keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Elokuun kierros

Kesä kului nauttiessa, ilman punktioita ja urheillessa. Luit oikein! Sporttikärpänen puraisi oikein kunnolla ja siinä sivussa lähti yli 10 kiloa. Koulujen alettua alkoi myös minulla uusi arki, johon tuli uutena tuttavuutena kuntonyrkkeily. Olen vuosien varrella monesti miettinyt, että se voisi olla hauska laji. Noh, parin sattuman tuloksena päädyin kokeilutunnille ja hurahdin täysin! Uudehko sali, hyvä meininki ja mieletön rääkki. Suosittelen! Ensimmäisillä kerroilla leikattu puoli meinasi pettää alta, mutta nyt alkaa jo tatamilla tehtävät sivulankut yms sujua myös sillä puolella. Kropan muoto on siis hieman muuttunut kesän aikana ja toivottavasti muuttuu vielä lisää positiiviseen suuntaan talven aikana.

Elokuussa tt ja lääkäri meni tutulla kaavalla. Suoni löytyi ja kuvat saatiin. Lääkäri totesi, että kuvat on ok, mutta maksan lähellä on jotain epäselvää, joten taas kerran tutkitaan uudelleen lokakuussa. Samalla sain lähetteen rekonstruktiojonoon. Ensimmäinen käynti on marraskuun lopulla. Vieläkään en ole varma, haluanko uudet ja jos kyllä, minkälaiset eli miten rakennettu. Ehkä eniten houkuttelisi ajatus silareista, jotta toipuminen olisi tällä kenkkukropalla edes jotenkin ennustettavissa.