Neulatyynynä ja nestevarastona

Perjantaina oli vuorossa kontrolli-tt. Aikani oli mukavasti heti aamusta Lastenklinikalla. Sain mukavan hoitajan, joka ryhtyi laittamaan kanyylia. Kolmen kerran jälkeen hänen kasvoiltaan alkoi väri paeta ja tuska olla ilmeinen. Tässä vaiheessa olin hyväntuulinen. Onneksi saatiin apua kokeneemmalta hoitajalta. Seuraavaksi hän ryhtyi metsästämään kadonneita suonia. Tässä vaiheessa hylättiin kyynärtaive ja yritettiin peukalon vierestä, ranteen sisäpuolelta ja käsivarren sisäpuolelta. Yritin auttaa etsinnässä, mutta huonoin tuloksin. Pari suonta sanoi sopimuksen irti ja kylkyäisinä sain pari uutta mustelmaa. Tässä vaiheessa saavutuksena oli noin kymmenen pistosta noin puolen tunnin aikana ja nolla onnistumista. Olimme jo hoitajan kanssa siirtyneet pois kuvaustilasta, jotta kone saatiin kuvausaikataulut saataisiin rullaamaan hankalasta potilaasta huolimatta. Koska kyseessä on jatkokuvaus kesäkuun tulosten vuoksi, päätettiin pyytää lääkäri apuun. Lääkäreillä oli käynnissä aamupalaveri, joten odottelimme hetken. Hän saapui suht nopeasti ja metsästi parin neulan verran suoniani. Seuraava askel olikin hakea ultraäänilaite, jotta löydetään suonet paremmin. Nyt siirryttiin kyynärtaipeen yläpuolelle, käsivarren sisäpinnalle. Voin kertoa, että se on melko herkkää aluetta varsinkin jos suonia kaivellaan noin sentin syvyydestä. Tässä vaiheessa pyysin hoitajaa kaivamaan käsilaukustani puhelimen ja laitoin töihin viestiä, että olen jumissa ja kestää hieman... Taas kokeiltiin pari kierrosta ilman tulosta. Lopulta lääkäri tuumasi, että pakko tehdä tt ilman varjoainetta vaikka kuvista ei tulisi niin tarkkoja. Siispä lähes puolentoista tunnin piinan jälkeen oltiin lähtöpisteessä. Kuvat otettiin ja tulokset saan ensi viikolla. Maatessani neulatyynynä ajattelin useampaan kertaan, että onneksi minä makasin siinä eikä esim. pojat. Kaikesta huolimatta meinasi hieman heikottaa kuvauksen jälkeen.

Eikä siinä vielä kaikki! Tiistaina aamulla rs-puolen rinta-aluetta kuumotti ja tuntui, että siellä on hieman nestettä. Päivän aikana jomotus alueella kasvoi ja iltaan mennessä nestettä oli selkeästi kertynyt taas onkaloihin eikä olo ainakaan parantunut yön aikana. Niinpä suuntasin keskiviikkona neljän kuukauden jälkeen Kirralle punktioon. ARGH! Kihisin kiukusta. Ei taas tätä! Teki mieli heittäytyä uhmaikäisen tavoin lattialle ja huutaa "minä vihaan punktioita!" Vastassa oli uusi lääkäri, joka tuumasi "ei tämä ihan tavatonta ole, mutta olet top 1 tai 2". Tarkoitus oli varmasti lohduttaa, mutta onneksi jo tiesinkin tilanteen harvinaisuuden. Vaihteeksi tilannetta taas seurataan.

Onneksi nesteet tekivät comebackin vasta nyt. Sain lomailla rauhassa ja nauttia matkasta. Näin Usassa ensimmäistä kertaa syövän jälkeen rakkaita ystäviäni ja sikäläisiä vanhempiani, joten matka oli eräänlainen loppu syöpäsetille. Matkan aikana puuhasimme paljon ystäväperheiden kanssa ja oman perheen kesken nautimme DisneyWorldistä. Välillä herkistelin salaa, kun mietin tilannetta 2v sitten. Oloni oli aivan kamala ja tuntui niin epäreilulta, kun en jaksanut puuhata ja sen kesän matkasuunnitelmatkin oli pakko hylätä. Nyt oli toisin. Saimme olla koko ajan yhdessä ja kokea paljon uutta. Pojat puuhasivat kavereidensa kanssa ja molemmat alkoivat puhua  koko ajan enemmän englantia. Ihana nähdä heidät reippaina ja iloisina. Minäkin olin iloinen ja niin reipas, että menin huvipuistossa jokaiseen laitteeseen, joihin pojat halusivat mennä. :)