keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Turkoosia teippiä ja rintasyöpätekstejä

Eilen olin taas fysioterapeutin käsittelyssä. Viime kerran tuskainen käynti oli tuottanut tulosta eikä pahoja stringejä ollut enää. Käden liikerata on palautunut onneksi jo ennalleen ja saan käyttää kättä ihan normaalisti ilman rajoituksia. Tällä kertaa pohdittiin nesteen kertymistä ja fysioterapeutti teippasi leikatun puolen koko rinta-alueen hienolla turkoosilla teipillä. Rinta-alueen teippausta on testattu Naistenklinikalla viime syksystä asti ja siitä on saatu hyviä kokemuksia nesteen kertymisen hillitsemisessä. Nestettä kertyy ainakin tällä hetkellä vielä niin paljon, että jouduin perumaan ensi viikolle sovitun proteesin sovituksen. Joudun siis elämään edelleen pumpulitissin ja vanhojen liivien kanssa. Plaah.

Tänään olen saanut lisätä sivuvaikutuslistalle kuvotuksen ja päänsäryn. Välillä voimakastakin päänsärkyä on ollut maanantaista lähtien, mutta vasta tänään tajusin, että se voi johtua lääkkeistä. Nukuin hyvät päiväunet, joiden jälkeen olotilakin oli taas siedettävämpi.

Luen päivittäin rintasyöpäblogeja ja muuta aiheeseen liittyvää, mutta tuntuu, että uutisissakin on paljon syöpäaiheisia uutisia. Tänään uutisoitiin, että ruotsalainen hiihtäjä Jenny Olsson menehtyi rintasyöpään 32 vuotiaana. Joku oli kommentoinut IltaSanomien sivuilla asiaa näin: "Voiko nykyaikana kuolla rintasyöpään 32-vuotiaana?!" Kyllä valitettavasti voi ja se tekeekin tästä sairaudesta niin raskaan ja pelottavan. Yksi tärkeä syy tälle blogille on lisätä rintasyöpätietoutta meidän nuorten keskuudessa. Itse en ikinä ole tarkkaillut säännöllisesti rintojani ja olen todella iloinen siitä, että kasvain löytyi suht varhain eikä syöpä ollut ehtinyt vielä imusolmukkeita kauemmaksi. Vaikka nyt tilanne näyttää lupaavalta,. en voi olla varma tulevasta ja ainakin pitkä ja kuoppainen tie on vielä edessä.

Projektia hyvin kuvaavista muiden blogiteksteistä pakko kommentoida Tokakertalaisen loistavaa tekstiä otsikolla Syöpä on (projekti)työ. Etenemme suht samaa tahtia hoidoissa ja mietteetkin ovat kulkeneet aika samaa tahtia. Luin eilen myös Adelhaidin blogia, jossa Onko positiivisuus pakollista? -teksti sai hymyn huulilleni. Tuolta minustakin tuntuu  huonona päivänä. Olen kyllä mielestäni aika positiivinen, mutta tästä syövästä on hieman hankalaa keksiä positiivisia puolia. Lisää "hilpeää" luettavaa löytyy Avusta, jossa kerrotaan levinnyttä rintasyöpää sairastava Pirjosta, joka on ollut 11 vuotta syöpäpotilaana. Kovasti tsemppiä vertaissiskoille ja kiitos siitä, että olette jakaneet tarinanne!

2 kommenttia:

  1. Kiitos sinulle itsellesi myös, kirjoitat tosi rehellistä ja elämänmakuista päiväkirjaa!

    Olen ahminut kaikki kirjoituksesi tuoreeltaan: niin inhottavaa kuin onkin, että tätä tautia on myös tosi monilla muillakin, ihan liian monilla ihan liian nuorilla myös, tuntuu hyvältä vaihtaa kuulumisia ja fiiliksi - tietoja myös.

    PS. Pääsin muuten sittenkin päivällä saamieni ekojen sytojen (dosetakselin) jälkeen omaan sänkyyni nukkumaan: lääkärin mukaan ei ollut mitään syytä olla sairaalassa, enhän ollut ekakertalainen tuon aineen kanssa. Nyt on sitten jo ensimmäinen Xeeloda-kuurikin aloitettu, jännityksellä odotan vaikutuksia...

    VastaaPoista
  2. Vielä piti tulla takaisin tännekin. Jännä ero nimittäin taas havaittavissa eri sairaanhoitopiirien välillä: meillä Mansessa (ainakin Hatanpään sairaalan erikoispolilla) oltiin kovasti sillä kannalla, että kudosnesteiden punkteeraukset vaan innoittavat sitä entisestään. Eli pitäisi vaan sietää sitä hetki, luonto kuulemma hoitaa sen sitten kyllä. Toki ei, jos on ihan sietämätön olo. Kävin siksi vain kertaalleen ao. toimenpiteessä, ja siedin sitten jonkun aikaakin sitä, että haava-alueella oli kireää pullistumaa. Sinne sitten jonnekin ne katosivat onneksi aika pian. Dreeniä pidin viikon leikkauksesta, sen aikana nesteitä lähti kyllä aika vauhdikkaasti.

    VastaaPoista