Pidämme siskoni ja edesmenneen serkkuni kanssa geenitutkimusta aktiivisena. Seuraavaksi minulle tehdään paneelitesti, joka on laajempi selvitys kuin aikoinaan tehty. Kutsua voin koronan ja kesälomien vuoksi odottaa elokuussa ja käynti syksyn aikana. Siskolleni se on jo tehty, muttei löytynyt mitään poikkeavaa.
Sisko täytti keväällä 40 vuotta ja meidän piti lähteä kahdestaan julhistamaan sitä matkoille. Monen muun reissun tavoin, korona pyyhkäisi suunnitelmat ja uusi yritys on ensi vuonna. Turhauttavaa.
Olipa kerran korona, joka aiheutti monenlaista muutosta ja arvatenkin myös korjausleikkauksiin. Aiemmin tänä vuonna tuli viivästystä Apotin takia. Seuraavan korjauksen korjauksen olisi voinut tehdä jo helmikuussa, mutta koska silloin oli Apotin käyttöönoton aikaa, leikkauksia siirrettiin myöhemmäksi. Piti olla siis ennen kesää. Arvatenkin muuan koronavirus pyyhkäisi sen aikataulun ja sen jälkeen kesälomat. Viimeisin operaatio oli siis lokakuussa ja nyt toivon, että homma saataisiin edes maalisuoralle ennen ensi vuotta. Tarvitaan siis toisen silikonin vaihto, rasvaa täytteeksi jajaja... Mielenkiintoisinta on, että siskollani alkaa jo syksylle aika korjausleikkauksen suunnitteluun. Yritän lahjoa hänet, että voisin mennä hänen tilalleen ja neuvotella itseni jollekin VIP-listalle. Mappi Ö;ssä on aika tylsää.
Työrintamalla vaihdoin uuteen paikkaan lokakuussa ja tämän vuoden tammikuussa sain merkittävän ylennyksen. Jotain, mille luulin olevani valmis vasta myöhemmin. Ehkä syöpä, ehkä ikä tai kaikki yhdessä on tehnyt minusta rohkeamman ja tartuin tilaisuuteen innolla. Alku on ollut lupaava ja intensiivinen. Juuri diagnoosin saatuani olin vertaisillassa, jossa kehotettiin hankkiutumaan eroon energiasyöpöistä. Tätä olen toteuttanut vähän jokaisella osa-alueella. Myös työelämässä. Haluan, että tunnen keskittyväni oikeisiin asioihin ja nyt olen sellaisessa paikassa. On hyvä olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti