tiistai 22. lokakuuta 2013

Rintsarin arkea: lääkärikeikkaa ja tissitilaus

Minusta on tullut hajamielinen potilas. Ensin en muistanut onko minulta otettu papaa viimeisen vuoden sisällä ja sen jälkeen en muistanut selvittää asiaa ajoissa. Selvitin kuitenkin. Toisessa päässä oli hieman epäuskoisen kuuloinen hoitaja, kun soitin ja kysyin että olettekohan sattumoisin ottaneet minulta papaa. Yleensä ne käynnit olen muistanut melko hyvin, mutta tässä viimeisen 1,5 vuoden aikana on ollut pari muutakin käyntiä, joten en muistanut mitä kaikkia tutkimuksia tehtiin. No, kysymällä selvisi. Ei oltu otettu papaa, joten taas tuli keikkaa, mutta niin tiukalla aikataululla etteivät tulokset tulleet ajoissa. Kierukan asentaminen siirtyi siis kuukaudella eteenpäin. Ensi viikolla voisin taas joku aamu tsempata itseni Kirralle, jotta pääsevät taas punktoimaan ja tuikkaamaan paluupostina kortisonia.

Tajusin tässä toissa viikolla, että ensi kuussa tulee täyteen vuosi toisesta leikkauksestani. Siispä on aika anoa uusia tissejä. Soitin tänään terveyskeskukseen ja kysyin, mitä kautta saan maksusitoumuksen apuvälineisiin. Auts! Väärä sanavalinta. Oikean unohdin jo eli jatkossakin taidan kysyä väärää asiaa. Jo toisella yrittämällä sain oikean henkilön puhelimen päähän ja pääsin esittämään asiani. Terveyskeskuksen järjestelmässä ei näkynyt merkkiäkään rintasyövästäni (taas meinaa tietojärjestelmäskeptikko nostaa päätään...), joten ensin annoin luvan kaivella tietojani Naikkarilta ja Syöpikseltä, jotta voivat todeta että oikeasti tarvitsen uudet tissit. Terveyskeskuksessa käsitellään maksusitoumusasioita kerran viikossa kokouksessa, joten ensi viikon asialistalla on minun tissitilaus. Maksusitoumuksen pitäisi tulla lähiaikoina kotiin ja sitten pääsen valitsemaan uutta rintavarustusta. Koko- ja mallivaihtoehtoja löytyy runsaasti. Pitäiskö repäistä vai mennä tutulla ja hyväksi havaitulla setillä?

1 kommentti:

  1. Johan on metkaa, ettei tiedot näy omassa tk:ssa.. Mullakin papa ottamatta, piti olla jo lähetekin moiseen, mutta kun kävin oli kadonnut... liekö joku hoitsu jossain yksikössä napannut sen vahingossa ulos... tiedä häntä. Pitää pyytää uus lähete, kun käy lääkärissä.

    VastaaPoista

Suosituimmat tekstit