sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Arkea ja juhlaa

Loppuviikon aikana oireet ovat tasoittuneet hieman. Väsymys on ollut ihan käsittämätöntä. Keskiviikkona otin kiltisti Primperanit ja kaverit, mutta jostain syystä olin jättänyt ottamatta tärkeimmät eli Xelodat. Menin siis keittiöön ottamaan lääkkeet, koska puhelin muistutti normaaliin tapaan Xelodasta ja jätin ne ottamatta. Kyllä raivostutti torstaina. Nyt koko perhe ystävällisesti muistuttaa aina, kun puhelin muistuttaa ja mies on pari kertaa tarkistanut dosetin sen jälkeen, kun olen ottanut lääkkeet. Granisetronin poisjättämisestä ei ole tullut pahoja oireita. Vatsa kramppailee normaaliin tahtiin ja välillä öklöttää ihan urakalla, mutta suurimmaksi osaksi olo on siedettävä.

Perjantaina meillä kokoontui 12 noin 6-vuotiasta poikaa juhlimaan kuopuksen synttäreitä. Onneksi oli hyvä sää, joten herkuttelun jälkeen lauma siirtyi ulos vesisotasille ja sählyä pelaamaan. Eilen vuorossa oli kakkukutsut kummien ja isovanhempien kanssa. Molemmat juhlat menivät kevyellä panostuksella ja vankalla rutiinilla, mutta päiväunet jäivät kahtena päivänä väliin, joten viime yönä nukuin yli 10 tuntia ja aamulla heräsin ihan tokkuraisena. Tänään on vuorossa lepoa ja tavoitteena on hankkiutua edes hetkeksi eroon päänsärystä.

1 kommentti:

  1. Kiva, että välillä on myös juhlaa, elämä ei näin kesällä etenkään saisi olla pelkkää hoitorumbaa ja oireita, vaan ajatukset pitää saada välillä ihan johonkin muuhun, edes hetkittäin.

    Oikein mukavaa juhannusta, toivottavasti öklötykset olisivat sinulle siksi jo ohi. :-)

    T. Huomenna alkavaa ekaa CEX-kuuria jo lievästi jännittävä Tokakertalainen

    VastaaPoista

Suosituimmat tekstit