lauantai 15. helmikuuta 2014

Kaksi vuotta diagnoosista

Tasan kaksi vuotta sitten istuin odottamassa työterveyslääkärille pääsyä. Osasin aavistaa, mitä oli tulossa, mutta silti se oli aikamoinen järkytys ja siitä alkoi syöpävuoteni. Nyt kaksi vuotta myöhemmin olen mielestäni täysin terve, mutta syövän aiheuttamat muutokset vaikuttavat elämääni. Tällä viikolla sain uuden hanskan ja hihan, joten olen taas enemmän potilaan näköinen. Plaah. Maanantaina on luvassa lonkan magneetti ja ensi kuussa vatsan tietokonetomografia. Plaah!

Tammikuinen käynti syöpiksen fysioterapeutilla vahvisti uudelleen alkaneen turvotuksen syyt: olin innostunut käyttämään liian isoja painoja muokkaustunneilla, en käyttänyt siellä hihaa ja työrupeaman aikana käsi sai liikaa toistoa. Olen oikeakätinen ja teen töitä tietokoneella eli hiiren jatkuva käyttäminen pahensi merkittävästi tilannetta. Myös rintakehässä ja kyljessä oli turvotusta. Siihen helpottaa tarpeeksi napakat ja korkeahkolla selkäkaistaleella varustetut liivit, jollaiset minulla on ollutkin käytössä. Jos en olisi käynyt säännöllisesti vesijuoksemassa, olisi tilanne voinut äityä huomattavasti pahemmaksi. Nyt turvotusta oli eri puolilla käsivartta 1-2cm ja sain lähetteen uusiin varusteisiin. Kävin jo mittauksessa ja minulle tilattiin musta tukihanska ja -hiha omilla mitoilla. Tampereella Lymedilla ommellaan pinsettien avulla tukihanskoja, joiden sormikasosuudetkin on tehty millilleen asiakkaan mittoihin. Sain nuo varusteet tällä viikolla ja istuivat paljon paremmin kuin vanhat ja kulahtaneet varusteeni. Seuraava käynti fysioterapeutille on huhtikuussa eli olen nyt tämänkin asian suhteen tarkassa seurannassa. Olen varsinainen tarkkistapaus. Viimeisin punktiokäynti oli joulukuussa. Jokohan se nyt rauhoittui?

Viime vuosi sujahti vauhdilla uusissa työkuvioissa. Tänä vuonna työtahdin pitäisi olla lähempänä normaalia tahtia, joten olen päättänyt tsempata kuntoa nousuun ja painoa laskuun. Alku on jo lupaava ja sain tällä viikolla ihanilta entisiltä työkavereilta kommentteja siitä, että näytän elinvoimaiselta ja osa kommentoi minun kaventuneen. Vietimme mukavaa iltaa ja tuntui mukavalta olla käymässä tutussa ympäristössä juuri tällä viikolla. Aloitin tsemppaamisen kuukausi sitten, joten alkumetreillä ollaan, mutta suunta on oikea. Yritän ehtiä sporttaamaan eli vesijuoksemaan tai salille rääkkijumppiin 2-3 kertaa viikossa ja ruokavalion suhteen lisään hieman proteiinipitoista ruokaa ja vähennän hiilihydraatteja. En aio tästäkään asiasta ottaa stressiä vaan menen tilanteen mukaan eli herkuttelin huolella esikoisen 10v synttäreillä.

Tällä viikolla oma syöpätaival on pyörinyt mielessä. Olen ollut onnekas. Olen hengissä, voin pääsääntöisesti hyvin (vaikka täällä urputankin) ja olen onnellinen. Olemme perheenä toipuneet hyvin syövästä vaikka mies vahtiikin (lääkärin käskystä) kolotuksiani tarkemmin kuin aikana ennen syöpää. Hän myös tekee minulle erikoissmoothieita ja syöttää kaalia yms terveellistä, jotka saattavat pitää syöpää loitolla. Vaikka arjen kiireet välillä vievät mennessään ja ystäviä näen ihan liian harvoin, tiedän että he ovat lähellä ja ovat olleet tukenani. Välillä tunnen voimattomuutta, koska kaikille syöpäsiskoille ei käy yhtä hyvin. Tänään on erään kolmekymppisen syöpäsiskon hautajaiset. Hän sai diagnoosin vain 3 kk ennen minua ja raskaana ollessaan. Hänellä oli vielä pienemmät lapset. Emme koskaan tavanneet, mutta polkumme kohtasivat digitaalisessa vertaistuessa.

Tämän aamun mollivoittoisista ajatuksista huolimatta mennään kevättä kohti. Tällä rintamalla on kaikki pääsääntöisesti hyvin. Monet lopettavat rintasyöpäblogin hoitojen päättymiseen, mutta itse olen päättänyt jatkaa niin kauan kuin aiheesta riittää kerrottavaa. Syövän aiheuttamia käyntejä minulla on edelleen keskimäärin kerran kuukaudessa ja vielä vuoden verran olen erittäin tarkassa seurannassa. Triplanegana suurin uusiutumisriski väistyy kolmen vuoden kohdalla.