maanantai 12. elokuuta 2013

Parisuhde- ja muuta arkea

Olen kuullut viime aikoina useammalta vertaissiskolta, että hoitojen jälkeen oma jaksaminen on ollut kortilla ja parisuhde rakoilee. Tämä tuntuu olevan varsin yleinen tilanne eikä tässäkään asiassa taida olla oikotietä onneen vaan jokainen pariskunta käsittelee syövän tuoman turvattomuuden ja tuskan omalla tavallaan. Syöpätaival on myös aina jonkinlainen kriisi, joka voi nostaa asioita pintaan monella tavalla. Valitettavan monet ajautuvat erilleen ja päätyvät eroamaan.

Omalla kohdalla voin todeta asioiden olevan hyvin. Meille oli hyvin tärkeää päästä kesällä pitkälle lomalle pois kotoa ja arkiympyröistä. Ei ollut velvoitteita eikä pakollisia kotitöitä, joiden taakse helposti katoamme arkena. Olimme yhdessä ja aidosti läsnä. Oli aikaa touhuta ja puhua samalla, kun saimme yhdessä kokea uusia asioita ja nähdä uusia paikkoja. Meillä on mieheni kanssa ollut aina tapana myös suunnitella tulevaisuutta lomilla. Nyt sillekin oli aikaa ja energiaa. Uskalsimme (1,5 vuoden tauon jälkeen) haaveilla jo parin vuoden päähän. Ehkä uskallan jo todeta, että parisuhteemme kesti syöpärääkin. Olemme onnellisia ja muistamme kertoa sen toisillemme päivittäin. Olemme myös oppineet arvostamaan entistä enemmän toistemme ja omia vahvuuksiamme. Emme ole ennenkään turhasta taistelleet, mutta nyt ehkä vielä vähemmän. Ei ole tarvetta, koska näin on hyvä. Olemme onnistuneet löytämään sopivan kumppanin jo lukioikäisenä.

Naiseus kokee jokaisella rintasyöpäpotilaalla varmasti ainakin pienen kolauksen. Omalla kohdalla mieheni suhtautuminen asioihin on helpottanut omaa suhtautumistani omaan olemukseeni ja muutokseen. Hän on jaksanut kehua minua ja löytää aina jotain kaunista sanottavaa ulkonäöstäni. Välillä olen jo epäillyt, että onko hän jo ihan sokea... :)

Parin päivän ajan olen potenut hieman heikkoa oloa ja flunssamaista kolotusta. Olen luvannut kertoa kaikista kolotuksista miehelleni, joten kovasti toivomme minulle nuhakuumetta tai jotain vastaavaa tavistautia. Melkein kaikki muu kelpaa, kunhan ei ole samaa tulossa kuin 1,5 vuotta sitten. Ei kai tähän ikinä totu. Yöuniin tämä ei onneksi vaikuta... ainakaan vielä. Nyt olisi varvas kunnossa, joten toivon pääseväni vihdoin kunnon jumppaan. Olo on tällä hetkellä sen verran kipeä, ettei tee mieli lähteä hakemaan lisäjomotusta. 

Tänään oli ihana päivä. Saimme saattaa kuopuksen koulutielle ja sain hakea hänet kävellen kotiin. Kävimme jätskit kotimatkalla ja tallustelimme kaikessa rauhassa kotiin samalla kouluasioita ja luontoa ihmetellen. Tänään oli yksi niistä päivistä, jonka toivoin pääseväni näkemään sairastuessani. Tänäänkin olisin voinut kiirehtiä töihin, mutta valitsin toisin. Ei, syöpä ei ole muuttanut minua tässäkään asiassa. Tein samalla tavalla myös 2 vuotta sitten, kun esikoinen aloitti koulutaipaleen. Nautin, kun sain olla ottamassa isomman koululaisen vastaan ja kuulla heti tuoreeltaan myös hänen koulukuulumiset. 

Jos luulit, että sipsuttelen täällä kukkakedolla täysin lomatunnelmissa, olet väärässä. Arki on lähtenyt taas rullaamaan. Tällä viikolla pojilla on yhteensä 7 futistreenit ja 8 futispeliä. Tokí meillä molemmilla alkaa olla myös normaali tahti töissä. Ensi viikolla vielä alkaa isommalla uintitreenit ja tänään tuli ensimmäinen rinnakausikorttimainos. Jiihaa! Tästä on hyvä jatkaa. Mitäköhän harrastuksia keksisin itselleni?

Päivitys noin 10 min myöhemmin: Mitä ihmettä? Nyt alkoi nenäkin vuotaa! Flunssa?! Jeejee! Tunnustan, olen ihan sekopää, kun innostun flunssasta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti