maanantai 21. toukokuuta 2012

3. sytostaattikierros ja lisää vuoristorataa

Parin puuhakkaamman tai pirteämmän päivän jälkeen iskee aina armoton väsymys. Viime viikolla yritin kovasti nukkua päiväunia useampana päivänä, mutta havahduin aina, kun olin vaipumassa uneen. Oli turhauttavaa maata monta tuntia keskellä päivää, mutta olin todella väsynyt ja uni olisi helpottanut oloa varmasti. Torstaina nukkuminen sujui parhaiten. Selkäsäryt piinasivat taas urakalla, joten lääketokkura oli taattu Panacodien ansiosta. Säryt ja lääkkeet yhdessä pitävät yllä öklöttävää oloa, mutta nukkuminen helpottaa oloa ainakin vähäksi aikaa. Nukuin ja nuokuin torstaina yhteensä neljä tuntia päivällä, mutta herätessä olin edelleen ihan väsynyt. Minulla oli suunnitelmissa mennä kaupunkiin moikkaamaan työkavereita, mutta tässä tokkurassa oli pakko jäädä kotiin.
Viikonloppuna ulkoiltiin päivisn ja illat meni väsyneenä hömöttäessä. Ruoat maistuivat taas lähes normaalilta ja kivutkin pysyivät siedettävällä tasolla. Olin hetken melkein normaali, mutta sepäs ei ollutkaan kovin pitkäaikainen ilo, sillä...

Tänään oli vuorossa kolmas ja viimeinen Taxotere-sytostaattitiputus syöpiksellä. Tällä kertaa piti jo ottaa uusi suoni käyttöön, sillä kämmenselän keskellä oleva suoni oli jo kovettunut. Nyt on puolet myrkyistä sisällä. Minulla oli seuraa pitämässä ystävä, jonka kanssa kävimme lounaalla ennen hoitoja. Aika kului nopeasti kuulumisia vaihtaessa. Veriarvot olivat melkein ok. Hemoglobiini oli enää 114 (normaalisti yli 130), joten myös se aiheuttaa väsymystä. Sain ohjeeksi syödä ahkerammin kalsiumia. Eikö se autakaan, jos nappaa pari nappia viikossa??

Tänään sain myös seuraavien kolmen kierroksen sytostaatin ohjeet. Uusina sivuvaikutuksina on luvassa mahdollisesti oksetusta (todennäköisemmin kuin Taxoterestä) ja punaista pissaa. Sain epämääräiset ohjeet kortisonin käyttämisestä seuraavien sytostaattien yhteydessä: Ei tarvitse käyttää, mutta niistä voi olla apua pahoinvointiin. Uudet myrkyt voivat myös viedä mennessään loputkin hiukset. Osastolla oli myös uusia sytomyssyjä, joten otin kesämyssyksi pinkki-mustan version. Siinä on ainakin tuuletusta paremmin kuin käyttämissäni mustissa huiveissa.

Sytostaattien aiheuttamat oireet ovat jo ilmestyneet. Iho kihelmöi, naama punottaa ja on hönö olo. Lisäksi jäseniä jomottaa, kasvoja kuumottaa ja päätä särkee. Tästä alkaa taas olotilojen vuoristorata. Ruokakaupassa meinasin leiriytyä maitotuoteosastolle. Eipähän tarvitse mennä Lintsille pariin viikkoon. :)

1 kommentti:

  1. Kiitos kirjoituksistasi, ne ovat niin täynnä elämää, siis tätä meidän parhaillaan sytostaattihoitoja läpielävien elämää.

    Odotan jo itsekin lievästi kauhunsekaisin tuntein ensi torstaita ja kolmatta docetakselia (mulla on Docetaxel Actavus, ei Taxotere, samaa tavaraa kuulemma molemmat, eri firmojen lääkkeitä vaan). Onneksi saan sen jälkeen sitten ottaa iisisti muilta osin, kun jään toiselle pitemmälle sairauslomalleni.

    Elimistö on kyllä hyvästä väliviikkovoinnista huolimatta jo selvästi rasittunut kahden ekan syklin tropeista: docetakseli + Xeloda on aika tiukka yhdistelmä! Kaikki vinkit ja kokemukset niistä selviytymiseen ovat tervetulleita; mehujäitä esimerkiksi aloin itse lipitellä viime sytkyjen jälkeen, kun niistä jostain muualta luin. Jäätelö maistuu myös "mauttomaksi" käyneessä suussani. Toivottavasti ei kuitenkaan ihan liikaa ala maistua. :_)

    Lämmintä ja olosuhteisiin nähden mukavaa kesää sinulle!

    VastaaPoista

Suosituimmat tekstit