perjantai 30. maaliskuuta 2012

Kutsu syöpäklinikalle

Oikea käsi on ollut tänään kipeä ja kireä eilisen fysioterapian seurauksena. Olisikohan kannattanut esittää huonommin toipunutta, jotta olisin saanut hieman hellävaraisemman käsittelyn? ;) Olisi hienoa saada käsi parempaan kuntoon ja pahimmat kiristävät tuntemukset pois ennen hoitoja, sillä leikkausalue ja käsi tulee olemaan kovilla myös sytostaattien ja sädetyksen seurauksena.

Aamupäivällä sain puhelun syöpäklinikalta. Heille oli tullut peruutusaika maanantaiaamulle, joten sain käskyn suunnata heti labraan ja sydänfilmiin. Ihan kiva, mutta minulla oli tasan tunti aikaa ennen esikoisen koulupäivän päättymistä ja puolitoista tuntia esikoisen hammaslääkäriaikaan. Jostain syystä pikaisen lähdön ja viipottamisen jälkeen verenpaine oli hieman koholla... Onneksi on olemassa Hus Lab ja sain käydä paikallisessa terveyskeskuksessa, joka yllätti positiivisesti ja koko keikka kesti vain puoli tuntia!

Yritän edelleen sopeutua siihen, että en voi itse päättää aikatauluistani. Huomenna, kesken esikoisen futisturnauksen, pääsen retkeilemään punktioon. Maanantaina vietän aamupäivän Meilahden alueella, keskiviikkona pääsen fysioterapiaan (koska se oli pakko siirtää pois maanantailta lääkäriajan alta) ja torstaina on edessä taas punktio ennen pääsiäislomaa. Onneksi saan jo itse ajaa, koska muuten menisi miehen  kaikki työpäivät minun kuskaamiseen. Taksikyytiä en ihan heti testaa uudelleen, sillä viimeksi jouduin punktion jälkeen kärvistelemään tupakalta haisevan taksin takapenkillä yli puoli tuntia kestäneen kotimatkan. Pienikin kipu aiheuttaa minulle kuvotusta ja jos siihen lisätään paha haju, on oksennusrefleksi taatusti raskausaikaa vastaavilla asetuksilla.

Odotan mielenkiinnolla maanantain visiittiä syöpäklinikalle. Haluaisin vihdoin saada tarkempaa tietoa tulevasta ja edes alustavan aikataulu hoidoille. Sairauslomaa on jäljellä enää kaksi viikkoa ja olisi mukava päästä kertomaan työnantajallekin joku aikataulu. Tähän mennessä olen ilmoittanut olevani poissa leikkauksen takia ainakin kuukauden ja koko syöpäprojektin takia maksimissaan noin puoli vuotta. Suunnitelmissa on kuitenkin käydä mahdollisuuksien mukaan töissä hoitojen aikana.

Luin useita rintasyöpäblogeja alusta loppuun jo heti diagnoosin saatuani ja projektin edetessä palaan lukemaan aina oman projektini seuraavasta vaiheesta kertovat tekstit. Olen kyllä lukaissut läpi myös viralliset oppaat ja nettisivut, mutta tärkeämmäksi koen samassa tilanteessa olleiden teksit. Viime päivinä olen lukenut uudelleen erityisesti niitä blogeja, joiden kirjoittajat ovat kuvanneet lapsiperheen, työn ja sytostaattihoitojen yhdistämistä. Haluan saada etukäteen mahdollisimman realistisen kuvan tulevasta. Olemme myös kertoneet pojille, että äidiltä tulee lähtemään hiukset, äiti voi olla huonovointinen ja todella väsynyt ja että äiti voi joutua helposti sairaalaan esim. kuumeen takia. Blogien kautta saamani tiedon avulla on helpompi kertoa pojillekin tulevasta, jotta ehdimme nyt rauhassa keskustella tulevasta yhdessä eikä niin, että kaikki tulee heille sitten yllätyksenä aiheuttaen pelkoa ja ahdistusta. Emme tietenkään jauha asioista koko aikaa, vaan olemme pariin otteeseen keskustelleet hoidoista ja niiden mahdollisesti mukanaan tuomista muutoksista meidän perheen elämään. Erityiskiitokset vertaissiskoille, jotka ovat avoimesti kertoneet rintasyöpätaistelustaan. Blogit antavat voimaa ja uskoa tulevaan kertoen samalla suoraan tulevista vaiheista ja niiden aikana läpikäydyistä tunteista, haasteista ja olotiloista.

torstai 29. maaliskuuta 2012

Jälkitarkastus

Tänään oli vihdoin vuorossa jälkitarkastus. Saatiin tietää patologin löydökset: syöpäni on duktaalinen, estrogeenireseptori negatiivinen, progesteronireseptori negatiivinen ja  28 poistetusta imusolmukkeesta 14 oli puhtaita ja 14 ei. Maanantain osastopalaverissa ei ollut poikkeuksellisesti syöpälääkäriä paikalla, joten mahan pahiksesta ei tullut mitään uutta tietoa. Lähete lähti syöpäsairaalan puolelle ja sieltä pitäisi tulla yhteydenotto viikon sisällä. Luvassa on kuitenkin sytostaatit ja sädetystä eli puolen vuoden taistelu alkaa lähi viikkoina.

Olen jumpannut leikattua puolta ohjeiden mukaan ja pyrkinyt venyttämään kättä sopivan rauhallisesti useita kertoja joka päivässä. Käsi liikkuu niin hyvin, että lääkäri oli yllättynyt. :)Fysioterapeutti kuitenkin kiusasi minua kiitettävästi hyvästä liikeradasta huolimatta ja fysioterapiaa on luvassa viikottain. Sain mukaani hieman vaativampia venyttelyohjeita. Nestettä kertyy edelleen, mutta onneksi vähemmän kuin aiemmin. Ainakin muutama punktio on vielä luvassa, mutta lääkäri antoi ensi viikolle reissuluvan! Jee! Sain myös luvan alkaa taas autoilemaan vähitellen. Seuraavat 2,5 viikkoa pitää kuitenkin vielä välttää urheilua ja repäiseviä/nopeita liikkeitä enkä saa nostaa kummallakaan kädellä mitään yli kolmen kilon painoista. Yritän malttaa ottaa rennosti. Onneksi jäät ovat lähes kokonaan sulaneet, joten voin alkaa ulkoilemaan enemmän.

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Punktioita ja päiväunia

Perjantaina kävin ensimmäisen kerran punktiossa, eikä se sairaalareissu mitenkään mukava... Punktio oli ihan ok eikä sattunut, mutta onnistuin liukastumaan hiekotushiekan takia juuri, kun olin astumassa sairaalan ovesta sisään. Oikea polvi ja vasen käsi osui maahan ja seurauksena oli kunnon hiekkaihottuma polveen, joten punktiotuokio aloitettiin laittamalla noin 5x7cm harsosysteemi minun polveen. :) Onneksi ei sattunut pahemmin enkä joutunut varaamaan oikean käden varaan kaatuessani. Polvi olikin sitten kipeä perjantain ja lauantain eikä se vieläkään mitenkään kauniilta näytä. Puktio kuulosti etukäteen pahemmalta kuin olikaan. Käytännössä pitkällä ja paksulla neulalla varustetulla 100 ml ruiskulla poistettiin nestettä eikä se sattunut lainkaan. Olin varuilta kuitenkin ottanut särkylääkettä taas kotoa lähtiessä.

Toinen leikkauksen jälkeinen viikonloppu on takana ja olen palannut toipilasarkeen. Sunnuntaina jaksoin kulkea hyvin mukana poikien harrastuksissa, mutta illalla väsytti ja hieman kolottikin. Mutta oli ihana nähdä varsinkin futiksen ympärille muodostunut tiivis yhteisö, jolta olen saanut paljon tukea ja tsemppausta. Nestettä oli kertynyt viikonloppuna ihan kiitettävästi, joten tänään aamulla oli vuorossa toinen punktio, jonka tuloksena poistettiin 200 ml nestettä eli ei nyt ihan paha, koska viimeksi kävin siellä perjantaina. Seuraavan kerran menen torstaina jälkitarkastuksen yhteydessä. Toivottavasti nesteiden kertyminen alkaa hiipumaan, jotta päästään ensi viikolla reissuun. Kotiuduttuani nukuin mukavat 2,5 tunnin päiväunet. Jaksan jo tsempata päivän verran, jos saan levätä seuraavan. Onneksi on vielä 3 viikkoa aikaa toipua työkuntoon ja levätä ennen tulevia hoitoja. Olen edelleen sitä mieltä, että leikkaus on vasta tämän syöpätaistelun alkusoitto. Olen iloinen siitä, että toipuminen on tähän asti sujunut hyvin.

Ai niin, meinasin ihan unohtaa kertoa, että olen ollut jo osittain ilman särkylääkkeitä. Otan niitä vain varuilta sellaisiin tilanteisiin, joissa saattaa tulla kipua (esim. punktio) tai jossa pienenkin kivun takia alkaisin ehkä varomaan liikaa (esim. pojan turnauksessa eilen). Makeata en voi juurikaan syödä, sillä minulle tulee helposti huono olo. Suola maistuisi liiankin hyvin, mutta yritän välttää liikaa suolaa, ettei se ainakaan keräisi lisää nestettä elimistöön. 

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Yksin kotona

Maanantaina olin ensimmäistä kertaa yksin kotona koko päivän leikkauksen jälkeen ja olipas outoa ja hiljaista. Pysyttelin kiltisti sohvalla tai sen läheisyydessä. Heti syöpädiagnoosin jälkeen aloin hamstraamaan matkustus- ja sisustusohjelmia digiboksille, joten katsottavaa riittää pitkäksi aikaa. Illalla sain autokyydin postiin ja olin innoissani, kun pääsin pois kotoa hetkeksi. On ihan hyvä, että olen ajokiellossa vielä ainakin viikon ajan. Ilman ajokieltoa tulisi varmasti lähdettyä aina retkeilemään turhankin rohkeasti...

Oikea käsi liikkuu edelleen hyvin ja kivut ovat pysytelleet poissa. Iloa ja onnea tukee myös ihanan keväinen sää. Pian pääsen kävelyille uloskin. Ainakin tähän asti perheemme on sopeutunut tähän uuteen arkeen ja minun sairastamiseen hyvin. Itkut on meillä itketty ainakin tältä erää, sairaalakäynteihin ja tuleviin hoitoihin liittyvät asiat jutellaan luontevasti läpi muiden asioiden joukossa ja sairasteluun liittyvä huumorikin kukkii jo mukavasti. Viisivuotias on tohkeissaan äidin uudesta tekotissistä ja kertonut innoissaan siitä myös päiväkotikavereilleen. Voin jo kuvitella, millaisen kyselytulvan aihe on voinut aiheuttaa pojan kavereiden kotona. Oops! :) Toivottavasti aihe ei nouse pinnalle perjantaina isovanhempienpäivässä, etteivät mummot itke siellä kuorossa. Esikoinen noudattelee maltillisempaa tiedotuslinjaa eikä ole sanojensa mukaan kertonut tekotissistä kenellekään. Opettajalle oli sentään kertonut, että äiti on päässyt sairaalasta pois ja toipuu hyvin.

Tänään kävin täsmäostamassa kevättakin, lounaalla siskojeni kanssa sekä poistattamassa dreenin Naistenklinikalta. Outoa hippailla ilman häntää... Nestettä tuli edelleen 150 ml/vrk, joten joudun varmasti turvautumaan vielä Naistenklinikan tyhjennysapuun ainakin seuraavan viikon aikana. Jännitin hieman poistamista etukäteen, mutta se sujui nopeasti ja kivuttomasti varsinkin, kun olin saanut vinkin ottaa sopivasti särkylääkettä tuntia ennen operaatiota. Kotimatkalla pääsin yllättämään pojat ja noutamaan heidät hoidosta ja koulusta, kun oli kuski apuna. Illan taidan viettää sohvalla leväten. Oli mukava, mutta yllättävän rankka reissu.

Tänään sain postitse ihanan yllätyspaketin työkavereilta ja ystävällisen kehotuksen pysytellä kiltisti paikoillani. Taitavat tuntea minut ja intoni lähteä liikkeelle aina hieman liiankin innokkaasti. Olen ollut hieman hidas vastaamaan saamiini viesteihin, kun tuntuu, että tämä on nyt tätä samaa leikkauksesta toipumista seuraavat kolme viikkoa eikä olo ole merkittävästi muuttunut viime viikon tostaista.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Sopeutumista ja pitkiä yöunia

Kuka on vienyt voimani? Leikkauksesta toipuminen on sujunut edelleen hyvin, ilman pahempia kipuja, ja oikea käsikin toimii paljon paremmin kuin ennalta uskalsin toivoa. Mutta voi tätä unen määrää! Perjantai-iltana oloni oli energinen ja sain houkuteltua mieheni pikaiselle reissulle S-Markettiin autolla. Viivyimme kaupassa max. 20 min ja minä vaan tallustelin siellä ja työnsin kevyitä kärryjä. Seuraavana yönä nukuin yhteen putkeen 10 tuntia ja lauantaina aamupäivällä vielä yli kahden tunnin päiväunet.

Eilen käväisimme ravintolassa syömässä ja yllätin perheeni näyttämällä normaalilta. Dreenin sain piiloon pitkän neuletakin alle ja olo tuntui normaalilta. Pojillekin teki selvästi todella hyvää nähdä äiti liikkeellä ja normaaleissa vaatteissa kotiverkkareiden sijaan. Ravintolareissun kunniaksi nukuin taas sikeästi 10 tunnin yöunet vaikka nuorempi oli kuumeessa ja seikkaili ilmeisesti useampaan otteeseen yöllä vessassa ja tuli viereenkin nukkumaan.

Dreenin mukana kulkemiseen en ole vieläkään sopeutunut vaan se meinaa unohtua välillä lattialle, kun lähden liikkeelle. Nestettä tulee edelleen pari desiä vuorokaudessa, joten en varmasti pääse siitä ennen keskiviikkoa eroon. Dreeni otetaan aina viimeistään viikon päästä leikkauksesta pois, joten keskiviikkona on edessä retki Naistenklinikalle ja samalla voin kysyä mahdollisista kuvauksista sen vatsalöydöksen vuoksi. Jälkitarkastus on 29.3. ja silloin saan tietää hoitosuunnitelmani. Klexanen pistäminen sujuu rutiinilla ja antibiootitkin olen muistanut ottaa. Särkylääkkeitä otan pari päivässä, jotta en ala varoa liikaa oikeaa puolta. Suihkussa käyminen on yllättävän helppoa eikä leikattu puolikaan näytä pahalta. Haava on parantunut hyvin ja olen sopeutunut uuteen kroppaani. En tiedä johtuuko lääkkeistä, leikkauksesta, dreenin kautta poistuvista nesteistä vai mistä, mutta minua öklöttää. Ruoka ei tahdo maistua ja tekee mieli tavallista enemmän suolaa.

Varasimme jo tammikuussa lennot pääsiäiseksi, enkä ole niitä vieläkään perunut. Jos toipuminen etenee näin hyvin, taidamme jopa päästä pienelle lomalle vielä ennen hoitojen alkamista. Kyseessä olisi lyhyt matka rakkaan ystävän luo, jossa voin tarvittaessa levätä rauhassa, kun muut seikkailevat lähiympäristössä. Kysyin alustavaa lupaa lääkäriltä jo torstaina ja hän sanoi, että voin matkustaa jos siltä tuntuu eikä leikkausalue kerää enää nestettä. Nyt on ainakin kunnon porkkana antaa aikaa toipumiselle seuraavien viikkojen aikana. Kesälomakuviot on kyllä pakko laittaa uusiksi, koska nyt pitäisi sopia tarkat aikataulut kodinvaihtoperheen kanssa ja ostaa lentoliput, mutta tässä vaiheessa se on mahdotonta.

torstai 15. maaliskuuta 2012

Kotona taas

Leikkauksen jälkeisenä yönä nukuin yhteensä noin 5 tuntia, mikä tuntui suht sopivalta määrältä pitkähkön nukutuksen jälkeen. Aamulla olo oli lupaava ja ruokakin maistui kohtalaisen hyvätlä. Aamun aikana sain pariin otteeseen kamalaa vihlontaa imusolmukkeiden alueelle, jossa on dreeniletkun alkupää. Syyksi paljastui dreenin pumppaaminen, joka aiheutti alipainetta ja osui ilmeisesti hermoon.

Lääkäri kävi tervehtimässä ja totesi leikkauksen menneen suunnitellusti ja vointini olevan niin hyvä, että pääsen jo kotiin. Tietokonetomografian tulokset eivät olleet vieläkään saatavilla.

Odottelin aamupäivän ohjeita kotiin ja vihdoin lounaan jälkeen sain ohjeistukset ja pumpulitissin sairaanhoitajalta. Samalla kysyin niitä tt:n tuloksia, johon täti tuumasi, että ne ovatkin jo täältä ja luki avuliaasti lapusta: oikeassa rinnassa lobulaarinen tuumori, jolla läpimittaa 4,5 cm ja kainalossa on multippelit patologiset imusolmukkeet, joista kookkain on läpimitaltaan 2,5 cm. Lisäksi vatsaontelossa on 3,5 x 2,5 cm metaasisuspekti. Tämän jälkeen hän antoi paperit meille ja jatkoi muiden asioiden selittämistä. Varsin asiakaslähtöistä toimintaa... Lisätietoa on luvassa kahden viikon kuluttua lopputarkastuksen yhteydessä, koska lääkäri ei ollut nyt saatavilla. Samainen hoitaja opasti minulle myös käden jumppaliikkeet, koska fysioterapeutti oli unohtanut minut.

Pääsin kuitenkin lähtemään kotiin mieheni kyydissä ja kotimatkalla ihmettelin omaa tyyneyttäni. En edes itkenyt, kun kuulin siitä vatsassa olevasta pesäkkeestä. Osastolle palaan poistattamaan dreeniä ensi viikon alkupuolella. Joudun pistämään Klexanea joka ilta viikon ajan. Sain mukaani maksusitoumuksen silikooniproteesin hankintaan. Isorintaisena en ole ikinä haaveillut silikooneista, mutta kaipa sitä on lähdettävä ostoksille, jotta saan pidettyä ryhdin edes jokseenkin suorassa.

Nyt keskityn leikkauksesta toipumiseen ja yritän kerätä voimia tuleviin koitoksiin.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Voiko leikkauspäivä sujua mukavasti?

Kyllä voi! Saavuin aamulla ennen kello 8 osastolle ja pääsin odottelemaan vuoroani. Aika kului nopeasti huonetoverin ja siskon kanssa rupatellessa. Kello 10 sain esilääkityksen eli Panadolia ja Diapamia, joka rentoutti oloa. Saliin lähtö tuli puoli tuntia myöhemmin ja valmistelut leikkaussalissa etenivät ripeästi ja pian olinkin unessa. Leikkaus kesti 3 tuntia ja se sujui suunnitelmien mukaan. Nyt minulla on jättitissi ja tyhjä pieni lapanen, joka on parsittu kasaan. Heräämössä vierähti reilut pari tuntia mukavassa seurassa ja oloni oli jo yllättävän hyvä. Osastolle pääsin klo 17. Jaan huoneen 2 muun potilaan kanssa, joista toinen on ihana juuri eläkkeelle jäänyt maailmanmatkaaja, jonka kanssa riittäisi juttua varmaan viikkokausiksi.

Vierailuajat R31:llä on klo 14-19, joten ihanat poikaset ja mieheni tulivat heti vierailulle ja vanhempani sekä nuorimmat sisarukset lähes samaan aikaan. Olin odottanut, että oloni olisi haikea ja kipeä, mutta olen elämäni kunnossa... tai sitten minulla on vaan lääkitys kohdallan. Vessareissulle pääsin omin jaloin pian osastolle päästyäni ja mukana kulkee tippa ja dreenipussi. Haava ei vuoda vaan näyttää hoitajien mukaan hyvältä, joten sain luvan syödäkin ja vähän herkutellakin melkein heti.

Tähän asti leikkausreissu on siis yllättänyt positiivisesti. Huomenna pääsen juttelemaan leikanneen lääkärin kanssa ja saan toivottavasti hieman tietoa lähitulevaisuudesta sekä sen tietokonekuvauksen tulokset. Tällä hetkellä olen niin iloinen, että en aio urhata ajatuksiani niiden arvailuun.

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Huomenna leikkaukseen

Tänään oli vuorossa vartalotomografiakuvaus Haartmanin sairaalassa. Jodilitku oli ihan ok ja kuvaus itsessään oli nopea, meni vain noin vartti sisällä. Varjoaiheen aiheuttama lämpöaalto ja pissat housuu -tunne olivat onneksi etukäteen tiedossa. Kuvauksen jälkeen sain käskyn juoda paljon nestettä, jotta varjoaine poistuisi elimistöstä mahdollisimman nopeasti. Olin etukäteen varautunut jotenkin hankalampaan reissuun, mutta tämäkin meni ihan mukavasti. Näin vasta-alkajalle jännitystä tulee aina Meilahden sairaaloiden nimeämisistä. En tiennytkään, että siinä samassa kasassa on niiiiiiiin monta eri sairaalaa eikä kaikkia ole edes päivitetty siihen aluekarttaan. Pysäköintipaikan löytäminen on myös oma seikkailunsa. Tänään tiesin tarkalleen minne olin menossa ja autollekin löytyi melko nopeasti paikka, joten alueella seikkailuun meni vain noin vartti. Onkohan kukaan alueen suunnittelijoista testannut opasteita jostain kauempaa tulevalla asiakkaalla, joka ei ole tottunut ajamaan Helsingissä? Taidanpa alkaa tekemään listaa parannusehdotuksista... Niin ja vielä ihmetyttää sairaaloiden isot aulatilat! Ahtaat tontit ja krooninen tilapula, mutta silti on voitu tehdä isoja auloja uusiin rakennuksiin.

Laukku pakattu, pyykit pesty ja auto tankattu. Valmiina matkaan? Pääsisinkin jonnekin kivalle matkalle... Aamulla menen Naikkarille klo 8.30 ja olen leikkausjonossa toisena eli pääsen saliin klo 10 maissa. Leikkaus kestää yleensä maksimissaan 2 tuntia ja sen jälkeen 1-2 tuntia heräämössä. Osastolle pitäisi päästä klo 15 mennessä, jolloin saan puhelimen ja yhteyden sairaalan ulkopuolelle. Menen siskoni kyydissä, jotta mies voi huolehtia pojat päiväkotiin ja kouluun tuttuun tapaan. Mies ja pojat tulevat sitten illalla katsomaan minua sairaalaan.

Puhelin, sähköposti ja pikaviestimet ovat täyttyneet rohkaisevista viesteistä. Kiitos! :) Onneksi en ollut enää töissä tänään. On ollut helpompi keskittyä kotoa käsin hoitamaan vielä muutamat pienet asiat ja vastata etänä tsemppitoivotuksiin. Toimistolla olisi ollut vaikeampi pitää itseään koossa. Nytkin on tehnyt tiukkaa enkä ole ihan onnistunut.

Aika lopettaa syöminen ja nesteiden nauttiminen. Aamiaiseksi saan nauttia lasillisen vettä ennen klo 6. Jee! Onneksi pian on jo keskiviikko ja taisteluni syöpää voi vihdoin alkaa myös käytännössä. Olen valmis.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Potilas valmiina leikkaukseen

Tänään olin viimeistä päivää toimistolla ja sain paljon kannustusta työkavereilta. Työnantaja yllätti positiivisesti työkuvioihin liittyvissä asioissa. Taidan palata tervehdyttyäni intoa puhkuen työpöydän ääreen. Selvitin nyt jo ennakkoon osasairauspäivärahan koukeroita henkilöstöosaston kanssa ja kovin byrokraattiselta vaikuttaa. Toivottavasti en joudu siihen paperisotaan. Leikkauksesta tulee automaattisesti neljän viikon sairausloma, mutta sen jälkeen katsotaan sitten tilannetta hoitojen ja voinnin mukaan.

Iltapäivällä kävin rentoutumassa Meilahden Kolmiosairaalassa magneettikuvauksessa, joka tehtiinkin ainoastaan rintojen alueelle ja hieman niiden ympärille eli tavoitteena oli saada lisätietoa leikkausta varten. Kuvaus kesti noin 20 minuuttia ja meinasin nukahtaa. Rentoutumista helpotti viime yön valvominen... Pojilla oli hieman asiaa: Isommalla oli niskat jumissa ja pääkipeänä, ehkä jännityksestä johtuen. Nuorempi (joka nukkuu aina sikeästi koko yön) näki painajaista jostain autosta.

Kuvauksesta suuntasin ostoksille. Olin jo suunnitellut ostavani sairastusasun kotiin eli löysän hupparin, joka ei varmasti kiristä rintojen kohdalta ja parit uudet kotihousut. Lisäksi ostin pojille pienen lahjuksen, jonka saavat ihmeteltäväkseen, kun tulevat keskiviikkona tai torstaina katsomaan minua sairaalaan. Eivät ole nähneet ketään vastaavassa tilassa sairaalassa, joten yritän siirtää heidän huomiotaan hieman muualle, etteivät säikähdä liikaa letkuja. Sairaalalaukku on jo osittain pakattuna.

Huomenna luvassa tietokonekuvaus, joten kohta pääsen herkuttelemaan appelsiinimehua jodilla terästettynä. Aamulla olen varmasti säteilevän kaunis, kun suuntaan Haartmanin sairaalasta kuvasten jälkeen kotia kohti. Lapussa lukee, että luvassa on vartalon ja vatsan tietokonetomografiatutkimus, mutta ainakin on siis luvassa taas topless-kuvaus.

Huomenna iltapäivällä minun pitää soittaa Naistenklinikalle ja saan tarkemmat ohjeet keskiviikolle. Enää kaksi yötä leikkaukseen! Jee!

lauantai 10. maaliskuuta 2012

Lomaa ja lepoa

Pääsimme kaikkien haasteiden jälkeen Roomaan, ja loma oli ihana! Tallustelimme ympäri kaupunkia keväisestä säästä ja hyvästä ruoasta nauttien. Syöpä mörköineen pysytteli poissa ajatuksistani melkein koko reissun ajan. Viimeisenä päivänä tuli kuitenkin hieman haikea olo, kun pohdimme seuraavan loman kohdetta ja ajankohtaa. Yleensä reissaamme ulkomailla useamman kerran vuodessa ja koko perhe osallistuu innolla lomakohteen valintaan ja matkan suunnitteluun. Olemme nyt vailla varmoja lomasuunnitelmia. Väkisin tuli mieleen ajatus, että voitanko syövän ja saanko nauttia lomista ihanan perheeni kanssa jatkossakin. Olen saanut usein palautetta positiivisesta ja stressittömästä asenteestani, mutta nyt meinaa välillä tehdä tiukkaa. Onneksi en ole yksin vaan minulla on upeat tukijoukot. Yritän nytkin ajatella positiivisesti ja suhtautua rennosti alkuviikon kuvauksiin, mutta entä jos syöpä onkin ehtinyt jo lähteä laajentamaan toimintaansa... Perheellisenä pohdin myös mieheni ja poikieni tulevaisuutta. Mieheni on pysynyt reippaana ja luottavaisena valaen uskoa ja taistelutahtoa myös minuun. Pojilla iskee syöpään ja leikkaukseen liittyvä kyselyikä keskimäärin kerran päivässä. Yhdessä olemme pähkäilleet mahdollisuuksiani hyppiä kolmesta ja viidestä metristä uimahallissa sekä sitä, millaisen arven saan, kun tissi poistetaan.

Pakko myöntää, että tällä hetkellä toivon kovasti, että rinta poistetaan keskiviikkona! Se olisi merkki siitä, ettei syöpä ole ehtinyt imusolmukkeita kauemmaksi retkeilemään. Loman aikana kasvainta ja kainalopatteja on vihlonut välillä. Vatsa on kramppaillut ja verottanut hieman voimia antibioottien seurauksena, joten myös mahdolliset sytostaattihoidot sivuvaikutuksineen ovat käyneet useampaan otteeseen mielessä tällä viikolla. Myös vainoharhaisuus nostaa päätään: jos vasenta rintaa vihlaisee, onko sielläkin syöpä... Kääk!

Näiden panikointien jälkeen on kuitenkin todettava, että luotan 100% suomalaiseen terveydenhuoltoon. Suomalaiset lääkärit ovat pelastaneet henkeni jo 30 vuotta sitten remontoimalla sydämeni ja sen jälkeen olen saanut olla parissa pienemmässäkin leikkauksessakin, joten eiköhän yksi syöpäkin saada häädettyä. :)

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Lisätutkimuksia

Taas alkoi aamu lupaavasti... sain puhelun Lastenklinikalta ja kehotuksen käydä terveyskeskuksessa, koska pojalla oli sydämessä eilen havaittu sivuääni. Minulle siitä sivuäänestä ei sanottu mitään eivätkä Lastenklinikallakaan sitä huomanneet. Vietimme siis iloiset 2 tuntia terveyskeskuksessa aamupäivällä ja lopputuloksena ilmeisesti kuumeeseen liittyvä sivuääni, jota seurataan jatkossa.

Seuraava lääkäriaiheinen puhelu tulikin Naistenklinikalta ja sain käskyn lisätutkimuksiin. Eilen sain tietää, että syöpä on ilmeisesti levinnyt imusolmukkeisiin. Nyt lääkäri oli herännyt vihdoin pohtimaan, että onkohan se pirulainen ehtinyt muuallekin. Loman jälkeen (ja juuri ennen leikkausta) on luvassa tietokone- ja magneettikuvaukset.

Hieman alkaa jo epäilyttää, että pääsemmeköhän lainkaan lomalle. Grrr. Taidan kohta mennä piiloon mököttömään. No toisaalta, aurinko paistaa ja tänään mulla alkaa talviloma! Jee! Toivottavasti en ole täällä päivittelemässä kuulumisia ensi viikolla. :)

torstai 1. maaliskuuta 2012

Lääkäreitä

Tänään aamulla minulle oli varattu aika Naistenklinikan osasto 31:lle kirurgille klo 9.30. Kuvittelin olevani pessimisti, kun laitoin parkkimittariin rahaa kahden tunnin edestä. Alku oli lupaava: Työterveyslääkärin sijainen soitti minulle viime viikolla koepalatulokset. Hän sanoi silloin, että syöpä on 3/5 vakavuusasteikolla. Tänään selvisi, että hän oli käyttänyt väärää (ohutneulanäytteen) skaalaa, kun olisi pitänyt käyttää paksuneulanäytteen skaalaa, jossa maksimi on 3. Siispä tänään selvisi, että syöpäni on  gradus III eli huonoennusteisinta tyyppiä. Loistavaa! Tekisi mieli soittaa pieni palautepuhelu sille tulokset soittaneelle lääkärille! Sain myös tietää kasvaimen koon, joka on noin 4 cm. Kolmas uutinen oli leikkauksen laajuus eli koko rinta poistetaan ja uusi voidaan rakentaa tilalle 2-3 vuoden päästä, jos kaikki menee hyvin. Meinasi jo itku päästä näiden hilpeiden uutisten jälkeen.

Seuraavaksi minulle (ja miehelleni) oli varattu aika rintasyöpähoitajalle, jonka kanssa oli mukava keskustella ja saada enemmän tietoa tulevasta eli mahdollisista hoidoista ja niiden vaikutuksesta arkeemme. Saimme mukaan myös nipun kaikenlaisia esitteitä. Olo rauhottui kummasti ja palattiin projektimoodiin. Rintasyöpä hoitaja varoitti liiallisesta reippaudesta ja tsempistä hoitojen aikana, sillä se voi useilla kostautua masennuksena hoitojen loppumisen jälkeen.

Sokerina pohjalla oli (hieman hörhön) anestesialääkärin tapaaminen. Pohdimme yhdessä ennen leikkausta annettavan antibiootin tarvetta... Taidanpa kysäistä toisen mielipiteen leikkauksen anestesialääkäriltä.

Nuo kolme visiittiä veivät yhteensä noin kolme tuntia ja matkalla töihin sain vielä nauttia Niinistön virkaanastujaisten aiheuttamasta ruuhkasta. Eipä sitten tarvinnutkaan mennä ystävän kanssa  lounaalle. Iltapäivällä kävin vielä työterveyslääkärillä ja röntgenissä poskiontelontulehduksen takia. Onneksi en vielä siinä vaiheessa päivää tiennyt, että isomman pojan eilinen kaatuminen koulun rinnereissulla on aiheuttanut voimakasta vatsakipua. Siispä illalla vietimme laatuaikaa kahdestaan ensin terveyskeskuksen päivystyksessä ja sitten Lastenklinikalla pernavaurioepäilyjen vuoksi. Ultrassa ei näkynyt mitään epäilyttävää, joten toivottavasti poika on ok. Lääkärikiintiö on tälle päivälle täysi! Onneksi vuorokausi vaihtuu pian.

Pääsin töihin hieman väsähtäneenä. Hoidin asioita kuntoon, jotta voin jäädä huomenna lomalle ja pian loman jälkeen onkin jo leikkaus. Onneksi olen ollut samalla työnantajalla pitkään ja olen voinut työskennellä joustavasti jo tämän alkutaipaleen aikana. Olen tehnyt joka toisen päivän etänä, joten olen saanut keskittyä töihin ja välillä ihmetellä tätä tilannetta ihan yksin. Uskon, että aiemmat leikkauskokemukset ovat myös helpottaneet sopeutumistani, enkä ole kokenut tarvetta jäädä vielä pois töistä.

Kaksi ensimmäistä rintasyöpäviikkoa on tuonut mukanaan surua, pelkoa ja kiukkuakin, mutta myös paljon voimaa antavia keskusteluita ystävien kanssa. Olen saanut paljon tukea ja tsemppausta. Kiitos siitä!

Tänään selvitin myös sairauslomaan liittyviä asioita. Leikkauksesta tulee 4 viikon sairausloma, jonka jälkeen alkavat todennäköisesti 4 kk kestävät sytostaattihoidot. Olen jo aika varma, että ne tulevat aiheuttamaan minulle pahoinvointia, sillä harrastin sitä myös molempien raskauksien aikana. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, elokuussa olisi vuorossa sädehoidot ja sen jälkeen muut mahdolliset hoidot. Pian pitäisi osata päättää, mitä teemme jo alustavasti sovitun kodinvaihtoloman kanssa. Onneksi emme ole ehtineet varata sinne lentoja. Kävin tänään myös keskustelemassa henkilöstöosaston kanssa osa-aikaisesta sairauslomasta. Tai siis kyselemässä. Keskustelua on toivottavasti luvassa myöhemmin, kun he saavat ensin selville miten se toimii käytännössä.


Olipas paljon lääkäriasiaa tälle päivälle. Nyt alan ymmärtää paremmin, että rintasyöpä voi olla aikalailla kokopäiväinen työ... varsinkin, jos pojat jatkavat siitä sivussa itsensä telomista. Nyt lähden keräämään voimia huomista varten. Toivottavasti en näe huomenna yhtään lääkäriä. :)