tiistai 17. marraskuuta 2015

Lisäselvityksen lisäselvitys ja pala maksaa

Otsikko kertonee kaiken oleellisen eli ei tullut taaskaan puhtaita kuvia. Olin onneksi jo päättänyt etukäteen olla tänään etänä vaikka eilen piti jo tullut puhelu lääkäriltä.

Kuulin jo äänensävystä, etten saa vieläkään hyvän joulun toivotuksia. Uusin arvaus magneetin perusteella on, että maksan vieressä on kystiä tai jopa jotain sienityyppistä hässäkkää, mutta ei todennäköisesti syöpää. Pitää kuitenkin tutkia. *kuvittele tähän kasa kirosanoja ja kiukuttelua*

Saan mennä suunnitellusti rekonstruktion suunnitteluun myöhemmin tällä viikolla, mutta ennen lopullista päätöstä pitää vielä saada viimeisimmät kuulumiset rakkaalta maksaltani. Sopivasti pikkujoulujen jälkeisellä viikolla otetaan koepala ja se päivä meneekin sitten Syöpiksellä seurannassa.

Jatkan tuttuun tapaan purkamalla turhautumisen täällä blogissa. Tämä on kanavani saada asiat ulos. Kun ne on kirjoitettu, voin jatkaa arkeani niin, että nämä ketutukset pysyvät poissa. En halua antaa maksan epävarmalle tilanteelle tätä blogia isompaa osaa elämästäni.

Huomaan myös, että blogi on muuttanut taas muotoaan. Palaan tänne vain tietyissä kontrollikierrosten yhteydessä. Tiedän, että lukijoiden joukossa on myös juuri rintasyöpäpolulle joutuneita tai heidän läheisiään. Jokainen meistä taaplaa erilaisen polun ja minä kovapäisenä olen näköjään päässyt seikkailemaan tämän polun jokaisen kuopan ja kolon. Itseäni helpottaa tieto siitä, että suurimmalla osalla vertaissiskoja syöpä jää oikeasti enemmän taka-alalle ensimmäisen vuoden jälkeen. Niin itsekin toivoin. Ensin punktiot ja nyt maksahässäkkä ovat pitäneet minut liian lähellä sairaalamaailmaa. Minun piti päästä harvennettuun eli kerran vuodessa -kontrollitahtiin elokuussa. Piti alkaa uusi vaihe elämässä. Ei alkanut vaan epätietoisuus jatkuu. Varmasti myös ensi jaksossa. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti