perjantai 30. maaliskuuta 2012

Kutsu syöpäklinikalle

Oikea käsi on ollut tänään kipeä ja kireä eilisen fysioterapian seurauksena. Olisikohan kannattanut esittää huonommin toipunutta, jotta olisin saanut hieman hellävaraisemman käsittelyn? ;) Olisi hienoa saada käsi parempaan kuntoon ja pahimmat kiristävät tuntemukset pois ennen hoitoja, sillä leikkausalue ja käsi tulee olemaan kovilla myös sytostaattien ja sädetyksen seurauksena.

Aamupäivällä sain puhelun syöpäklinikalta. Heille oli tullut peruutusaika maanantaiaamulle, joten sain käskyn suunnata heti labraan ja sydänfilmiin. Ihan kiva, mutta minulla oli tasan tunti aikaa ennen esikoisen koulupäivän päättymistä ja puolitoista tuntia esikoisen hammaslääkäriaikaan. Jostain syystä pikaisen lähdön ja viipottamisen jälkeen verenpaine oli hieman koholla... Onneksi on olemassa Hus Lab ja sain käydä paikallisessa terveyskeskuksessa, joka yllätti positiivisesti ja koko keikka kesti vain puoli tuntia!

Yritän edelleen sopeutua siihen, että en voi itse päättää aikatauluistani. Huomenna, kesken esikoisen futisturnauksen, pääsen retkeilemään punktioon. Maanantaina vietän aamupäivän Meilahden alueella, keskiviikkona pääsen fysioterapiaan (koska se oli pakko siirtää pois maanantailta lääkäriajan alta) ja torstaina on edessä taas punktio ennen pääsiäislomaa. Onneksi saan jo itse ajaa, koska muuten menisi miehen  kaikki työpäivät minun kuskaamiseen. Taksikyytiä en ihan heti testaa uudelleen, sillä viimeksi jouduin punktion jälkeen kärvistelemään tupakalta haisevan taksin takapenkillä yli puoli tuntia kestäneen kotimatkan. Pienikin kipu aiheuttaa minulle kuvotusta ja jos siihen lisätään paha haju, on oksennusrefleksi taatusti raskausaikaa vastaavilla asetuksilla.

Odotan mielenkiinnolla maanantain visiittiä syöpäklinikalle. Haluaisin vihdoin saada tarkempaa tietoa tulevasta ja edes alustavan aikataulu hoidoille. Sairauslomaa on jäljellä enää kaksi viikkoa ja olisi mukava päästä kertomaan työnantajallekin joku aikataulu. Tähän mennessä olen ilmoittanut olevani poissa leikkauksen takia ainakin kuukauden ja koko syöpäprojektin takia maksimissaan noin puoli vuotta. Suunnitelmissa on kuitenkin käydä mahdollisuuksien mukaan töissä hoitojen aikana.

Luin useita rintasyöpäblogeja alusta loppuun jo heti diagnoosin saatuani ja projektin edetessä palaan lukemaan aina oman projektini seuraavasta vaiheesta kertovat tekstit. Olen kyllä lukaissut läpi myös viralliset oppaat ja nettisivut, mutta tärkeämmäksi koen samassa tilanteessa olleiden teksit. Viime päivinä olen lukenut uudelleen erityisesti niitä blogeja, joiden kirjoittajat ovat kuvanneet lapsiperheen, työn ja sytostaattihoitojen yhdistämistä. Haluan saada etukäteen mahdollisimman realistisen kuvan tulevasta. Olemme myös kertoneet pojille, että äidiltä tulee lähtemään hiukset, äiti voi olla huonovointinen ja todella väsynyt ja että äiti voi joutua helposti sairaalaan esim. kuumeen takia. Blogien kautta saamani tiedon avulla on helpompi kertoa pojillekin tulevasta, jotta ehdimme nyt rauhassa keskustella tulevasta yhdessä eikä niin, että kaikki tulee heille sitten yllätyksenä aiheuttaen pelkoa ja ahdistusta. Emme tietenkään jauha asioista koko aikaa, vaan olemme pariin otteeseen keskustelleet hoidoista ja niiden mahdollisesti mukanaan tuomista muutoksista meidän perheen elämään. Erityiskiitokset vertaissiskoille, jotka ovat avoimesti kertoneet rintasyöpätaistelustaan. Blogit antavat voimaa ja uskoa tulevaan kertoen samalla suoraan tulevista vaiheista ja niiden aikana läpikäydyistä tunteista, haasteista ja olotiloista.

4 kommenttia:

  1. Hei taas!

    "Syöpäprojektisi" etenee hurjaa vauhtia siellä pääkaupungissa. Olin itse leikkauksessa jo helmikuun lopussa, mutta täällä hitaammassa maakunnassa syöpäpolille kutsuttiin vasta pääsiäispyhien jälkeen.

    Käymme kuitenkin hoitopolkujamme aika samaan tahtiin, olisin mielelläni tukenasi, jos vain osaan.

    Tsemppiterkuin huomenna töihin palaava Tokakertalainen

    VastaaPoista
  2. Voimia tulevaan koitokseen! Sytostaattihoitojakso oli ainakin minulle se rankin jakso, mutta jotenkin siitä vaan selvisi. Huonojen päivien jälkeen tulee hyviä päiviä!

    Lasten kanssa sairaudesta keskustelu on varmasti vaikeaa. Mulla lapset oli ja on niin pieniä (2- ja kohta 4- vuotias), että ei kovin syvällisesti olla keskusteltu. Ihan pienet lapset on jotenkin niin tässä hetkessä kiinni ja mutkattomia.

    Ota itsellesi aikaa toipua sytostaattihoidoista. Toivottavasti saat riittävästi apua lastenhoidossa!

    terv Adelhaid

    VastaaPoista
  3. Kiitos toivotuksista. Ihana saada vertaistukea näin verkossa. :)

    Tokakertalainen, tsemppiä hoitoihin! Toivottavasti sinäkin pääset pian tositoimiin. Just pari päivää sitten ihmettelin, ettei ole näkynyt muita tämän vuosikerran blogeja. :)

    Adelhaid, kiva kuulla sinusta. Olen lukenut blogiasi, mutta kommentointi on jäänyt. Meillä pojat on onneksi jo hieman isompia ja aika omatoimisia. Ovat jopa aika hyviä passaamaan ja hoivaamaan äitiä. Molemmat raahaavat myös kiltisti useamman kilon painoisia kauppakasseja autolta sisälle.

    VastaaPoista
  4. Kiitos!

    Mulla on nyt taas palannut eka kerta pätkittäin mieleen, jännitystä ja pelkoja oli (silloinkin) enemmän kuin laki salli. Pahoinvoinnista en sen sijaan joutunut kärsimään, ns. hyvinvointilääkkeet ovat loistavia! Suurin osa potilaista pelkää pahempaa kuin mitä sitten kokee. Esimerkiksi isäni sairastaessa syöpää vuonna 1990 sellaisista ei ollut vielä mitään tietoa, ja hän voi hoitojen jälkeen todella huonosti pitkään. Isäni menehtyi melanoomaan hyvin nopeasti, rintasyöpä ei onneksi ole ihan yhtä paha tauti.

    Mulla oli ihan pikkuiset lapset (alle 2, 4 ja 6) ekalla kerralla sairastuessani, ja mies onneksi myös (nyt sen sijaan ei), yksin en varmaan olisi pärjännyt leikkauksen jälkeen tai hoitojen aikana (pienin oli vaipoissa jne.). Lapset ottivat (ja ottavat nyt murkkuinakin) asian yllättävän hyvin, pahinta on varmaan tämä oman pään sisäinen pelko tulevasta, lasten sekä omasta. :-(

    VastaaPoista

Suosituimmat tekstit