maanantai 19. marraskuuta 2012

Valmiina operaatioon

Leikattu alue on alkanut saada tuntoa takaisin ja olen saanut "nauttia" erinäisistä kipupiikeistä viime aikoina. Pinnan alla tulee sellaisia kiristyskohtauksia, joiden aikana tekee mieli pidättää hengitystä ja kiroilla. Nyt onkin siis varsin sopiva aika palata leikkauspöydälle ja ronkkia aluetta lisää. :)

Viime päivinä useampi kanssasisar on saanut hyviä uutisia jatkotutkimuksista. Puolin ja toisin on jännitetty ja viestitelty. Pakko kai tunnustaa, että jännitän näköjään enemmän muiden tuloksia kuin omiani. Taidan olla sokea oman tautini koukeroille, enkä jaksa niistä stressata.

Viikonloppuna päätin saada leikkauksen kunniaksi lähes kaikki keskeneräiset projektit kotona (ainakin melkein) maaliin. Niinpä pesin vessat, rääkkäsin pyykkikonetta non-stop, kävin kaupassa, viikkasin vaatteita ja mieheni riemuksi kaadoin mm. ison korillisen sukkia meidän sängylle. Siinä touhottaessa minulle tyypillisiä siivouskasoja alkoi ilmestyä ympäri huushollia ja sukkien parittaminenkin jäi kesken. Mies tuli jo esittämään toivomuksen: voisitko nyt lopettaa tuon siivoamisen ja laittaa vaan tavarat paikoilleen? Pöh! Siis ensinhän pitää räjäyttää kaappien sisällöt lattialle/sängylle/pöydälle, pestä hyllyt ja sitten voi vasta alkaa järjestelemään tavaroita... Siinä touhottamisen keskellä voi löytyä vaikka pojan rikkinäiset kalsarit, jotka pitää heti paikata, jotta ne saa kaappiin ja sitten voi taas jatkaa hommia. Mies-parka odottaa jo kauhulla minun tulevia kotiviikkoja. Samasta syystä saan usein kiellon laittaa ruokaa. No, onneksi olemme olleet jo niin pitkään yhdessä, etteivät nämä minun tempaukset ole hänelle ihan uusia tuttavuuksia ja olen kuulema edelleen pääsääntöisesti ihana.

Joo ja leikkaus ei jännitä melkein yhtään. Ihan muuten vaan keksin kaikenlaista tekemistä... :D Tunnelman kohottajana luin viikonloppuna Pirjo Kainulaisen kirjoittaman Ammattina potilas -kirjan, jonka aiheena on tietenkin rintasyöpä. Rakkaan mieheni ymmärrys oli taas koetuksella, kun kyyneleet silmissä luin kirjaa sohvalla. Mies ei aina meinaa ymmärtää, miksi haluan lukea kaikki rintasyöpää käsittelevät kirjat ja blogit. Olisi kuulema iloisempaakin luettavaa tarjolla... Pitäisiköhän testata uutta toimintatapaa tällä sairauslomalla ja lukea pelkästään Aku Ankkoja ja poikien vitsikirjoja?

Tänään oli outoa olla töissä, kun tiesin taas jääväni pois useammaksi viikoksi. Illalla meinasin vielä rynnätä kaupoille ostamaan kaikille joululahjat, mutta päätin rauhoittua ja nauttia iltapalaa poikien kanssa. Pientä halipulaakin oli sekä poikien että äidin suunnalta havaittavissa. Laukkuun on jo pakattu tärkeimmät eli iPad, sen laturi, hammasharja, hammastahna, huulirasva ja ne uudet liivit. Lisäksi mukana on pojille pienet paketit, jotka annan heille huomenna, kun tulevat käymään. Aamulla suuntaan Naikkarille ja olen jo toisena leikkausvuorossa. Jee! Pian pääsen oikeasti toipumaan! Henkisesti tuntui tärkeältä saada leikkaus marraskuulle, jotta minulla olisi edes teoreettiset mahdollisuudet saada itseni kuntoon tämän vuoden puolella.

1 kommentti:

Suosituimmat tekstit