvälineisiin. Auts! Väärä sanavalinta. Oikean unohdin jo eli jatkossakin taidan kysyä väärää asiaa. Jo toisella yrittämällä sain oikean henkilön puhelimen päähän ja pääsin esittämään asiani. Terveyskeskuksen järjestelmässä ei näkynyt merkkiäkään rintasyövästäni (taas meinaa tietojärjestelmäskeptikko nostaa päätään...), joten ensin annoin luvan kaivella tietojani Naikkarilta ja Syöpikseltä, jotta voivat todeta että oikeasti tarvitsen uudet tissit. Terveyskeskuksessa käsitellään maksusitoumusasioita kerran viikossa kokouksessa, joten ensi viikon asialistalla on minun tissitilaus. Maksusitoumuksen pitäisi tulla lähiaikoina kotiin ja sitten pääsen valitsemaan uutta rintavarustusta. Koko- ja mallivaihtoehtoja löytyy runsaasti. Pitäiskö repäistä vai mennä tutulla ja hyväksi havaitulla setillä?

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Syyssade ja pinkki lokakuu

Arki rullaa edelleen hyvin ja välillä liiankin vauhdikkaasti. Lasten harrastusten lisäksi arkea aikatauluttaa syövän aiheuttamat oheistoiminnot, kuten punktiot ja ehkäisypuuhastelut. Kävin taas tällä viikolla punktiossa, jossa suunnilleen ikäiseni mieslääkäri kauhistui punktiokierrettäni ja lupasi selvittää, mitä asialle olisi tehtävissä. Joissakin tapauksissa on testattu hyvällä tuloksella antibiootin ruiskuttamista onkaloihin ja joissakin kudosliimalla on saatu hyviä tuloksia. Vitsailuni Erikeeper-tilauksesta ei siis ole mennyt pahasti metsään. Tänään sain lääkärin puhelimen päähän ja hän kertoi, ettei ylilääkäri ole halukas testaamaan näitä keinoja, joten kokeillaan vielä kolmannen kerran kortisonipistoksia. Alan taipua varsinaiseksi pessimistiksi, sillä edellisellä kerralla 3kk saldo oli 120ml ja nyt 7 viikossa oli kertynyt sama määrä. Nestettä tulee siis enemmän kuin aiemmin. Syyssadetta? Ei ole todellista! Fysioterapeutti varoitti joskus muinoin, että raskaampi liikunta voi lisätä nesteeneritystä. Nyt olen vihdoin saanut pyrstöni liikkeelle ja päässyt säännöllisen liikunnan makuun... kiitoksena siitä lisää punktioita.

Olen saanut vihdoin ehkäisyasiatkin eteenpäin ja ensi viikolla saan vihdoin kuparikierukan. Sen kunniaksi pääsin papakokeeseen ja edessä on vielä raskaustesti. Vaihtoehtoja ei hirveästi ollut, joten tällä mennään. Syöpädiagnoosin jälkeen olen käynyt joka ikinen kuukausi lääkärillä, myös kesälomalla. Jo se tekee pelkästään 18 käyntiä. Kun laskee siihen päälle syöpähoidot, punktiot, fysioterapiat yms, voi vaan ihmetellä miten en jo juokse karkuun valkotakkisia. Pakko myöntää, että rentouttavat hoitolat eivät houkuttele ja kampaajaakin välttelen tällä hetkellä vaikka hiuspehko onkin taas ihan kamala.

Rintasyöpää on mahdotonta unohtaa lokakuussa. Roosa nauha -kampanjaa tulee joka tuutista. Ihan kiva. Osa touhusta on sen verran pinkkiä, että rintasyöpä alkaa vaikuttaa jo liiankin kivalta kaverilta. Tosiasia on kuitenkin se, että taas jäi hiljattain yhden minun jälkeen sairastuneen äidin pienet lapset ilman äitiä, kun hyvät hoidot eivät purreetkaan. Kaiken pinkin touhotuksen keskellä tekisi mieli välillä huutaa, että ettekö tajua tämän karseutta. Jopas taas helpottaa, kun sain taas valittaa. Tähän jatkoksi taidan lisätä omaa hilpeystasoani lukemalla vertaisten blogeja.

Marmatuksesta huolimatta täällä kaikki hyvin. Sympaattista syksyä kaikille!