keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Punktioita ja perinnöllisyysselvityksiä

Yritin toivoa tinoja valaessa Naikkaritonta uutta vuotta. Jotain on mennyt pieleen, sillä ravaan edelleen kerran viikossa punktiossa. Testauksessa on tällä erää viikottainen teippaus ja kortisoniruiskutus nesteonkaloihin. En jaksa edes toivoa, että niistä olisi hyötyä. Toivon kuitenkin. Ainakin kolmen viimeisimmän käynnin yhteydessä lääkäri on pohtinut tulevaa leikkaustarvetta. Juu, ei kiitos. En jaksa lainkaan innostua siitä, että sama kohta avattaisiin kolmatta kertaa noin vuoden sisällä. Hetkittäin tunnen itseni melkein kroonikoksi (pahoittelut tökeröstä vertauksesta), koska saan tässä vaiheessa maksimissaan noin viikon tauon Meilahdesta. Olen triplanega, joten minun kuuluisi liikkua siellä enää noin puolen vuoden välein. Kalenterini on jo muutenkin täynnä työmenoja ja poikien harrastuskuvioita. Kun siihen lisätään joka viikottainen punktiokeikka, johon voi mennä mitä tahansa vartista 1,5 tuntiin, alkaa ärsytys- ja marmatuskynnys taas kummasti madaltua.

Viime viikolla sain vihdoin soittoajan perinnöllisyysklinikalle. Olin vahingossa jättänyt osan annetuista tehtävistä hoitamatta, joten pääsin tekemään rästitöitä. Samalla, kun selvitin isältäni tarkempia tietoja ukin syöpähistoriaan liittyen, sain tietää isoukin kuolleen eturauhassyöpään. Kolmessa polvessa ennen minua on siis eturauhassyöpää, joten ehkä tälle minun sairastumiselle onkin järkevä selitys. Ensimmäistä kertaa huolestuin poikien puolesta. Onneksi minulla on perinnöllisyyslääkärin vastaanotto jo maaliskuun alussa ja pääsen kyselemään tarkemmin asiasta. En ole varma, mitä toivon. Toivonko perinnöllisyyttä vai en.? Jos tautini oli/on perinnöllinen, se helpottaa tietyllä tapaa hyväksymään oman kohtalon, mutta se loisi kamalan syöpäpilven poikien päiden päälle.

Ei kannata huolestua tästä ehkä havaittavissa olevasta mollivoittoisuudesta. Olen vaan onnistunut sähläämään itseni lähes petipotilaaksi. Nautin eilen illalla ihanasta lasketteluretkestä kummipojan kanssa samalla, kun esikoinen oli kaverinsa kanssa treeneissä streetillä. En ole ikinä telonut itseäni rinteessä, kunnes... sähläsimme yhdessä sompahissiin mennessä, sukset meni solmuun ja kaaduimme komeasti. Kummipoika selvisi onneksi irronneella suksella. Minäkin melkein... tai siis polvi vääntyi niin pahasti, että se pettää edelleen alta. Olenko tulossa vanhaksi vai muuten vaan romuna hoitojen jäljiltä? Nyt olen pakkolevossa pari päivää eli teen töitä etänä. Ja eikä hatuta sitten juuri lainkaan. Lampsisin marttyyrityylillä, jos vaan voisin. Onneksi on vielä pari viikkoa aikaa saada polvi kuntoon ennen talvilomaa. Yritän olla kiltti potilas ja annan tyhmän polven kerätä voimiaan. Talvilomalla kostan sille talsimalla aamusta iltaan.

lauantai 12. tammikuuta 2013

Uutta virtaa

En osannut etukäteen edes aavistaa, kuinka paljon saan voimia vuoden vaihtumisesta. Tuntuu, kuin olisin vihdoin saanut kunnolla välimatkaa rintasyöpään. Tuntuu hienolta voida sanoa, että minulla OLI viime vuonna rintasyöpä. Jee! Olen kuin vasikka kevätlaitumella. Tekisi mieli säntäillä joka suuntaan koko ajan... Olen siis varsin rasittava tapaus lähipiirin mielestä, koska en malta aina edes nukkua kunnolla.

Käyn edelleen vähintään kerran viikossa punktiossa ja fysioterapeutin luona teipattavana. Tällä viikolla sain häneltäkin puhtaat paperit eli liikeradat ovat täysin normaalit eikä turvotuksia näy, joten tästä lähtien on luvassa vain pikavisiittejä, joiden aikana teipataan tuo nestettä kerryttävä puoli. Toinen puoli onkin jo kunnossa. Nestettä ei enää kerry ja haavakin on niin hyvässä kunnossa, että eilen pääsin vihdoin uimahalliin.

Haavaongelman vuoksi olin jättänyt uimaproteesien valinnan tälle viikolle. Proteesien valitseminen oli helppoa. Valitsin niin pienet kuin tälle kropalle on vielä sopusuhtaista. Halusin mahdollisimman kevyet, sillä Tunisian-matkan säheltäminen painavan ja hankalan proteesin kanssa oli vielä tuoreessa muistissa. Proteesien valitsemisen jälkeen pääsin vihdoin uimapukuostoksille, koska uudet proteesit ovat liian pienet vanhaan uimapukuun. Valinnanvaraa oli tällä kertaa huomattavasti enemmän kuin edellisen uimaproteesin kanssa. Sain valita viidestä vaihtoehdosta, joista kolme oli täysin mummoja ja kaksi suht ok. Onneksi sopiva löytyi eikä se ollut edes kallein malli vaan hintaa oli kohtuulliset 90 euroa. Olisi kiva, jos proteesiuikkareissakin olisi naisellisia muotoja luovia tai korostavia leikkauksia. Kävin jo testaamassa eilen uimapukua. Se istui hyvin ja proteesit pysyivät hyvin paikoillaan. Olin sopinut ystävän kanssa aamutreffit uimahallille vesijuoksemaan. Tunnin verran höpöttelimme ja juoksimme kilpaa mummojen kanssa. Oli ihanaa päästä taas uima-altaaseen lähes kahden kuukauden tauon jälkeen.

Seuraavaksi puuhapuuskastani taitaa kärsiä esikoinen, joka joutuu lähtemään äitinsä kanssa hiihtoladulle isän ja nuoremman ollessa taas vaihteeksi futisturnauksessa. Iloista, aurinkoista ja rentouttavaa viikonloppua!

Suosituimmat tekstit