perjantai 9. tammikuuta 2015

Taas uusi vuosi

Uusi vuosi on alkanut onnellisten tähtien alla. Muistatko ne meidän olohuoneen keltaiset seinät, joista syksyllä kiukuttelin täällä blogissa? Ne jäävät historiaan kolmen viikon kuluttua. Kaipa joku ne maalaakin, mutta ei kukaan meidän perheestä. Olemme myyneet kolmen vuoden jalkailun jälkeen kotimme ja ostaneet omakotitalon, jossa on sopivasti tilaa kasvattaa pojat maailmalle. On enemmän tilaa kaikille, mutta myös kovaa vauhtia kasvaville pojille, joiden ominaistuoksut ja äänet voimistuvat käsikädessä pituuskasvun kanssa.

Usko tulevaan on juuri tällä hetkellä vahva. Niin vahva, että uutta asuntolainaakin on ihan riittävästi. Laskelmia tehdessä otin kyllä senkin skenaarion huomioon, että taloutemme kestäisi syövän uusintakierroksen. Toivottavasti sitä ei ole luvassa. Noh, kohtahan se taas tiedetään. Helmikuun puolen välin jälkeen, kun mittava remontti uudessa kodissamme alkaa olla ohi, on vuorossa taas labrat, tt ja lääkäri. Until then, onnellista uutta vuotta!

2 kommenttia:

  1. Onnea uuteen kotiin ja tsemppiä kontrolliin. Onnellisien tähtien alla ollaan täälläkin. Kolme vuotta diagnoosista, kontrollissa kaikki ok ja huomenna on edessä rekonstruktio leikkaus. Kirjaimellisesti mennään kevättä kohden täysin rinnoin:)).

    VastaaPoista
  2. Kiitos Johanna kommentistasi. Toivottavasti rekonstruktiosi meni hyvin. Pikaista toipumista ja aurinkoista kevättä sinulle!

    VastaaPoista

Suosituimmat tekstit