Taas on puoli vuotta vierähtänyt ja tarve raportoida täällä vähentynyt. Old school -bloginin ilman kuvia on aikansa elänyt, koska sen kirjoittaja on keksinyt parempaa tekemistä... ainakin välillä.
Toukokuun kontrollissa tulin tunnustaneeksi, että vointi oli ollut yhtä voimaton ja puoli flunssainen kuin ennen diagnoosia talvella 2011-12. En ollut tainnut kunnolla mainita asiasta miehelleni, joka oli taas uuden edessä, kun poistuttiin lääkäriltä. Olisi kuulema pitänyt sanoa asiasta aiemmin ja selkeämmin. Oops! Haluan mieluummin nauttia elämästä ja antaa syöpäasioille tilaa vasta Syöpiksellä. Noh. Jatko-osahan siitä sitten seurasi eli sakkokierros tt:ssä tuttuun tapaan. Kaikki oli ok eli tuli lupa jatkaa säheltämistä. Heikkoon oloon saattoi järjellä ajateltuna vaikuttaa myös talven lievä aivotärähdys ja kuukausi sen jälkeen ollut rasvansiirto, joiden vuoksi urheilut jäi urheilematta ja flunssaa tuli kyllä podettua. Taisi vaan olla huono yleiskunto. En tunnusta!
Elokuussa pääsin taas päiväunille Jorviin yliluonnolliseen käsittelyyn, jossa rasva ei valunutkaan alaspäin vaan ylös. Vatsamakkarat tanssahtelivat kasvattamaan ylävarustusta ja samoin _toisesta_ jalasta imaistiin rasvaa samaan osoitteeseen. Olihan sitä älykkyyttä (lue bebaa ja reisiä) tullut kevään ja kesän aikana kasvatettua, joten oli mistä ottaa. Toipuminen sujui hyvin, mutta sitten alkoi vitsikäs leikki "kuinka käyttää housuja, jos on kaksi eri paksuista kinttua"... Onneksi stretch-housut on varsin yleisiä enkä ole supertarkka ulkonäöstäni. Muuten saattaisi iskeä jopa paniikki, kun toinen jalka on pahimmillaan 5cm paksumpi. Voitte varmaan kuvitella, kuinka kauniisti ei-joustavat, kuten vaikka ulkoiluhousut istuvat. Yritin jo anella seuraavaa kierrosta lokakuun lopulle työkiireisiin vedoten, mutta rasvansiirtojen välillä on oltava vähintään 3kk. Tule leuto syksy, älä tule luminen syksy! Please! En halua testata toppahousuja. Iskee uhmaikä! Ensi viikolla Jorvissa pitäisi olla jo vuorolistat marraskuun lopulle ja kalenterissa on muistutus soittaa maanantaina ja anella aikaa heti ensimmäiseen mahdolliseen kohtaan. Uusittu jalka on huomattavasti parempi kuin vanhassa moodissa oleva, joten tämä remontti on aika jees monella tapaa. ;)
Lokakuu ja Roosanauha-kampanja saa aina pohtimaan omaa suhtautumistani rintasyöpään. En ole ns. suuresti huudellut esim. Facebookissa, koska en koe tarpeelliseksi. Olen vaihtanut pariin otteeseen sairastamisen jälkeen työpaikkaa ja olen kertonut esimiehilleni, jotta ei ole tarvinnut selitellä poissaoloja enkä muutenkaan asiaa peittele. Toisaalta en koe tarpeelliseksi nostaa esillekään tätä blogia enempää. Salailenko? Ehkä. Mielestäni enemmän välttelen sitä, että minuun suhtauduttaisiin jotenkin pehmeämmin sairashistoriani vuoksi. Haluan viipottaa ja rymistellä omalla tyylilläni niin työelämässä kuin vapaallakin niin kauan kuin mahdollista. Syksyisessä ja välillä aurinkoisessa Helsingissä ajellessa soi aika usein Robbie Williamsin Love My Life. Ihanaa syksyä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti