tiistai 15. toukokuuta 2012

Nesteiden kevätretket ja uusia varusteita

Takana on taas ihana viikonloppu ja äitienpäivä. Ihanan sään kunniaksi kävimme ensimmäistä kertaa tänä keväänä Lintsillä. Varauduin retkeen ottamalla sopivan cocktailin ja jaksoin/pystyin nauttimaan laitteista lähes normaalisti. Normaalin neljän tunnin sijaan tyydyimme parin tunnin visiittiin, mutta tuli ainakin ulkoiltua ja käveltyäkin hieman. Buffi oli hyvä päähinevalinta, sillä se pysyi mukana myös hieman vauhdikkaammissa laitteissakin.

Eilen alkoi sysostaattivapaa viikko. Vointi menee edelleen vuoristorataa. Välillä melkein unohdan olevani syöpäpotilas... näin käy todennäköisimmin aurinkoisella säällä ulkoillessa, kun olen muistanut ottaa hyvin särkylääkettä. Yleensä palaan todellisuuteen viimeistään illalla, kun jomotukset kavereineen kaivautuvat koloistaan. Vatsakrampit ovat edelleen pahin kiduttaja ja selkäkivut tulevat hyvänä kakkosena. Uusimpana tulokkaana on ilkeä turvotus oikeassa kädessä.

Tänään kävin 1,5 viikon tauon jälkeen punktiossa ja tuloksena oli vaivaiset 80 ml. Eilen tuli täyteen  2 kuukautta leikkauksesta ja taidan vihdoin päästä eroon punktioista. Jee! Ehkä saankin proteesin ja uimatissin kesäksi ja pääsen vihdoin uimaan. Olisi kiva päästä vihdoin ostamaan kunnolliset proteesitaskulliset liivit. Tuo pumpulitissi meinaa aina vilkutella varsinkin v-aukkoisten paitojen kauluksista ja välillä se menee ihan mutkalle. Pitää muistaa aina vilkaista ulos lähtiessä, että on joku päähine päässä ja tissi mukana kaikkien tavanomaisten muistettavien asioiden lisäksi. :)

Aamulla yllätyin iloisesti Naikkarilla, sillä minulla piti olla yli neljän tunnin väli punktion ja fysioterapian välissä. Onneksi joku oli perunut aamuaikansa, joten pääsin ripeästi punktioon ja sieltä suoraan fysioterapeutin kidutukseen, jossa kiroilin, nauroin ja huusin. Käsi oli tuon operaation jälkeen todella kipeä eikä oksennuskaan ollut kovin kaukana. Oikea käsi on alkanut turvota. No, jonnekin kai sitä nestettä on varastoitava, kun leikkausalue ei enää kerää sitä... Selvimmin turvotus näkyy kämmenselässä, mutta fysioterapeutin mittausten mukaan, oikea käsivarsi on kauttaaltaan 1-2 cm paksumpi kuin vasen. Joinakin päivänä turvotus on selkeästi silmin nähtävissä ja toisina päivinä on vain pientä turvotusta kämmenselässä. Sain maksusitoumuksen kompressiohihaa ja -hanskaa varten. Niitä joudun käyttämään jatkossa koko ajan. Kiitosta sain siitä, että kerroin heti turvotuksesta ja päästään hoitamaan sitä tuoreeltaan. Toivottavasti tilanne ei pahene. Sain kotiläksyksi käyttää kättä mahdollisimman normaalisti ja välttämään sen varomista. Täytynee kaivaa sauvat varastosta ja alkaa ulkoiluttamaan niitä. Alan olla varsinaisessa mummomoodissa tukihihoineni ja kävelysauvoineni!

Olen saanut aika kattavasti osakseni sytostaattien sivuoireita. Olisin ihan mielelläni elänyt yhden kesän ilman kuukautisia, mutta valitettavasti ne eivät ole suostuneet jäädä tauolle. Kaikki hiukset eivät ole vieläkään kadonneet. Täytyisi lähteä etsimään sopivaa kesähattu. Huivit eivät pysy menossa mukana, peruukki ei osaa edelleenkään käyttäytyä ja tumma buffi on hieman kuuma.

Tämän viikon ohjelmassa on mahdollisimman paljon ulkoilua ja retkeilyä. Yritän päästä perille käden oireilusta ennen ensi viikon hihan ja hanskan sovitusta. Olisi hyvä, ettei käsi olisi pahasti turvoksissa sovitusvaiheessa. Tavoitteena olisi saada napakka hiha ja hanska, jotta niistä olisi oikeasti hyötyä.

Tällä viikolla on edessä vielä labrareissu. Toivottavasti veriarvot ovat edelleen ok ja saan seuraavat sytostaatit suunnitelmien mukaisesti ensi maanantaina.

3 kommenttia:

  1. Hei taas!

    Kyllä sinullakin harmeja riittää. Käsiongelmat ovat tosi kurjia ekstroja, ihan kuin sinulla ei olisi jo tarpeeksi kaikessa muussa. :-(

    Minulta leikattiin (tyhjennettiin) kainalo jo silloin ekalla kerralla. Kävin silloin kättä (ja itseäni muutenkin) kuntouttaakseni paikallisen syöpäyhdistyksen järjestämässä sysioterapeutin vetämässä vesijumpassa sytkyjen aikaan. Onko teillä siellä jotain vastaavaa tarjolla? Lymfahieronta on myös toki tosi hyvä juttu, mutta vesijumppa toimii myös: laittaa nesteet kiertämään ja antaa oikeanlaista vastusta. Suosittelen lämpimästi. Uskon, että se auttoi minun tapauksessani, ja oikea (leikattu) käsi on ollut ok.

    Nyt ei siis tällä tokalla kerralla enää tarvinnut kainaloon kajota, siksi olen varmaan toipunut nopeasti rintaleikkauksesta. Mulla oli kyllä myös paljon vähemmän imusolmukkeita kuin sinulla, kainalosta löytyi kaikkiaan vain kahdeksan imusolmuketta, joista kahdesta myös syöpää. Siis silloin 2001. Todella isoja eroja niissä, en ole aiemmin sitä ajatellutkaan, ennen kuin nyt kun huomasin, että sinulla oli 28. Ei ihme, että nestettäkin on kertynyt paljon, toivottavasti ei enää pitkään.

    Vähemmän kivuliaita kevätpäiviä ja hyvää kesän odotusta sinulle: kyllä se aurinko meillekin vielä paistaa taas!

    VastaaPoista
  2. Minulla on blogi osoitteessa http://www.esirukouksia.blogspot.com joka nimestä päätellen sivuaa paljon hengellisiä asioita. Hengellisten asioiden lisäksi siinä on paljon asiaa myös yhteiskunnasta, politiikasta, lastenhoidosta ja erilaisista sairauksista. Ja tuon siinä esiin myös haaveitani ja unelmiani. Kannattaa tutustua blogiin, jos koet olevasi siitä kiinnostunut. Linkkilistassa siinä on linkkejä myös muihin blogeihin ja osittain blogini on myös minun tekemä tietokanta minun lääkärilleni siitä, miten voisi minun tyyppisiä potilaita hoitaa ja miten huomioida vamma ja toimintarajoite. Tervetuloa tutustumaan blogiin!

    VastaaPoista
  3. Hei Tokakertalainen,

    odotan ensi viikkoa kuin kuuta nousevaa. Tahdon jo päästä uimaan ja vesijuoksemaan. Toivottavasti tällä viikolla olisi vihdoin viimeinen punktio. Pakko on vielä mennä, sillä en saa silikonia ja liivejä, jos on vielä näkyvästi nestettä. Menen siis sunnuntaina vielä juuri ennen matalalentoviikon alkamista imuroitavaksi ja toivon, ettei nestettä kerry enää juurikaan ennen ensi keskiviikkona olevaa sovitusta. Jos joudun siirtämään sovitusta, se menee taas ainakin parilla viikolla eteenpäin ja sitten alkaakin mennä jo uimahallit kiinni kesäksi. Kääk!

    Kiva, että on kesäinen sää. On huomattavasti helpompaa mennä ulos edes hetkeksi, kun ei tarvitse palella. :) Toivottavasti sulla on suht ok olo. Kolmas kierros on tuonut tullessaan huomattavasti aiempaa enemmän suu- ja iho-oireita. Mistähän tämäkin taas johtuu? Luulin jo tämän kierroksen menevän enemmän rutiinilla. :)

    Tsemppiä! :)

    VastaaPoista

Suosituimmat tekstit