maanantai 3. syyskuuta 2012

Ensimmäinen työpäivä

Aamulla sain todeta sytokilojen aiheuttavan päänvaivaa. Joku on kutistanut housujani. Ehkä olisi pitänyt testata hyvissä ajoin... Onneksi muutamat housut mahtuvat vielä päälle. Kaunistautuminenkaan ei mennyt kuin Strömsössä, koska ripsiväriä on hieman haasteellista laittaa, jos toisessa silmässä ei ole juurikaan ripsiä. Huulet ovatkin luonnostaan varsin vauhdikkaat, kun alahuulen sisäpuolella on pari todella kipeää aftaa ja ulkopuolella yskänrakko. Molemmista olen joskus satunnaisesti kärsinyt, mutta en ikinä yhtä aikaa ja näin kipeinä. Taas yksi merkki yleiskunnosta. Parista sormestakin vuotaa märkää kynnen alta. Taidan siis menettää vielä ainakin pari kynttä. Voisiko jostain perua sivuoiretilauksen? En halunnut kestotilausta, vaan sytostaattihoitojen aikana kärsityt sivuvaikutukset olivat ihan tarpeeksi, kiitos!

Lähdin kotoa jo klo 7.30, koska klo 8 piti olla punktiojonossa. En ihan ollut perillä klo 8, mutta ehdin kuitenkin jonon viimeiseksi. Ensimmäisellä yrittämällä ei saatu nestettä lainkaan, joten vaihdettiin pienempään neulaan ja sitä tökittiin sellaiseen kohtaan, jossa oli jo tuntoa eli sain taas kärvistellä ihan tarpeeksi. Nestettä ei kuitenkaan tullut kunnolla, joten leikattua puolta liiskailtiin nesteiden toivossa. Hoitajan toiveikas näkemys oli se, että nestettä ei enää kerry. Oman näkemykseni mukaan lääkäri ei vaan osunut oikeaan onkaloon. Leikkausalueen ihoa puhdistettiin tietenkin ahkeraan, joten se ärtyi ihan kunnolla eikä potilaskaan ollut kovin iloinen.

Seuraavaksi suuntasin odottelemaan vuoroani Syöpikselle Linac 7:n luo. Jollain hyvällä logiikalla ikäihmisille on varattu aamuajat ja työikäisille myöhemmät ajat. Minulla on sädetys aina klo 10 maissa, joten töihin ehdin vasta klo 11 mennessä. Olisin halunnut aina klo 8 ja 9 välillä olevan ajan, mutta niitä ei ollut saatavilla. Taas voisin marmattaa HUS:n IT-järjestelmistä. Jos potilaalle on annettu sädetysaika klo 13.00 ja se vaihdetaankin klo 10.30, ilmoittautumismasiinassa näkyykuitenkin se vanha aika. Varsin kätevää ja herättää luottamusta talon muita järjestelmiä kohtaan... tai sitten ei. Taidan ryhtyä kohta IT-konsultiksi. Ei ainakaan työt loppuisi heti kesken...

Töihin selviydyin vasta klo 10 jälkeen ja lounaaseen asti aika vierähti sähköposteja peratessa ja kuulumisia vaihtaessa. Olin lounaalla kahden vertaissiskon kanssa ja reilu tunti meni todella nopeasti hyvässä seurassa. Iltapäivällä pääsin jo vauhtiin töiden kanssa ja alkoi tuntua siltä kuin en olisi ollut lainkaan poissa. Vihdoin pääsin kiinni takaisin tuttuun arkeen. Jee!

Illalla pääsin nauttimaan miehen laittamasta ihanasta illallisesta, lasillisesta punaviiniä sekä herkullisista hollantilaisista juustoista. Nyt taidankin siirtyä sohvalle torkkumaan ja keräämään voimia huomiselle.

7 kommenttia:

  1. Aika rankalta kuulostaa tuo hoitojen ja työn yhteensovittaminen,mutta pääasiahan on se jos se sinusta itsestäsi tuntuu hyvältä ja jaksat.Ja sulla on ilmeisen joustava työ ja työnantaja! Jos olisin samassa tilanteessa niin eipä onnistuisi kohdallani - meillä ei tunneta puolikkaita työpäiviä eikä tuollaista joustoa työajoissa.Ja tuohon asiaan että eläkeikäiset mielestäsi kansoittavat aamuajat - varmaan osittain niin,mutta toisaalta heitä on enemmistö siellä hoidoissa kävijöistä joten heitä riittää ihan koko päiväksi aamusta iltapäivään ja usein heillä on tosi pitkiä sädehoitojaksoja kun ei esim.pystytä antamaan sytoja ollenkaan! ja vielä sekin että usein eivät jaksa enää olla liikenteessä iltapäivällä joten aamuajat heille parempia.Sitä paitsi,sinullahan on oikeus sairauslomaan sädehoidon aikana jos homma ei suju!Tunnen aika hyvin nuo sairaalan ajanvarausjärjestelmät ja tietojärjestelmät- puutteita niissä on kyllä,mutta ei se ihan niin yksinkertaista ole että työikäisille aamuajat ja muille jämät! Olet kuitenkin hoidossa maan ykkössairaalassa punktiopoliklinikkoineen jne. Tietäisitpä mitä on sukkuloida ylikuormitetuissa terveyskeskuksissa noissa toimenpiteissä alati vaihtuvien keikkalääkärien kynsissä ja matkaa yli 100km suuntaansa - että se on niin suhteellista tuo vaikeus... Anteeksi purkaukseni,mutta mielestäni olet lottovoittaja saadessasi hoitoa hesassa!

    VastaaPoista
  2. Elina!
    Kirjoitat todella huumorilla, kaiken kivun keskellä.Kerrot alastomasti elämästäsi, kuitenkaan et kylve itsesäälissä.
    Pidän peukkuja,että kaikki ikävät sivuvaikutukset haihtuvat tuulen mukana.
    Lämpimät halit täältä meren toiselta puolelta.

    VastaaPoista
  3. Hei,

    ei tuo sädehoitojen ja työn yhteensovittaminen mahdotonta ole. Onneksi nykyisin on olemassa myös osa-aikainen sairausloma, joka mahdollistaa puolikkaat työpäivät. Onneksi sädehoitoja on enää maksimissaan vajaat 3 viikkoa jäljellä. Työnantajani on kyllä joustava ja joustavuutta varmasti helpottaa se, että olen ollut pitkään samassa työpaikassa ja tuntevat toimintatapani ja motivaationi hyvin.

    Helsingissä on kyllä hyvät hoidot ja sen takia halusinkin Helsinkiin leikkaukseen ja hoitoihin, mutta minusta terveydenhuoltoonkaan ei tule suhtautua täysin varauksetta. Aina on parannettavaa ja aion kyllä laittaa palautetta myös HUSin suuntaan. HUSin IT-järjestelmien surkeudesta on ollut mediassakin paljon puhetta eikä näköjään suotta.

    Seija, kiitos palautteesta. Kyllä tämä itseä huvittaakin, kun pienetkin asiat ovat välillä niin hankalia. Onneksi sivuvaikutukset ovatkin jo helpottaneet, mutta saisivat jo puolestani kadota kokonaan. :)

    VastaaPoista
  4. No, se eka työpäivä on sitten tehty ja tokakin kun tätä kirjoittelen. Se ensimmäinen työpäivä on mielestäni aina vaikein loman ja sairasloman jälkeen,joten ihanaa että se on kohdaltasi tehty.

    Minusta on hyvä että olet kriittinen myös sairaanhoidon suhteen. Ellei kukaan koskaan uskalla antaa palautetta tai ole kriittinen, niin miten sairaanhoitoa muuten muka kehitettäisiin? Uskon että hoitohenkilökunta on hyvillään asiallisesta palautteesta ja siitä että asiallisesti kertoo miksi esim ajanvaraussysteemiä pitäisi kehittää. Sehän on vain hyvä seuraaville potilaille jos järjestelmä on joustavampi. Olen juuri oppinut että ainoa pysyvä asia on muutos, eikä se ole huono asia tässäkään asiassa.

    Itse tässä juhlistan viimeistä sytoani joka meni tänään hyvin...niin tai me ollaan jo sovittu että kakkukahvit juodaan heti kun kuvotus on mennyt ohi eli ehkä tossa viikon tai kahden päästä, tai kolmen, mut jokatapauksessa kakkukahvit on näkösällä ja sitten tämä lyyli kävelemään kans niitä cytokiloja pois oikein urakalla. Jos jotain vinkkejä niiden kilojen karistamiseen löytyy hyviä vinkkejä, niin jakeluun kiitos. Tsemppiä sulle vielä sädetyksen loppusuoralle ja toi punktiohomma tuntuu kyllä siltä, että sä olet ihan super ihmisiä kun sen marmattamatta käyt läpi!!! ( Vertaan vain itseeni kun jo kolmannella kerralla olin sitä mieltä että nyt riittää...)"W"

    VastaaPoista
  5. Hei W,

    onnittelut vikasta sytosta! Kakkukahvit kuulostavat hyvältä idealta. Taidan kopioida idean sädehoitojen päätyttyä.

    Nuo punktiot käyvät kyllä hermoille ja hoitajakin totesi, että alan näyttää neulatyynyltä. :P Onneksi tapaan tällä viikolla lääkärin ja pääsen keskustelemaan tulevista vaihtoehdoista.

    VastaaPoista
  6. Hei! Kiva että olet jaksanut jo työtäkin aloitella! Oletko siis jonkinlaisella osasairauslomalla? Sellaista minäkin olisin halunnut kokeilla,mutta ei onnistunut työssäni sairaalassa.Ei voi olla työssä puolikkaita päiviä,puolikkaita iltavuoroja ja puolikkaita yövuoroja.Olis pitäny olla täyspitkiä työpäiviä ja sitten vaan puolet vähemmän yhteistyöaikaa aina kolmen viikon jaksossa ja se ei taas olis onnistunu kun piti käydä hoidoissa joka arkipäivä.Enkä olis kyllä jaksanutkaan esim.kymmenen tunnin yövuoroja kovassa kiireessä kun ei aina edes syödä ehdi.Mut rankkaa oli sitten kyllä kokopäivätyöhönkin palata hoitojen jälkeen. Ja kun ei tuota tervettä aikaa edes kovin pitkään jatkunu... Tauti uusi ja samaa rumbaa taas käydään läpi.Välillä tuntuu niin epäreilulta.Mutta näillä mennään kun vaihtoehtoja ei ole! Sulle toivon parempaa onnea!

    VastaaPoista
  7. Hei, teen 60% työaikaa eli 4,5h/päivä tai 22,5h/vk. Teen toimistotyötä, joten sitä on ainakin näin alkuun helpompaa tehdä osa-aikaisesti. Minulla työnantaja on erittäin joustava ja voin työskennellä vointini mukaan. Tsemppiä hoitoihin!

    VastaaPoista

Suosituimmat tekstit