perjantai 17. elokuuta 2012

Ensimmäinen sädeviikko ohi

Olen käynyt nyt viikon verran eli viisi kertaa sädehoidossa ja väsymys jatkuu. En tiedä, johtuuko se hoidosta vai uudenlaisesta aikataulusta. Tänään oli ensimmäinen päivä, kun hoito oli ajallaan. Muina päivinä se on ollut vähintään puoli tuntia myöhässä. On tuskastuttavaa metsästää kiireessä parkkipaikkaa ja kipittää Linac 7:n odotustilaan hikihatussa päästäkseen toteamaan, ettei ollutkaan kiire. Ensi viikolla minulla on enemmän aamuaikoja, joten aikataulujenkin pitäisi pitää paremmin paikkaansa. Linac 7 on huollossa maanantaina iltapäivän ja koko tiistain, joten pääsen testaamaan Linac 2:sta. Saan siis vaihtelua elämääni.

Tällä viikolla on ollut monenlaista mukavaa. Olen nähnyt nykyisiä ja entisiä työkavereita, käynyt poikien kanssa uimassa uimahallissa ja pistäytynyt töissä sopimassa paluuseeni liittyvistä asioista. Paikalla oli esimies, HR:n edustaja ja työterveyslääkäri. Sovimme, että aloitan 60% työajan niin, että olen joka päivä töissä 4,5 tuntia. Syyskuun jälkeen on sitten helpompi suunnitella loka- ja marraskuun työpäivien pituudet, kun olen harjoitellut työntekoa ensin kaksi tai kolme viikkoa sädehoidon kanssa ja sitten vielä viikon tai pari ilman Syöpiskeikkoja. Onpas kiva palata töihin ja tuttuun arkeen. Olen saanut upeasti tukea töistä ja on ihana palata mukavaan työyhteisöön.

Tällä viikolla on ollut sen verran puuhakasta, että iltapäivällä kotiuduttuani oli pakko nukkua tunnin päiväunet, mutta muuten olen jo aika hyvin totuttautunut taas elämään ilman päiväunia. Olen myös ollut tiistaista lähtien ilman särkylääkkeitä ja vatsakin alkaa toipua Xelodasta. Ihanaa! Nyt vielä haluaisin saada pottuvarpaat kuntoon, jotta saan lenkkarit jalkaan ja pääsen urheilemaan. No, tämä viikonloppu menee muiden perheenjäsenten urheiluharrastuksien tukijoukoissa, kun molemmilla pojilla on kaksipäiväinen futisturnaus ja mies juoksee maratonin.

3 kommenttia:

  1. Sepä kiva, että saat aloittaa "pehmeästi", sillä ihan joka paikassa se ei ehkä kävisi päinsa. Ja sädehoito ottaa kuitenkin oman osuutensa energiasta kaikkine logistiikkoineen, joten toinen vaihtoehto olisi kai pitää vain sairaslomaa sädetuksen ajan. Paluu normaaliin elämään on varmasti voimaannuttava kokemus, joten onneksi olkoon sovituista järjestelyistä!

    Mukavaa viikonloppua ja muista levätä!

    VastaaPoista
  2. Hei arseinka,

    Joo, on mukavaa palata arkeen asteittain. Yritän järjestää aikaa myös oman kunnon kohottamiselle. Haluan saada voimia takaisin. Olen onneksi ollut useamman vuoden samassa työpaikassa, joten on helpompaa sopia joustavasta paluusta töiden pariin. Ihanaa, että hoitorumba alkaa olla loppusuoralla.

    Minun on jo monta kertaa pitänyt kysyä blogisi osoitetta. Jos olet valmis jakamaan sen kanssani, voisitko laittaa minulle tarvittavat tiedot osoitteeseen elina76@luukku.com?

    Muistan levätäkin. Rentouttavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa hyvältä - odotteluja lukuun ottamatta. Kunto palautuu kyllä pikku hiljaa, työkunto samoin.

    Sädetysten kanssa kannattaa ottaa rauhallisesti, nekin kestävät onneksi vain oman aikansa ja ovat ohi ennen kuin huomaatkaan. Kuten sytostaatitkin, itse nappasin juuri vihoviimeiset Xelodat iltapalan painikkeeksi! :-)

    VastaaPoista

Suosituimmat tekstit