Siis täh??? Olen vieläkin ymmälläni. Tänään saatiin tietää, että siskoni syöpä on erimerkkinen. Siis paska tuuri, ei perinnöllinen. Kai. Tuplasti huonoa tuuria. Jotenkin oltiin molemmat asennoiduttu niin, että myös hänellä on triplanega. Eilen taisin ensimmäisen kerran sanoa ohimennen ääneen, että entäs jos se onkin eri... noh, tätä sulatellaan. Siskoni syöpätyyppi on siis estrogeeni- ja progesteronipositiivinen ja gradus 2. Suora lainaus puhelimessa: "saan siis kaupan päälle vielä vaihdevuodet". Tämä kuvannee hyvin keskusteluidemme tasoa ja lääkärikin oli saanut oman osansa meidän omanlaatuisesta tavasta suhtautua näihin pahiksiin. Pitäisköhän tehdä yksi postaus aiheella Siskosten Kanta-merkintöjen parhaat palat?
Potilas on toipunut hyvin leikkauksesta, mitä nyt käy pari kertaa viikossa tyhjennyttämässä parempaa puoltaan. Touhottaa normaaliin tahtiin. Mutta siis sytot ainakin on luvassa. Kainalot olivat puhtaat, joten säteiden kohdalo selviää myöhemmin ehkä ennen juhannusta. Osa siskoni ystävistä ja tutuista on ilmeisesti lukenut tätä blogia jo jopa alusta saakka, joten sain tehtäväksi kertoa täällä hänenkin taipaleestaan. Kiitokset aktiivisille lukijoille!
Omat fiilikset ovat juuri tänään hyvin hämmentyneet ja helpottuneetkin. Siskon syöpään on estolääkitystä tarjolla. Noin muuten olen vähän herhiläinen ja saatan sanoa napakasti, jos joku ei ymmärrä, miksi sisko perheineen ei voi tehdä kesälle tarkkoja aikatauluja. Eilen tulin sanoneeksi yhdelle pahaa aavistamattomalle "no, ei voi lyödä (heinäkuun) viikonloppua vielä lukkoon, jos ei tiedä hoitojen aikatauluja ja vointia." Oops! Kannattaa varoa, en muista olla kohtelias vastaavissa tilanteissa.
- - - -
Korjasin syöpätyypin päivän myöhässä... 7 vuoden harrastuneisuuden jälkeenkään ei näköjään ole nuo positiivisnimiset versiot hallussa.
Olin 35v, kun triplanegatiivinen rintasyöpäni todettiin helmikuussa 2012. Sytostaattihoidoissa kävin 6 kertaa ja sädehoitoa sain 6 viikon ajan. Korjausrakentaminen on ollut vuosien projekti (rasvansiirtoa, implantteja ja useita korjauskierroksia) eikä edennyt suunnitelmien mukaan. Toistaiseksi viimeinen leikkaus oli toukokuussa 2022 ja tatuaatiokin on vihdoin tehty. Uutta 2019: Siskolla rintasyöpä HER2-positiivinen ja ikä 39v - myös tästä siskon luvalla blogissa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suosituimmat tekstit
-
Eilen aloitin kortisonikuurin ja tänään sain ensimmäisen kerran Taxotere-sytostaattia suoraan suoneen Syöpiksellä. Varsinainen tiputus kesti...
-
Raskas suru. Epäreilu maailma. Ei auttanut lääketiede, taistelutahto tai pääsääntöisesti suositusten mukaan eletty elämä. Rintasyöpä vei 1,5...
-
11.2.2012 huomasin isohkon patin rinnassa ja toisen kainalossa. Olin jo ehtinyt varata ajan vaihtelevan nuhan vuoksi työterveyslääkärin vast...
-
Yritin sairastumiseni alkutaipaleella saada selville tulevien kuukausien kuluja, mutta en löytänyt kattavaa listaa, joten tässäpä sellainen ...
-
Tänään aamulla minulle oli varattu aika Naistenklinikan osasto 31:lle kirurgille klo 9.30. Kuvittelin olevani pessimisti, kun laitoin parkki...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti