sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Juhlat juhlittu, matkalle mars

Lauantaina vietettiin veljeni ja hänen kihlattunsa häitä. Oli siis oikeasti pientä painetta löytää jotain järkevää päälle, kun olin saanut tehtäväksi pitää puheenkin. Olin lopulta ihan tyytyväinen ostamaani mekkoon. Pienillä hakaneulavirityksillä sain sen istumaan suht hyvin ja pysymään myös paikoillaan. Peruukki oli ihan ok, mutta oli outoa olla hiukset päässä. Ne kutittivat ja olivat koko ajan tiellä. Proteesikaan ei aiheuttanut isompia ongelmia, kun välissä oli talouspaperia ja säädöt olivat tiukalla. Jalat ovat viime kuukausina viihtyneet tennareissa, joten onnistuin saamaan rakot jalkapohjiin korkokengistä, jotka ovat tähän asti olleet luotettavat juhlakengät. Sana syövästäni oli kiirinyt aiempaa laajemmalle sukulaisten piirissä viime viikkojen aikana, mutta itkuilta ja tunnekuohuilta sen asian suhteen onneksi vältyttiin. Ainakin minun osaltani ainoat kyyneleet olivat ilon kyyneliä kirkossa. :) Oli mukavaa nähdä ihmisiä vaihteeksi iloisissa merkeissä.

Kotona tuli hieman drag queen olo, kun ensin riisuin vaatteet ja sitten hiukset.Peilistä tuijotti juhlameikeissä oleva kalju tyyppi, jolta on osa kulmakarvoista varissut jo ajat sitten ja nyt ripsetkin olivat aloittaneet ulosmarssin. Pakko hehkuttaa sivuoireita: kuukautiset jäivät vihdoin tulematta! Sitkeästi ne piinasivat neljä sytokierrosta vaikka yleensä ne jäävät viimeistään toisella kierroksella pois.

Pitäisi varmaan mennä nukkumaan... Kuuden tunnin päästä olisi jo aika herätä ja lähteä lentokentälle. Hih! Matkakuumetta ilmassa... Ihana päästä seikkailemaan Köpikseen!

2 kommenttia:

Suosituimmat tekstit