lauantai 7. heinäkuuta 2012

Äksyt suonet ja vaatehaasteet

Olin eilen fysioterapiassa ja sain todella hyvää palautetta leikatun puolen kädestä. Turvotus on laskenut merkittävästi, joten saatan päästä syksyllä eroon hanskasta ja hihasta. Nyt yritän siis tulla toimeen niiden ilkimysten kanssa kesällä.

Kun yksi käsi toimii, toinen äksyilee. Piikitetyn puolen käden suonet ovat kipeinä. Vasemman käden se suoni, johon tiputettiin maanantaina sytostaatit, on kipeä ranteesta kyynärpäähän asti. Lisäksi edellisellä kerralla käytetty suoni kipuilee ja kyynärtaive on edelleen mustelmilla verikokeista. Väsymys on edelleen jotain ihan käsittämätöntä ja voimat ovat kateissa. Toivottavasti alkaa pian helpottaa, sillä mies jäi vihdoin lomalle ja tarkoituksena olisi kiertää läheisiä huvipuistoja. Sopivia päiviä ei ole montaa, sillä loma-aikaan osuu myös isomman pojan Hesa Cup, meidän miniloma Köpikseen ja viimeinen sytokierros.

Lämmin sää ja lähestyvät juhlat ovat taas nostaneet vaatehaasteet pintaan. Olen hiippaillut kesän t-paidoissa ja capreissa yms, mutta sopivan mallisia t-paitoja on yllättävän hankala löytää eikä noussut paino ja muut turvotukset ainakaan helpota hommaa. Siispä vihdoin annoin periksi ja hankin pari tunikaa, koska niissä on usein vähemmän antelias kaulanaukko ja tissien koko ero ei paista löysän kankaan alta. Nyt alkoi siis telttailukausi. :)

Seuraava haaste onkin juhlamekko. Minulla on kaksi vaihtoehtoa. Toinen on ok pumpulitissin kanssa ja toinen proteesin kanssa. Kumpi ja kampi taisteli... Otanko juhliin mukaan julkisuushakuisen pumpulitissin vai äärimmäisen hiostavan ja painavan proteesin? Siinäpä kaksi varsin houkuttelevaa vaihtoehtoa. Olen jo tehnyt välirauhan karvareuhkani (eli peruukin) kanssa ja se pääseee vihdoin ulkoilemaan. Vaatevalintaa pähkäilen varmasti vielä juhla-aamunakin.

Mansikat (muiden poimimat) on pakastettu talveksi ja nyt on aika nauttia kesästä!

6 kommenttia:

  1. Oletpa sinä energinen, oikein kateeksi käy näin ensimmäisen syto-satsin kokeneena. Tosin nyt jo alkaa olla parempiakin päiviä.En kuitenkaan mitenkään uskaltaisi suunnitella tuollaista lomahässäkkää, mutta normaalia eläämäähän se tietysti on lapsiperheessä. Jaksamisia!

    Julkisuushakuisen pumpulitissin olen taltuttanut ihan pienellä hakaneulalla kiinni etureunasta rintaliiviin. Ihan päältä päin. Minusta se ei näy kun minun puseroni ja T-paitani eivät ole ihan tiukkoja.
    Iästä on hyötyäkin, en ole edes käynyt sovittamassa proteesia, koska leikatun puolen kainalon alla on vielä seroomaontelo, joka välillä vähän pullistelee niin, että nyt sovitetut liivit olisivat puolen vuoden päästä isot (toivottavasti!:))Kun julkisia esiintymisiä on harvakseltaan, eivätkä nekään kovin virallisia, pumpulitissillä on hyvin pärjännyt.
    Toivon oikein virkistävää lomaa Sinulle ja perheellesi! :D

    VastaaPoista
  2. Täällä toinen tunikan ostaja! Ostin keskiviikkona tunikan, haaremihousut ja täyspitkän leningin kesähelteeltä suojaamaan herkästi palavaa ihoa. En itse normaalisti juuri ole tuon kaltaisissa asusteissa ennen kulkenut, mutta nyt näyttää vaatekaappini hieman muuttuvan. Urputin just tuossa kans ystävälleni miten kortisoni vaan turvottaa ja painoa tulee lisää, vaikka en mielestäni syö yhtään sen enempää kuin ennenkään syöpää. Koskaan en ole mikään hoikka tyttö ollut, mutta nyt jo kolmen sytostaatin jälkeen tunnen itseni tosi pullukaksi!

    Täälläkin on juhlahumua tiedossa elokuussa, joten se juhlapuvun etsintä tulee olla haasteellista. Kiva kun olet ystävystynyt peruukkisi kanssa. Onko jotain vinkkejä, vai meinasitko vain, että nyt se saa luvan toimia?

    Ihana lukea, että teillä on kaupunkilomaa ja syyslomaa tiedossa! Sinun innoittamana mekin varattiin matka jouluksi pois kotoa, niin ei tartte miettiä joulukuusia, tai paketteja eikä kinkunpaistamista vaan koko perhe voi nautiskella vaan yhdessäolosta ja joku muu saa tehdä ruokaa ja siivota.

    Toivottavasti sinun kätesi parantuu ja jomotus antaa periksi. Jos olen tavannut oikein, niin sinulla on vaan yksi tiputus jäljellä niin pääset siitäkin eroon!!! Tsemppiä ! Kiva kun on mansikat pakkasessa, niiden kanssa on sitten kiva syödä talvella lättyjä ja jos juhlaksi pistää, niin vaikka oikein kermavaahdon kanssa! Hyvää kesän jatkoa teille "W"

    VastaaPoista
  3. Hei,

    kiitos kommenteista. Oli pakko lisätä tekstiin tarkennus, että mansikat olivat muiden poimimia. Niin paljon tsemppimieltä ei löydy, että olisin itse poiminut kymmeniä kiloja mansikoita... niiden siivoamisessakin on ollut iso haaste vaikka on vain tarvinnut istua paikoillaan. :)

    Arseinka, olen itsekin ajatellut ommella tai kiinnittää neulalla sen pumpulitissin, jos päädyn käyttämään sitä. Mullakin nestettä kertyy edelleen, mutta olen jättänyt punktiot nyt pois.

    W, tämä kesä ei ainakaan helpota uusien kilojen kanssa elelemistä. Minulle on ollut vaikea hyväksyä kiloja, koska niille ei ole hyvää syytä, kuten hillitön herkuttelu tai esim. raskaus. Onneksi nyt on alennusmyynnit. ;) Kiva, että teilläkin on loma tiedossa. Minulla on (toivottavasti) enää yksi tiputus edessä, joten se mennään sisulla.

    Hyvää kesää molemmille!

    VastaaPoista
  4. Hei taas!

    Kiva, että sinulla on hoitojen lisäksi monenlaista kivaa elämää! Mansikoita voisi olla hyvä pikku hiljaa alkaa hommailla itsekin, olen raatsinut ostaa vasta ekan litran.

    Tuli mieleen noista liiviasioista lukiessani, että oletko testannut laittaa "pumpulitissiä" proteesiliiveihin, pysyisiköhän se paremmin aloillaan niissä? Itse käytän omaani (akvaariovanuista) nyt mökkiuikkareissa, joiden kanssa voin saunoa kipakoissakin löylyissä; ompelin sitä varten proteesitaskun normaaleihin uikkareihin, ja hyvin pysyi systeemi paikoillaan juhannussaunoissa.

    Toivottavasti pääsette pyörimään muissakin kuin tässä syöpävuoristoradassa! Särkänniemen reissulle mahdollisesti suunnatessanne kantsii muistaa myös ensi perjantaina alkavat asuntomessut, jos sellainen happening kiinnostaa. Itse ajattelin mennä messuilemaan fillarilla. :-)

    VastaaPoista
  5. En tiedä miten paljon ehditte köpiksen reissulla shoppailla ja miten se lasten kanssa sujuu, mutta mielestäni siellä on aivan ihania sisustusliikkeitä. Tanskalaisilla on tyypillistä värikäs ja vähän lapsekaskin sisustus- ja pukeutumistyyli, ehkä tämä olisi jotain mikä suakin piristäis sairastelun keskellä, itseäni ainakin!

    Tässä pari linkkiä mun suosikki sisustus/lahjatavarakauppoihin.

    Mun ehdoton suosikki: Kaunista tavaraa kaikissa mahdollisissa väreissä:
    http://www.notredame.dk
    (miehet kannattaa jättää kaupan ulkopuolelle vaikka syömään jäätelöä)

    Ihana tämäkin:
    http://www.gronlykke.com/

    Sitten vähän tiimarin tyyppiset
    http://www.grenes.dk/index.php?page=1&lang=en
    ja
    www.tiger.dk
    Lapsetkin saattaa hetken näissä viihtyä. Sostrene Grenes on vähän aikuisempaan makuun nättiä ja halpaa, Tigerissä taas hauskaa ja värikästä, ja HALPAA.

    Kivaa reissua toivotan!!!

    VastaaPoista
  6. Hei,

    kiitos vinkeistä!

    Tokakertalainen, ne maksusitoumuksella saadut liivit ovat aika huonot ainakin minun kropalle, joten ne ovat yksi syy lisää vältellä proteesia. Pitäisi mennä ostamaan paremmat, mutta helteet eivät ole innostaneet ahtautumaan pukukoppiin sovittamaan uusia liivejä... :) Olisi myös kiva, jos nestettä ei enää kertyisi leikkausalueelle.

    Anonyymille kiitos kauppavinkeistä. Taidanpa käydä tutustumassa, jos nähtävyyksiltä ja huvipuistoilta jää aikaa. :)

    VastaaPoista

Suosituimmat tekstit