lauantai 1. joulukuuta 2012

Kidutuspunktio

Otsikon jälkeen onkin varmaan vaikea arvata, miten aamun punktiot meni... :) Oikealta lähti helposti isolla neulalla 120ml eikä vasemmalla puolellakaan ollut vaikeuksia saada 170ml ulos. Lääkäri vaan päätyi (vastoin kehotustani) upottamaan neulan sellaiseen kohtaan, jossa tunto täysin tallella, joten pistämisvaihe oli todella kivulias, kun sitä neulaa piti taas survoa ihan voiman kanssa. Kotimatkalla suututti, väsytti ja sattui ihan urakalla. Vasen puoli on muutenkin tällä hetkellä kipeä kyljen puolelta ja vointi on vaihteleva. Puktiopolilla oli vain yksi lääkäri tällä kertaa, mutta koska siellä on aina oltava klo 9 lauantaina tai saattaa jäädä ilman punktiota, lähdin kesken pojan turnauksen jonottamaan. Jäi näkemättä kaksi peliä ja sen sijaan jouduin jonottamaan tunnin, jonka huipentumana oli tuo kivulias punktio. En vaan jaksaisi enää tätä rääkkiä. Nuo isot nestemäärät vetivät myös mielen matalaksi sillä, viimeksi lääkäri käytti pienempää neulaa ja tilanne näytti jo lupaavalta, mutta nyt saan varautua ravaamaan Naistenklinikalta ainakin jouluun asti. Itse jonotusaika meni kyllä varsin nopeasti, kun sattui tuttu vertaissisko olemaan samassa jonossa. Tuli vaihdettua kuulumiset voinnin suhteen ja pohdittua tulevaisuuden suunnitelmia.

Onneksi mies on kotiutunut työmatkaltaan, joten ruokahuolto pelaa taas normaalisti eikä minun tarvitse ehtiä ja jaksaa kaikkea. Tällä viikolla on ollut välillä hieman outoakin olla kotona sairastamassa, kun vointi on ollut suht hyvä (lue: lääkitys kohdallaan) eikä ole tarvinnut ravata Meilahdessa. Tulevalla viikolla on luvassa ainakin vatsan ultra ja punktio tai pari.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suosituimmat tekstit