maanantai 16. lokakuuta 2017

Rasvansiirtoja, uusi jalka ja muita mietteitä

Taas on puoli vuotta vierähtänyt ja tarve raportoida täällä vähentynyt. Old school -bloginin ilman kuvia on aikansa elänyt, koska sen kirjoittaja on keksinyt parempaa tekemistä... ainakin välillä.

Toukokuun kontrollissa tulin tunnustaneeksi, että vointi oli ollut yhtä voimaton ja puoli flunssainen kuin ennen diagnoosia talvella 2011-12. En ollut tainnut kunnolla mainita asiasta miehelleni, joka oli taas uuden edessä, kun poistuttiin lääkäriltä. Olisi kuulema pitänyt sanoa asiasta aiemmin ja selkeämmin. Oops! Haluan mieluummin nauttia elämästä ja antaa syöpäasioille tilaa vasta Syöpiksellä. Noh. Jatko-osahan siitä sitten seurasi eli sakkokierros tt:ssä tuttuun tapaan. Kaikki oli ok eli tuli lupa jatkaa säheltämistä. Heikkoon oloon saattoi järjellä ajateltuna vaikuttaa myös talven lievä aivotärähdys ja kuukausi sen jälkeen ollut rasvansiirto, joiden vuoksi urheilut jäi urheilematta ja flunssaa tuli kyllä podettua. Taisi vaan olla huono yleiskunto. En tunnusta!

Elokuussa pääsin taas päiväunille Jorviin yliluonnolliseen käsittelyyn, jossa rasva ei valunutkaan alaspäin vaan ylös. Vatsamakkarat tanssahtelivat kasvattamaan ylävarustusta ja samoin _toisesta_ jalasta imaistiin rasvaa samaan osoitteeseen. Olihan sitä älykkyyttä (lue bebaa ja reisiä) tullut kevään ja kesän aikana kasvatettua, joten oli mistä ottaa. Toipuminen sujui hyvin, mutta sitten alkoi vitsikäs leikki "kuinka käyttää housuja, jos on kaksi eri paksuista kinttua"... Onneksi stretch-housut on varsin yleisiä enkä ole supertarkka ulkonäöstäni. Muuten saattaisi iskeä jopa paniikki, kun toinen jalka on pahimmillaan 5cm paksumpi. Voitte varmaan kuvitella, kuinka kauniisti ei-joustavat, kuten vaikka ulkoiluhousut istuvat. Yritin jo anella seuraavaa kierrosta lokakuun lopulle työkiireisiin vedoten, mutta rasvansiirtojen välillä on oltava vähintään 3kk. Tule leuto syksy, älä tule luminen syksy! Please! En halua testata toppahousuja. Iskee uhmaikä! Ensi viikolla Jorvissa pitäisi olla jo vuorolistat marraskuun lopulle ja kalenterissa on muistutus soittaa maanantaina ja anella aikaa heti ensimmäiseen mahdolliseen kohtaan. Uusittu jalka on huomattavasti parempi kuin vanhassa moodissa oleva, joten tämä remontti on aika jees monella tapaa. ;)

Lokakuu ja Roosanauha-kampanja saa aina pohtimaan omaa suhtautumistani rintasyöpään. En ole ns. suuresti huudellut esim. Facebookissa, koska en koe tarpeelliseksi. Olen vaihtanut pariin otteeseen sairastamisen jälkeen työpaikkaa ja olen kertonut esimiehilleni, jotta ei ole tarvinnut selitellä poissaoloja enkä muutenkaan asiaa peittele. Toisaalta en koe tarpeelliseksi nostaa esillekään tätä blogia enempää. Salailenko? Ehkä. Mielestäni enemmän välttelen sitä, että minuun suhtauduttaisiin jotenkin pehmeämmin sairashistoriani vuoksi. Haluan viipottaa ja rymistellä omalla tyylilläni niin työelämässä kuin vapaallakin niin kauan kuin mahdollista. Syksyisessä ja välillä aurinkoisessa Helsingissä ajellessa soi aika usein Robbie Williamsin Love My Life. Ihanaa syksyä!

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Rasvansiirto vol. 2

Maanantaina
klo 7.15 osastolle Jorviin
klo 8.30 mennessä salissa
klo 11 maissa aloin heräillä
klo 12 vessaretki ja välipalaa
klo 14 lupa lähteä kotiin, jos noutaja saapuu

Siinä tiivistetysti päivän ohjelma. Tällä kertaa siirrettiin noin 200ml per puoli rasvaa ja sujui varsin mutkattomasti. Kivut olivat operaation jälkeen hallinnassa ja tiistai meni kotona toipuessa. Huomenna aion olla jo normaalisti töissä.

Seuraava kierros on luvassa 3kk päästä ja silloin rasvaa siirretään reisistä, joten toipuminen voi olla hitaampaa. Noh, enpä minä vielä ihan kunnossa ole vaan luvassa on 4 vk hikiurheilukielto. Ensi viikolla pitäisi käydä poistattamassa tikit ja moukaroitu olo helpottaa päivä päivältä. Tukivyön kanssa pitäisi tulla toimeen taas pari viikkoa. Turvotuksen kera alan olla jo A- -kokoa. Syksyllä sitten topataan isommin.

Rasvansiirto sujui siis kuin rasvattu. Aurinkoista kevättä!

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Diagnoosin 5v-synttärit

Hyvää merkkipäivää syöpädiagnoosini! Onneksi et ole vieläkään saanut kilpailijaa merkkipäivälistaan.

Merkkipäivän kunniaksi sain puhelun Jorvista ja ensi kuun alkupuolella olisi ohjelmassa toinen rasvansiirto. Syksyllä sitä on yritetty sopia jo kolmesti. Kerran jouduin siirtämään työkiireiden takia, toisen kerran ei löytynyt sopivaa aikaa ja viimeksi iski edellisenä yönä ihan järkyttävä vatsatauti. Edellisestä siirrosta toivuin hyvin ja rasva on pysynyt hyvin paikoillaan. Ns. tavispuolella seikkailee ihon alla joku kudospallero, mutta en ole tutkituttanut sitä. Selvinnee sitten maaliskuun alussa sen tarkempi olemus ja koostumus.

Syksyn kontrolli meni kerrankin puhtain paperein. En enää edes muista, onko kontrollia luvassa nyt keväällä vai vasta syksyllä, kun hoitojen päättymisestä tulee kuluneeksi  viisi vuotta.

Mitäs muuta? Elämää! Kesällä tuli juhlittua 40v-synttäreitä isohkolla kaavalla ystävien ja lähisuvun kanssa. Ilmassa oli hieman selviytymisen julhistamista. Saimme koolle ystäviä läheltä ja kauempaakin. Koska mukana oli myös futiksen kautta tulleita ystäviä, ei liene yllätys, että poikajoukoilla oli futispelit pystyssä yömyöhään ulkona. Sen jälkeen nautittiin kesälomasta Usassa. Syksyksi otimme vaihto-oppilaan tuomaan ulkomaan tuulahduksen kotiinkin ja joulun aikaan reissasimme hänen suomalaisen jääkiekkojoukkueen kannoilla Kanadaan turnausta katsomaan. Nyt olemme taas totutelleen 4 hlöä + koira -kokoonpanoon.

Välillä tulee pysähdyksiä. Pari viikkoa sitten kaaduin liukkaalla lyöden pääni melko pahasti kotipihassa. Poikien huoli oli kova, kun sain lievän aivotärähdyksen ja olin aika kipeä useamman päivän ajan. Molemmat kammoavat minun kipeänä olemista. Samoihin aikoihin vuosi sitten tammikuussa rintasyöpään kuollut serkkuni on ollut meillä paljon puheissa. Tiettyinä aikoina ja varsinkin minun sairastuessa edes nuhakuumeeseen pelkopeikko hiipii selvästi nurkissa.

Liian harmooninen kuva? Joojoo, kyllä meilläkin poikien urheiluvarusteet tippuvat välillä keskelle lattiaa ja ruoat unohtuvat pöydille, mutta close enough. Vaikka välillä mäkätänkin niistä sukista ja muista kammotuksista, illan päätteeksi ollaan sovussa ja toivotetaan hyvät yöt. Omat pojat ovat kasvaneet upeiksi nuoriksi miehiksi. Mieheni kanssa vietimme juuri 15. hääpäivää ja vielä on paljon yhteisiä unelmia ja matka-suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Ne hetkelliset tuskat tulevasta silloin viisi vuotta sitten eivät onneksi ole käyneet toteen. Olen ollut onnekas. Onneksi emme jääneet pelkäämään tulevaisuutta, vaan olemme rohkeasti eläneet omanlaistamme elämää.