Olen välillä valittanut saamastani palvelusta erityisesti punktiohässäkkään liittyen. Eilen menin hieman myöhässä punktioon, mutta aika järjestyi heti ja sain varattua ajan kahdelle torstaille, jolloin minulla on sädehoito vasta iltapäivällä. On mukavampaa pystyä hoitamaan molemmat keikat samalla kertaa ja parin tunnin reissu on minusta huomattavasti parempi vaihtoehto kuin ensimmäinen käynti aamulla klo 8 ja toinen esim. klo 14. Välimatkaa kodin ja sairaalan välillä on noin 25 km, joten ramppaaminen ei hirveästi houkuttele. Onneksi syyskuun alussa punktioajat siirtyvät talviaikaan. Silloin torstain ja perjantain punktiopoli on vasta klo 9, joten on helpompaa yhdistää se sädehoitoihin, jotka minulla on yleensä klo 10 maissa.
Eilisen punktion jälkeen minulla oli melkein tunti aikaa vielä sädehoitoaikaan, joten olin ottanut kirjan mukaan ja marssin Syöpiksen puolelle odottamaan Linac 7:n odotustilaan. Ehdin lukea noin 10 minuuttia, kun minut kutsuttiin jo sisälle eli tällä kertaa hoito oli 45 min etuajassa. Onneksi välillä näinkin! Ylimääräisestä ajasta innostuneena poikkesin kotimatkalla ostoksille. Joku on kutistanut vanhat farkkuni... sytokiloilla ja turpoamisella tuskin on mitään tekemistä asian kanssa... :) No, onneksi paino on alkanut laskea hiljalleen ja löysin kivat farkutkin tähän siirtymävaiheeseen.
Kaikki lomalaiset olivat tainneet palata liikenteeseen aamulla, sillä liikenne takkusi joka risteyksessä ja olin pari minuuttia myöhässä Syöpiksellä. Pääsin suoraan sisään ja pääsin testaamaan Linac 2:sta, joka sijaitsee 1960-luvulla rakennetulla puolella. Kone oli kyllä uusittu, mutta kuitenkin siinä oli enemmän käytönjälkiä kuin vakiokoneessani. Tilatkin ovat huomattavasti ahtaammat ja ankeammat kuin Linac 7:n ympärillä. Syöpiksen laajennus on tehty 2000-luvulla, ja silloin on saatu 2 sädehoitokonetta lisää. Linaceja on nykyisin 8 kappaletta. Syöpiksellä on parhaillaankin remontti käynnissä, joten luvassa on nykyaikaisemmat tilat ainakin osalle toiminnoista. Se onkin tärkeää, sillä meitä syöpäpotilaita on valitettavasti koko ajan yhä enemmän.
Sädehoito on saanut sädetetyn alueen punoittamaan lupaavasti. Myös väsymys on ollut aikamoista, mutta se taitaa enemmän johtua päivittäisestä ravaamisesta ja aikatauluttamisesta kuin varsinaisesta hoidosta. Viime yönä nukuin 10 tuntia ja jo ennen puolta päivää olisin valmis päiväunille.
Pakko raportoida vielä poikien puuhista: Kun näin eilen 4-vuotiaan kummipoikani, hän vetäisi ylpeänä lippiksen päästään ja sanoi, että nyt minulla on samanlaiset kesähiukset kuin tätillä. Aikamoinen söpöläinen! Päiväkodin tätejä oli meinannut itkettää, kun kummipoika oli kertonut saman asian aamulla heille. Meidän poikien mielestä on nykyisin ihan normaalia, että äiti pyytää tuomaan tissin yläkerrasta tai pipon eteisestä ennenkuin avaavat oven kavereille. Onneksi lapset ovat varsin sopeutuvaisia.
Yksi asia, mikä minua on ihmetyttänyt, on nuorien näkymättömyys Syöpiksellä. Olemme onneksi pieni vähemmistö, mutta olen nähnyt vain pari edes suunnilleen ikäistäni potilasta koko hoitoputken aikana. Onneksi on Rintasyöpäyhdistyksen koordinoimat vertaistuki-illat. Niistä saa tärkeää tukea ja keskustelukavereita. Kannustan kaikkia tulemaan mukaan vaikka vähän kauempaakin.
Hei! Olen lukenut blogiasi ja ihailen suhtautumistasi ja jaksamistasi kaiken keskellä! En sairasta itse syöpää,mutta lähipiirissäni se on nyt vahvasti läsnä ja vaikuttaa meihin kaikkiin.Lisäksi olen menettänyt jo kolme työkaveriani rintasyöpään - kaikki pitkän sairastamisen jälkeen ja kaikki ovat sairastuneet ensimmäisen kerran nuorina,30-40-vuotiaina.Se on niin epäreilua ja välillä jo tulee mieleen onko työpaikassani jokin altistava tekijä.Voimia sinulle! Uskon että selviät - hoidotkin koko ajan kehittyvät niin huimasti.Oman omaiseni kohdalla olen epätoivoinen - hän ei oikein kestä noita hoitojakaan.
VastaaPoistaHei,
VastaaPoistaHoidot ovat kieltämättä aika rankat näin suht nuorellekin ja melko hyväkuntoiselle. Onhan tämä ollut rankka vuosi, mutta väliin on mahtunut paljon hyvääkin ja olen yrittänyt nauttia niistä hyvistä hetkistä. Työpaikkasi kuulostaa aika pelottavalta noiden tilastojen valossa. Suosittelisin harkitsemaan uutta työpaikkaa. :) Toivottavasti omaisesi yllättää iloisesti ja kestää hoitorumban. Jaksamista ja voimia sinulle!
Niinpä..Työskentelen sairaalassa:(
Poista