maanantai 16. lokakuuta 2017

Rasvansiirtoja, uusi jalka ja muita mietteitä

Taas on puoli vuotta vierähtänyt ja tarve raportoida täällä vähentynyt. Old school -bloginin ilman kuvia on aikansa elänyt, koska sen kirjoittaja on keksinyt parempaa tekemistä... ainakin välillä.

Toukokuun kontrollissa tulin tunnustaneeksi, että vointi oli ollut yhtä voimaton ja puoli flunssainen kuin ennen diagnoosia talvella 2011-12. En ollut tainnut kunnolla mainita asiasta miehelleni, joka oli taas uuden edessä, kun poistuttiin lääkäriltä. Olisi kuulema pitänyt sanoa asiasta aiemmin ja selkeämmin. Oops! Haluan mieluummin nauttia elämästä ja antaa syöpäasioille tilaa vasta Syöpiksellä. Noh. Jatko-osahan siitä sitten seurasi eli sakkokierros tt:ssä tuttuun tapaan. Kaikki oli ok eli tuli lupa jatkaa säheltämistä. Heikkoon oloon saattoi järjellä ajateltuna vaikuttaa myös talven lievä aivotärähdys ja kuukausi sen jälkeen ollut rasvansiirto, joiden vuoksi urheilut jäi urheilematta ja flunssaa tuli kyllä podettua. Taisi vaan olla huono yleiskunto. En tunnusta!

Elokuussa pääsin taas päiväunille Jorviin yliluonnolliseen käsittelyyn, jossa rasva ei valunutkaan alaspäin vaan ylös. Vatsamakkarat tanssahtelivat kasvattamaan ylävarustusta ja samoin _toisesta_ jalasta imaistiin rasvaa samaan osoitteeseen. Olihan sitä älykkyyttä (lue bebaa ja reisiä) tullut kevään ja kesän aikana kasvatettua, joten oli mistä ottaa. Toipuminen sujui hyvin, mutta sitten alkoi vitsikäs leikki "kuinka käyttää housuja, jos on kaksi eri paksuista kinttua"... Onneksi stretch-housut on varsin yleisiä enkä ole supertarkka ulkonäöstäni. Muuten saattaisi iskeä jopa paniikki, kun toinen jalka on pahimmillaan 5cm paksumpi. Voitte varmaan kuvitella, kuinka kauniisti ei-joustavat, kuten vaikka ulkoiluhousut istuvat. Yritin jo anella seuraavaa kierrosta lokakuun lopulle työkiireisiin vedoten, mutta rasvansiirtojen välillä on oltava vähintään 3kk. Tule leuto syksy, älä tule luminen syksy! Please! En halua testata toppahousuja. Iskee uhmaikä! Ensi viikolla Jorvissa pitäisi olla jo vuorolistat marraskuun lopulle ja kalenterissa on muistutus soittaa maanantaina ja anella aikaa heti ensimmäiseen mahdolliseen kohtaan. Uusittu jalka on huomattavasti parempi kuin vanhassa moodissa oleva, joten tämä remontti on aika jees monella tapaa. ;)

Lokakuu ja Roosanauha-kampanja saa aina pohtimaan omaa suhtautumistani rintasyöpään. En ole ns. suuresti huudellut esim. Facebookissa, koska en koe tarpeelliseksi. Olen vaihtanut pariin otteeseen sairastamisen jälkeen työpaikkaa ja olen kertonut esimiehilleni, jotta ei ole tarvinnut selitellä poissaoloja enkä muutenkaan asiaa peittele. Toisaalta en koe tarpeelliseksi nostaa esillekään tätä blogia enempää. Salailenko? Ehkä. Mielestäni enemmän välttelen sitä, että minuun suhtauduttaisiin jotenkin pehmeämmin sairashistoriani vuoksi. Haluan viipottaa ja rymistellä omalla tyylilläni niin työelämässä kuin vapaallakin niin kauan kuin mahdollista. Syksyisessä ja välillä aurinkoisessa Helsingissä ajellessa soi aika usein Robbie Williamsin Love My Life. Ihanaa syksyä!

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Rasvansiirto vol. 2

Maanantaina
klo 7.15 osastolle Jorviin
klo 8.30 mennessä salissa
klo 11 maissa aloin heräillä
klo 12 vessaretki ja välipalaa
klo 14 lupa lähteä kotiin, jos noutaja saapuu

Siinä tiivistetysti päivän ohjelma. Tällä kertaa siirrettiin noin 200ml per puoli rasvaa ja sujui varsin mutkattomasti. Kivut olivat operaation jälkeen hallinnassa ja tiistai meni kotona toipuessa. Huomenna aion olla jo normaalisti töissä.

Seuraava kierros on luvassa 3kk päästä ja silloin rasvaa siirretään reisistä, joten toipuminen voi olla hitaampaa. Noh, enpä minä vielä ihan kunnossa ole vaan luvassa on 4 vk hikiurheilukielto. Ensi viikolla pitäisi käydä poistattamassa tikit ja moukaroitu olo helpottaa päivä päivältä. Tukivyön kanssa pitäisi tulla toimeen taas pari viikkoa. Turvotuksen kera alan olla jo A- -kokoa. Syksyllä sitten topataan isommin.

Rasvansiirto sujui siis kuin rasvattu. Aurinkoista kevättä!

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Diagnoosin 5v-synttärit

Hyvää merkkipäivää syöpädiagnoosini! Onneksi et ole vieläkään saanut kilpailijaa merkkipäivälistaan.

Merkkipäivän kunniaksi sain puhelun Jorvista ja ensi kuun alkupuolella olisi ohjelmassa toinen rasvansiirto. Syksyllä sitä on yritetty sopia jo kolmesti. Kerran jouduin siirtämään työkiireiden takia, toisen kerran ei löytynyt sopivaa aikaa ja viimeksi iski edellisenä yönä ihan järkyttävä vatsatauti. Edellisestä siirrosta toivuin hyvin ja rasva on pysynyt hyvin paikoillaan. Ns. tavispuolella seikkailee ihon alla joku kudospallero, mutta en ole tutkituttanut sitä. Selvinnee sitten maaliskuun alussa sen tarkempi olemus ja koostumus.

Syksyn kontrolli meni kerrankin puhtain paperein. En enää edes muista, onko kontrollia luvassa nyt keväällä vai vasta syksyllä, kun hoitojen päättymisestä tulee kuluneeksi  viisi vuotta.

Mitäs muuta? Elämää! Kesällä tuli juhlittua 40v-synttäreitä isohkolla kaavalla ystävien ja lähisuvun kanssa. Ilmassa oli hieman selviytymisen julhistamista. Saimme koolle ystäviä läheltä ja kauempaakin. Koska mukana oli myös futiksen kautta tulleita ystäviä, ei liene yllätys, että poikajoukoilla oli futispelit pystyssä yömyöhään ulkona. Sen jälkeen nautittiin kesälomasta Usassa. Syksyksi otimme vaihto-oppilaan tuomaan ulkomaan tuulahduksen kotiinkin ja joulun aikaan reissasimme hänen suomalaisen jääkiekkojoukkueen kannoilla Kanadaan turnausta katsomaan. Nyt olemme taas totutelleen 4 hlöä + koira -kokoonpanoon.

Välillä tulee pysähdyksiä. Pari viikkoa sitten kaaduin liukkaalla lyöden pääni melko pahasti kotipihassa. Poikien huoli oli kova, kun sain lievän aivotärähdyksen ja olin aika kipeä useamman päivän ajan. Molemmat kammoavat minun kipeänä olemista. Samoihin aikoihin vuosi sitten tammikuussa rintasyöpään kuollut serkkuni on ollut meillä paljon puheissa. Tiettyinä aikoina ja varsinkin minun sairastuessa edes nuhakuumeeseen pelkopeikko hiipii selvästi nurkissa.

Liian harmooninen kuva? Joojoo, kyllä meilläkin poikien urheiluvarusteet tippuvat välillä keskelle lattiaa ja ruoat unohtuvat pöydille, mutta close enough. Vaikka välillä mäkätänkin niistä sukista ja muista kammotuksista, illan päätteeksi ollaan sovussa ja toivotetaan hyvät yöt. Omat pojat ovat kasvaneet upeiksi nuoriksi miehiksi. Mieheni kanssa vietimme juuri 15. hääpäivää ja vielä on paljon yhteisiä unelmia ja matka-suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Ne hetkelliset tuskat tulevasta silloin viisi vuotta sitten eivät onneksi ole käyneet toteen. Olen ollut onnekas. Onneksi emme jääneet pelkäämään tulevaisuutta, vaan olemme rohkeasti eläneet omanlaistamme elämää.

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Rasvansiirrosta toipuminen

Aamulla sairaalaan klo 10.30 ja kotia kohti paketoituna klo 17. Siinä välissä parin tunnin operaatio nukutuksineen. Siinä tiivistetysti operaatiopäivän kulku.

Aamulla käytiin vielä operaatio läpi ja tarkistettiin tiedot. Sen jälkeen tallustelin leikkaussaliin. Henkilökunta tarkensi vielä suunnitelmaa ja kyseli vointia. Totesin ottavani neljänkympin huollon vähän enemmän tosissaan kuin suurin osa ja olevani valmis untenmaille. Pitäisiköhän näihin asioihin suhtautua välillä vakavammin? Ehkä ei, sillä salissa tunnelma oli mukava ja oma oloni luottavainen.

Siirron aikana oli ylävatsasta otettu rasvaa kahden, noin pikkusormen pään kokoisen, kolon kautta ja siirretty ylös molemmille puolille. Vatsan kolot oli suljettu yksittäisillä tikeillä. Salissa minulle oli puettu tarramekanismilla oleva joustava tukivyö, jota tulee käyttää kaksi viikkoa. Yläosaan oli viritelty sideharsoa lämmittämään siirrettyä rasvaa. Heräsin heräämössä muistaakseni noin 13.30 ja ennen klo 15 sain jo siirron osastolle. Tuntia myöhemmin olin jo jalkeillani ja yksin vessassa. Kotijoukot tulivat noutamaan klo 17 maissa. Olo oli hieman hutera ja autoon mennessä olin varovainen. Silti pysähdyttiin parissa kaupassa kotimatkalla ja seuraavana päivänä aloin olla jo suht ok. Neljän päivän ajan pidin huolta, että särkylääkkeitä meni 3-4 tunnin välein sopivasti ristiin. Olin sairauslomalla leikkauspäivän (perjantai) ja maanantaina olin etänä. Siitä eteenpäin olenkin ollut normaalisti töissä. Virallinen sairausloma olisi ollut reilun viikon verran, minun kohdallani pe-su. Jälkitarkastus on juuri ennen juhannusta. Siihen asti pitää välttää rankkaa liikuntaa ja on noin 3 kg kantamisrajoitus. Kaksi viikkoa joudun käyttämään tukivyötä, joka on suht ok muuten, mutta iho hautuu. Loppuviikosta siirryin siihen, että otan varuilta aamuisin Burana 600:n ja sillä pärjään hyvin. Operaation jälkeinen vatsan turvotus laski noin viikossa ja viikon kohdalla poistettiin tikit. Olen saanut voimat takaisin ja yläosa tuntuu yllättävän hyvältä ja kivuttomalta. Vatsa sai muutaman ison mustelman ja on edelleen hieman arka muutamista kohdista. Nanorasvalla siistitty vanha arpi näyttää jo paremmalta kuin reilu viikko sitten.

Hoito-ohjeet tulivat hajanaisesti. Osa suullisesti ja osa kirjallisesti. Tärkeintä on kuitenkin pitää sitä tukivyötä, jotta vatsapalautuu. Rinnan alue tulee pitää lämpimänä ja ympäröidä pehmeillä tekstiileillä. Kiristävät ja kaarituelliset liivit ovat pannassa

Olen tyytyväinen ensimmäiseen siirtoon vaikka varsinaiset tulokset näkyvät vasta muutaman viikon sisällä. Erityisesti ei-syöpäinen puoli sai kaivattua tasoitusta, sillä se oli aiemmin syvästi kuopaistu ja suht ylöskin ylettyvien kaulanaukkojen kanssa se kuoppa näkyi.

Seuraava rasvansiirto on joskus syksyllä. Jälkitarkastuksen yhteydessä minut laitetaan uudelleen jonoon ja siitä noin 3kk päästä pitäisi olla uusi keikka. Syöpäpuolen kohdalla joudutaan vielä matkan varrella selvittämään, kestääkö alueen iho uuden rakentamista vai joudutaanko siirtämään ihoakin muualta. Toivon, ettei tarvitsisi mennä sille linjalle.

Nyt yritän malttaa toipua omalla tavallani melko rauhassa, jotta voin nauttia kesälomasta, juhlista ja matkoista. Ihanaa kesää!

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Rasvansiirtoa kesähelteellä

Siis joo... onhan taas ollut kevät. Uskalsin hypätä uuteen ja olen tyytyväinen. Kiirettä on, mutta painekattilassa olen aina tainnut viihtyä liiankin hyvin. Uusi työ on tuonut paljon uutta. Myös entistä tummemmat silmänaluset, kun tulee venyttyä omasta tahdosta rajalle ja välillä ylikin.

Toissa viikolla tuli kesken työpäivän puhelu, että rasvansiirto on pe 3.6. Sitä ennen mammo, ultra, lääkäri ja labrat. Great! Asiakkailla on tarve saada projektit hyvään lentoon ennen kesää, joten just nyt en malttaisi lähteä telakalle, mutta en jäädä poiskaan operaatiosta. Kävin lääkärin vastaanotolla ja näyttää siltä, että vatsamakkarani on saanut tarkoituksen. Siitä saadaan massaa tissiaihioiksi, joita aletaan rakentaa perjantaina. Liikoja ei saa odottaa, vaan alkuun täytetään kuoppia. Seuraava kierros on suunnitteilla noin kolmen kuukauden päähän ja jossain vaiheessa myöhemmin todennäköisesti enemmänkin täytettä.

Pelottaako? No ei. Luotan ammattilaisiin. Odotan jo innolla kunnon unia perjantaina Jorvissa. Sitten muutama päivä lepoa. Töissä vielä normaalia hulinaa saikun jälkeen kuukauden päivät ennen kesälomaa. Pojat odottavat mielenkiinnolla perjantaita. Pohtivat jo, mitkä lahjat saavat sairaalassa. Meillä on siis traditio, että annan lahjat pojille leikkaukseni jälkeen. Vie mukavasti näköjään edelleen huomiota operaatiosta mukavampiin asioihin. Leffailtaakin suunnittelevat jo perjantaille.

Seuraava vuosikymmen alkaa lähestyä. Kuukauden päästä kokoamme yhteen melkoisen joukon ihmisiä ruoan, juoman ja musiikin voimalla. Serkun menetys vahvisti ajatusta koota joukot kasaan hieman iloisemmissa merkeissä ja yhdistimme mieheni kanssa juhlat vaikka synttäreillämme onkin yli vuosi väliä. Olemme tiiminä partyt ansainneet. Neljä vuotta sitten oli hieman toisenlaiset tunteet.

maanantai 1. helmikuuta 2016

Syöpä voitti

Raskas suru. Epäreilu maailma. Ei auttanut lääketiede, taistelutahto tai pääsääntöisesti suositusten mukaan eletty elämä. Rintasyöpä vei 1,5 vuodessa serkkuni. Minua nuoremman, jolla oli paljon pienempiä lapsia. He olisivat tarvinneet vielä pitkään äitiä ja mies vaimoaan. Alkuvuosi on meillä siis menty varsin surullisissa ja vakavissa merkeissä. On keskusteltu paljon isoista asioista. On pohdittu menneitä ja tulevaa. On myös keskusteltu pienistä asioista sekä opetettu koiralle uusia temppuja ja hassuteltu, ettei elämä mene liian vakavaksi. On pakko jatkaa. Haluan jatkaa. Onneksi ollaan menossa kevättä kohti.

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Katse eteenpäin

Lääkärireissu oli nopea. Kerrattiin syksyn ihmettelyt ja lääkäri kyseli vointia, fyysistä ja henkistä. Hän taisi olla hieman epäileväinen minun jaksamisen suhteen, kun on jatkuvaa epävarmuutta. Totesin ihan pokkana, että "mikäs pahan tappais". En välttämättä suostittele tuota kommenttia, jos vastapuolella on itseä reilusti nuorempi ja hillitympi persoona. :D

Seuraava kontrolli onkin vasta elokuussa, mutta silloinkin on taas edessä labrat, tt ja lääkäri vaikka hoitojen päättymisestä on silloin jo melkein 4 vuotta. Minua on kuvattu niiiin monta kertaa, että tästä eteenpäin pyritään välttämään turhaa säteilyä. Etten alkaisi liikaa leijumaan, lääkäri ystävällisesti muistutti, että minun syövällä on erittäin korkea uusiutumisriski. Ei siis mitään uutta taivaan alla. Pyh!

Nyt saan viettää perheeni kanssa jo neljättä joulua diagnoosin jälkeen. Uskomatonta, että olen edelleen ok. Enemmän kuin ok. Tuntuu, että olen melkein elämäni kunnossa ja kieltämättä tulee kasattua kaikenlaista projektia, muutosta ja puuhaa sen olotilan/kuvitelman mukaisesti. Onneksi kumppani  kestää tätä touhotusta. On kestänyt jo 20 vuotta. Olen ollut monella tapaa onnekas ja olen onnellinen. Joulun jälkeen edessä on perheloma pohjoisen rinteillä ja hiihtoloma vietetään rakkaiden ystävien luona rapakon takana. Ihana uskaltaa suunnitella, mutta silti elää hetkessä.

Koska en ole enää kovin aktiivinen bloggaaja, taidan jo nyt tehdä toiveen ensi vuodelle:
Tule hyvä vuosi, älä tule paha vuosi!

Ihanaa joulua ja onnellista uutta vuotta!