sunnuntai 19. elokuuta 2012

Puoli vuotta syöpäläisenä

Oho! En tajunnut ollenkaan, että tällä viikolla oli merkkipäivä: ke 15.8. tuli täyteen puoli vuotta syöpädiagnoosista. Aika mennyt välillä nopeasti ja välillä todella hitaasti. Välillä on ollut fyysisesti ja henkisestikin todella rankkaa, mutta onneksi niitä parempiakin päiviä on mahtunut paljon joukkoon. Puolen vuoden aikana olen syönyt reilusti yli 1 000 lääkkeitä, ravannut kymmeniä kertoja Meilahdessa ja ollut myös pistettävänä (verikokeessa, punktiossa tai tiputuksessa) kymmeniä kertoja. Syöpä on vienyt rinnan lisäksi hiukset, kulmakarvat, ripset ja isovarpaiden kynnet. Edessä on vielä viikkojen mittainen sädehoitoputki ja leikkaus tai todennäköisemmin leikkauksia tulevina vuosina. Olen kuitenkin onnellinen siitä, että minulla on ollut läheiset ihmiset tukena ja olen päässyt mielestäni suhteellisen helpolla syöpäni kanssa vaikka välillä on ollut aika kuoppainen tie. Olen hengissä ja tällä hetkellä tulevaisuus näyttää lupaavalta. Yritän kovasti uskoa siihen, että voitan syövän enkä törmää siihen uudelleen ainakaan kovin pian.

Taas yksi urhoollinen rintasyöpätaistelija on hävinnyt taistelun. Linkitin jo aiemminkin hänen tarinansa 11 vuoden syöpäkamppailusta, mutta pakko linkittää uudelleen. Tällaiset uutiset pysäyttivät aiemminkin, mutta nyt itsekin rintasyövän kohdanneena pysäytys aiempaa voimakkaampi. On hienoa, että Suomessa on hyvät syöpähoidot ja moni saa vuosienkin jatkoajan. Kuitenkin tuntuu epäreilulta, että rintasyöpä voittaa liian monet ja aivan liian aikaisin.

Etukäteen olin lukenut, että tunteet alkavat monilla nousta pintaan vasta hoitoputken loppupäässä tai sen päätyttyä. Onneksi olin siitäkin lukenut etukäteen kanssasisarten blogeista, sillä muuten olisin ollut ihmeissäni tällä viikolla pari kertaa, kun herkistyin ihan normaaleissa (syöpäaiheisissa) tilanteissa. No, viimeisimpänä herkistymisenä oli tuo Pirjon kuolema. Taas pelko omasta tulevaisuudesta nostaa päätään.

Viikonlopun hauskin kommentti: Kummipoika 4v oli todennut, että haluaa samanlaiset kesähiukset kuin tädillä. Hänestä on hauskaa "pörröttää" minun noin puolen sentin mittaista sänkeä. Näemme lähes päivittäin, joten hän suhtautuu varsin luontevasti minun erilaisiin kesähiuksiin. :)

Ihanan ja futispainotteisen viikonlopun jälkeen on taas huomenna aika palata syöpäarkeen. Kaksi ulkoilmapäivää vaativat taas veronsa ja tänään oli taas pakko antaa periksi päiväunille. Aamulla suuntaan punktioon ja sädetykseen. Tulevalla viikolla on myös luvassa nuorten (alle 45v) rintasyöpäpotilaiden tapaaminen. On kiva päästä taas tuulettamaan ajatuksia ja kokemuksia samassa veneessä olevien kanssa.

2 kommenttia:

  1. Hei

    Laitoin sinulle päivällä sähköpostia, mutta haluan nyt vielä laittaa osan mielessäni pyörineistä asioista myös tänne.

    Pirjon kuolema sai myös omat ajatukseni ihan raiteiltaan. On tämä kamala tauti, olisin aivan hyvin voinut olla hänen sijassaan, eka tautini kun oli samaan aikaan kuin hänenkin. Pirjon elämän viimeiset vuodet olivat varmasti ihan hirvittävän piinaavia. Lapsensa taitavat olla suunnilleen omieni ikäisiä; lasten suru äidin kuoleman vuoksi on varmasti ihan kauhea, vaikka heidän on toki ollut pakko siihen jo henkisesti valmistautua. Omanikin ovat kyllä joskus heittäneet huumorilla siitä, kuka perii mitäkin, kun minusta aika jättää. Olin kyllä itse vakaasti sitä mieltä, etten ole ihan heti heitä vielä haaskalle päästämässä, vaan meinaan parantua tästä ja elää vielä pitkään.

    Kuolema on niin kauhea aihe, että huomaan itse vältteleväni siitä kirjoittamista, vaikka monesti onkin ollut aika ahdistavia hetkiä, kun on jäänyt miettimään vaihtoehtoja. Kaikki kun eivät tosiaan parane hyvästä asenteesta ja hoidoista huolimatta, syöpä on liian rankka vastus välillä. Onneksi suurin osa kuitenkin paranee ja jatkaa elämäänsä melkein entiseen malliin hoitojen jälkeen.

    Kaikkea hyvää sinulle taudin kanssa ja muutenkin. Blogiasi on ihana lukea sen elämäntäyteisyyden, rehellisyyden ja monipuolisuuden ansiosta. :-) Ikäviä juttuja ei voi tällä reissulla välttää, ja niistä on myös hyvä kirjoittaa liikoja kaunistelematta, kuten teetkin. Perässä tallaa samoja reittejä vielä monta muuta nuorta naista meidän jälkeemme, heillekin on varmasti teksteistäsi apua.

    VastaaPoista
  2. Hei,

    laitoin sinulle spostia. :) Mutta kommentoin vielä tännekin. Nyt olen taas rauhoittunut normaaliin syöpäarkeen, mutta kyllä nuo "nuorten" syöpäkuolemat jäävät kyllä pyörimään mieleen. Tulee myös sellainen olo, että haluaa nyt tehdä asioita erityisesti perheen kanssa siltä varalta, että tauti tekeekin comebackin vahvempana. Miten malttaisin nyt nauttia elämästä enkä pelätä sitä, että tauti uusii nyt parin vuoden sisällä, kun todennäköisyys on suurin? Yritän purkaa kaikki negatiiviset (ja välillä positiivisetkin) ajatukset tänne blogiin, niin eivät häiritse niin paljon arkea. :)

    Viestitellään taas. :)

    VastaaPoista