keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Arkea ja ilonaiheita

Tänään on ollut ihan ok olo eikä ole ollut kovin pahoja kramppeja tai kipuja. Jee! Kävin jopa lyhyellä päiväkävelyllä siskoni kanssa. Erityiskiitos sinnikkäälle ulkoiluttajalle. :) Arki pyörii omalla painollaan ja eikä tälle viikolle ole vielä sovittuna yhtään käyntiä Naikkarille tai Syöpikselle. Ensi viikolla onkin taas punktiota, fysiota ja labroja luvassa ja sitten seuraavalla viikolla taas viimeinen Taxotere-kierros.

Ja sitten oireosastoon, jota luen aina mielenkiinnolla vertaissiskojen blogeista. Ns. normaalit voivat hypätä tämän kappaleen yli. :) Viime aikoina kiusanneet vatsakrampit ovat katkoneet ja välillä verottaneetkin yöunia. Onneksi päivisin voin levätä. Muut kivut ja kolotukset ovat tasaisempia eivätkä samalla tavalla häiritse nukkumista. Leikatun eli oikean puolen kämmenselkä on alkanut keräämään turvotusta, joten edessä on käynti fysioterapeutilla ja todennäköisesti tukihihan hankinta. Riskinä on siis lymfaödeema, joten turvotus pyritään saamaan pian kuriin. Luulin jo säästyneeni turvotuksilta, koska toivuin niin hyvin leikkauksesta, mutta ainakin pientä turvotusta on alkanut ilmestyä nyt eli melkein kaksi kuukautta leikkauksen jälkeen. Leikkausalue on alkanut kovettumaan. Lääkärin mukaan se on normaali vaihe ja leikkausalue normalisoituu muutaman kuukauden päästä. Vasen kämmenselkä oireilee edelleen sytostaatin aiheuttamia kipuja. Haituvia on edelleen jokunen, enkä ole leikkauttanut niitä pois. Nyt buffin, pipon tai huivin alta kurkistaa edes pari hassua haituvaa. Pidän pipoa myös kotona, poikien toiveesta. Näytän kuulema oudolta, ja pakko myöntää, että oikeassa ovat... Tänään huomasin, että myös kulmakarvat ovat aloittaneet ulosmarssin. Tämä syöpä pakottaa minut tsemppaamaan asioissa, joista en ole aiemmin perustanut, kuten käsien ja jalkojen rasvaaminen ja kulmakarvojen korostaminen. Peruukkiakin pitäisi ulkoiluttaa tällä viikolla ainakin äitienpäivälounaalle. Jokohan se osaa käyttäytyä? ;)

Tähän blogiin puran kiukut ja turhautumat varsin tehokkaasti, joten arjessa olen jaksanut olla melko positiivinen. Ei tämä elämä ihan kamalaa ole, vaikka blogiteksteistä varmaan voisi niin päätelläkin. :) Haluan aina varautua pahimpaan, jolloin se toiseksi pahin vaihtoehto onkin iloinen yllätys. Pessimistihän ei tunnetusti ikinä pety. Tätä linjaa olen soveltanut myös syövän kanssa. Olen kaivanut kaikki kauhukertomukset esiin ja varautunut pahimpaan. Kovasti kuitenkin toivon, että olen onnekas ja syöpäläinen saadaan häädettyä ulos kropastani ja pääsen takaisin normaaliin elämään.

Olen iloinen, että minulla on perhe, jonka kanssa saan olla ja elää. Minulla on ehkä maailman ihanimmat pojat (jokainen äiti on varmaan samaa mieltä omista lapsistaan :)), joiden kanssa on ihana puuhata ja olla yhdessä. Nautin pitkistä yhteisistä iltapäivistä, jotka normaali arjessa ovat harvinaista herkkua. He myös selvästi nauttivat siitä, että äiti on kotona. Jos pojat ovat joutuneet sairaalareissulle, olemme pakanneet pelit ja eväät mukaan ja yrittäneet nauttia retkestä. Samalla logiikalla olemme päättäneet nauttia minun syöpäajasta.

Kesälle olemme suunnitelleet visiittejä lähistöllä sijaitseviin huvipuistoihin. Jos en ole ihan rättipoikkipuhki CEX-hoidoista heinäkuussa, aion pakottaa perheeni jonnekin minilomalle. Pojat haluaisivat kyllä lähteä aina reissuun ja tällä hetkellä toivekohteina on vaatimattomasti Usa, Brasilia, Thaimaa ja Austraalia. Taidamme kuitenkin aloittaa lähireissuilla, ja edes muutama päivä ulkomailla tekisi hyvää. Syksylle löysin jo meille kivan löhölomakohteen. Viikko lämmössä syyssateiden keskellä kuulostaa houkuttelevalta. Haluan päästä seikkailemaan ja matkustamaan perheeni kanssa!

2 kommenttia:

  1. Hei taas!

    Vatsakrampeista itsekin pari viikkoa sitten kärsineinä lähetän sinulle voimia ja empaattisia ajatuksia ja veikkaan edelleen, että munasarjat ne siellä kiukuttelevat. Varaudu siis siihen, että kesä menee ilman menkkoja, sinänsä ihan hyvä juttu. Samoin säärikarvojen ajelun saanee unohtaa. Jos jotain positiivista tästä etsii.

    Et kuulosta minusta ollenkaan pessimistiseltä, päin vastoin realistisen optimistiselta. Yltiöptimistinen ja positiivinen ei kukaan tervekään ihminen jaksa koko aikaa olla, ei meidänkään tarvitse olla. Välillä on vaikeaa ja välillä tosi vaikeaa, mutta sitten sitä taas toisaalta osaa iloita normipäivistä sitäkin enemmän. :-)

    VastaaPoista
  2. Hei,

    toivottavasti nuo vatsakrampit alkavat helpottamaan. Niitä kestän huonoiten eikä niiden aikataulua voi ennakoida. Muut kivut ovat pysyneet siedettävinä oikealla lääkityksellä. :)

    Miten sinun hiukset jakselevat?

    VastaaPoista